Rohkealla kumppanuudella tuloksiin
Ellun Kanat on toiminut Vantaan Energian markkinoinnin ja viestinnän lead toimistona keväästä 2014 alkaen. Kumppaniltaan Vantaan Energia toivoi rohkeaa ja erilaista tapaa tehdä viestinnän ja markkinoinnin tekoja. Yhteistyön alussa ravistelimme yhdessä totuttua viestinnän ja markkinoinnin tapaa ja lähdimme ravistelun myötä rakentamaan markkinointiviestintää uudella otteella. Uutta ajattelua löydettiin paitsi äänensävyyn ja tapaan ajatella, myös reipasotteiseen visuaaliseen viestintään.
Yhteistyö lähti vauhdilla käyntiin, sillä syksyllä 2014 Vantaan Energia avasi uuden jätevoimalan, jossa roska palaa Uusiosähköksi ja Uusiolämmöksi. Markkinoinnin ja viestinnän keinoja sujuvasti yhdistelleen lanseerauksen ansioista uusi jätevoimala sai paljon näkyvyyttä ja ymmärrys roskan muuttumisesta jätevoimalassa uusioenergiaksi kirkastui suurelle yleisölle. Roskan matkan lisäksi kaukolämpöä ja sen ominaisuuksia on tehty tunnetuksi erilaisin menestyksekkäin teoin.
Ellun Kanat on ylpeä saadessaan tehdä töitä rohkean ja aktiivisen asiakkaan kanssa. Vantaan Energia tekee ennakkoluulotonta markkinointiviestintää, josta tuore esimerkki on putkilämpökoira Jekun someilmiöksikin noussut nimitysuutisointi, johon myös media tarttui innokkaasti.
Toinen viimeaikainen rohkea teko oli videohaaste Helenille. Andre Wikström kertoi tähdittämissään Helenin videossa energiayhtiön tuottavan energiaa hukkalämmöstä, jota vapautuu ihmisten harrastaessa seksiä. Vantaan Energia vastasi videoon Lotta Backlundin tähdittämällä videolla, jossa seksin kerrotaan olevan Vantaalla ilmaista, koska lämpö tehdään siellä jätteistä. Sosiaalisen median lisäksi videot levisivät myös perinteisen median kanaviin.
Antoisa yhteistyö jatkuu ja Ellun Kanat odottaakin innolla tulevia projekteja.
”On ollut ihan mahtavaa tehdä yhteistyötä sellaisen asiakkaan kanssa, joka tarttuu rohkeasti mahdollisuuksiin ja uskoo vaikuttavien markkinointi- ja viestintätekojen voimaan”, kertoo Vantaan Energia-asiakkuudesta vastaava Taru Tuominen Ellun Kanoista.