Kurkistus Kanalan vauhdikkaaseen kevääseen – ovemme ovat auki koko kesän!
Vuoden 2024 ensimmäinen puolikas alkaa olla taputeltu. Tästäkään keväästä ei ole puuttunut vauhtia tai vaarallisia tilanteita.
Olemme saaneet auttaa asiakkaitamme monenlaisissa muutoksissa, kuten strategian kirkastamisessa ja arkeen viemisessä, uusien palveluiden lanseeraamisessa, brändiuudistuksissa, luottamuksen rakentamisessa sidosryhmien kanssa, johtamisen kehittämisessä ja samperin piukoissa kriisitilanteissa muutosneuvotteluista tietomurtoihin.
Yhteistä tilanteissa on ollut tarve kirkkaalle näkemykselle ja reippaalle toimeenpanolle. Eräs asiakkaamme, suuren suomalaisen 3 000 henkeä työllistävän organisaation toimitusjohtaja kiteytti roolimme näin: ”olette muutoksen navy seal -joukot”. Olimme luoneet vajaassa viikossa tiukassa muutosneuvottelutilanteessa johdon kanssa muutoksen tarinan ja valmentaneet kaikki esihenkilöt sen käyttöön sekä vaikeiden tilanteiden kohtaamiseen arjessa. Hän koki, että tuotimme selvää arvoa heidän liiketoiminnalleen.
Kunnia-asiamme on toteuttaa lupaustamme siitä, että asialliset hommat hoidetaan. Eihän siinä mitään järkeä olisi, että asiat olisivat jälkeemme ennallaan. Olemme tottuneita tuottamaan ammattitaidolla laatua kimurantteihin tilanteisiin, vauhdikkaisiin käänteisiin ja nopealla aikataululla.
Heinäkuussa moni huilaa, mutta asiat eivät pysähdy. Kanalan ovet pysyvät auki ja olemme valmiina auttamaan niin pienissä kuin suurissakin projekteissa. Tavoitat meidät parhaiten numerosta +358 45 878 6557 tai sähköpostitse osoitteesta ellu@ellunkanat.fi.
Tässä riippumattoon, laiturin nokkaan, kesäretkelle tai työmatkalle korviin kolme ajankohtaisiin teemoihin syventyvää podcastiamme. Ne kertovat sinulle, millaisia asioita Kanalassa on pohdittu tänä keväänä.
Selkeyttä ja tukea johtamisen paineisiin
Kuuntele uuden Metelin-keskellä podcastin kolme ensimmäistä jaksoa. Metelin keskellä tuo selkeyttä ja tukea johtamisen paineisiin. Podcast on suunnattu kaikille, jotka johtavat tiimiä, organisaatiota tai liiketoimintaa ja kaipaavat vertaistukea sekä käytännön neuvoja. Metelin keskellä -podcastia juontaa tasavallan presidentin ja ulkoministeriön entinen viestintäpäällikkö ja Ellun Kanojen johtava asiantuntija Jouni Mölsä.
Podcastin jaksoissa vieraana Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, Ilmarisen asiantuntijapsykologi Juho Mertanen, Vincit Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kuitunen ja entinen valtioneuvoston viestintäjohtaja ja Naton Strategisen kommunikaation osaamiskeskuksessa Latviassa työskennellyt, nykyinen Ilkka-Pohjalainen sanomalehden päätoimittaja Markku Mantila.
Kuuntele Metelin keskellä -podcastin ensimmäinen jakso!
Menivätkö vaalihulinat ohi?
Ei hätää! Aina on vaalit -podcastin kolme ensimmäistä jaksoa vievät sinut vaalien ja politiikan ytimeen. Miten eurovaalien tulokset vaikuttavat politiikkaan syksyllä? Mitä vaalien tulos tarkoittaa liike-elämän kannalta? Entä mikä merkitys on puoluekokouksilla?
Podcastia juontavat Kanalan vaikuttamisen asiantuntijat Silja Silvasti ja Tuomas Nurmela. Podcastissa vierailemassa Ellun Kanojen toimitusjohtaja Taru Tujunen ja vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää.
Kuuntele Aina on vaalit -podcastin uusin jakso!
Mukana yritysten muutosloikissa
Muutosloikka-podcastissa syvennytään yritysten projekteihin ja hankkeisiin, jotka ovat yllättäneet – positiivisesti. Podcastissa kuullaan yritysten tarinat muutosten takana ja esitellään menetelmiä ja työkaluja, jotka ovat mahdollistaneet muutosloikan ottamisen.
Podcastin juontaa strategia- ja muutosjohtamisen johtajamme Marjaana Toiminen. Podcastissa tuoreimmassa jaksossa syvennytään Ellun Kanojen Yleisradiolle tekemään tulevaisuutta ennakoivaan analyysityöhön. Vieraana podcastissa Ylen toimintaympäristöasiantuntija Silja Tenhunen.
Kuuntele Muutosloikka-podcastin uusin jakso!