Kauhea kankkunen – Trump edition
Äänet on laskettu. Donald Trump on valittu Yhdysvaltain 45. presidentiksi. Niin se vain nyt on. Ellun Kanojen työryhmä teki nopean katsauksen siihen, mitä tästä voi seurata.
Brexit-kaava toistui lähes identtisenä.
Liberaalien vaaliennusteita väritti loppuun saakka toiveikas ajattelu, vaikka gallupien perusteella Trumpilla oli kohtuulliset mahdollisuudet. Ääntenlaskennan alkuvaiheessa Clintonin voitto näytti todennäköiseltä, kunnes ennusteet kääntyivät Trumpin puolelle. Voitonvarmuus muuttui epäuskoksi. Trumpin voiton takana olivat kärjistäen valkoiset, miehet, kouluttamattomat ja vanhempi väestö. Aivan kuten Brexitinkin.
Demokraattien leirissä alkaa krapula. Puolue on sivuraiteella niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa. Clintonin epäonnistunut kampanja ja Obaman siirtyminen sivuun tammikuussa jättää puolueen ilman johtohahmoa. Käykö demokraateille kuin Labourille? Gordon Brownin johdolla kärsityn tappion jälkeen puolue on etsinyt uutta suuntaa pitkällä ja synkällä vaelluksella. Kenttä uskoo, että pelastaja on Jeremy Corbyn. Demokraateilla tähän rooliin on tarjolla ulkopuolinen Bernie Sanders.
Republikaanit saivat suuren, historiallisen voiton. He hallitsevat koko kongressia ja Trumpilla on mahdollisuus nimittää korkeimman oikeuden tuomari – tuomari, joka murtaa liberaalien ja konservatiivien tasapelin jälkimmäisten eduksi. Ongelma republikaaneilla on siinä, että nyt vain pitäisi tietää, mitä voitolla voi tehdä. Edessä on Trumpin ja republikaanien valtavirran agendojen yhteensovittaminen.
Trumpin kampanja jakoi puolueen ja moni keskeinen republikaani, mm. edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan, irtaantui julkisesti Trumpin kampanjasta. Näyttää ilmeisen selvältä, että puolueen johtotehtävät kongressissa menevät uusjakoon Trumpin liittolaisille puolueessa.
Mielenkiintoista Trumpin voittopuheessa oli se, että hän puhui yhä edelleen “liikkeestä” ja sen tulevaisuudesta eikä puolueesta.
Onkin mahdollista, että Trumpin voitto voi johtaa republikaanien hajaannukseen. Välivaalit 2018 on republikaanien ja Trumpin ensimmäinen tuomio.
Trumpin seuraava tehtävä on miehittää hallintonsa. Hän joutuu tekemään satoja, satoja nimityksiä: ministereitä, virkakuntaa, suurlähettiläitä puhumattakaan hänen omasta kansliastaan. Tehtävän mittakaavaa kuvaa se, että senaatin hyväksyntää edellytetään noin 1 200 – 1 400 nimitykselle. Näiden nimitysten laatu kertoo paljon Yhdysvaltain tulevasta suunnasta. Voittajan vierellä seisoivat ainakin New Jerseyn kuvernööri Chris Christie ja Alabaman senaattori Jeff Sessions. Tulevan hallinnon kärkinimityksiä?
Kauheaan kankkuseen joutuu heräämään myös yhdysvaltalainen media. Donald Trumpin annettiin mellastaa mediassa, koska hän myi niin hyvin: lehtiä, uutisia, ohjelmia. Osittain median suosiollisella avustuksella hän raivasi tiensä ensin republikaanien ehdokkaaksi (minkä ei pitänyt olla mahdollista) ja sitten lopulta Yhdysvaltain 45:nneksi presidentiksi (minkä ei varsinkaan pitänyt olla mahdollista). Myös tutkimuslaitokset epäonnistuivat totaalisesti tuloksen ennustamisessa.
Seuraavaksi katseet Euroopassa kääntyvät Itävallan presidentinvaalien uusintakierrokselle joulukuun alussa sekä Ranskan presidentinvaaleihin ensi keväänä. Myös Italian perustuslaillinen kansanäänestys muutaman viikon päästä voi sekin mutkan kautta tarjota populisteille pääsyn jälleen vallankahvaan. Itävallan vaalit voivat hyvinkin kääntyä vapauspuolueen Norbert Hoferin hyväksi, mutta Ranskan luisuminen Marine Le Penin käsiin olisi suuri yllätys. Mutta niihin on jo totuttu.
Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski tiivistää maailman tilanteen hyvin. “Länsimaisten yhteiskuntien pohjavirroissa on tapahtumassa jotain sellaista, mitä perinteiset asiantuntijat eivät kunnolla ymmärrä”.
Nyt koko maailma seuraa, mitä Trump tekee ensimmäiseksi. Mikä hänen poliittinen ohjelmansa oikeasti on? Edessä on todennäköisesti myös hänen kannattajilleen kaamea krapula ja pettymys. Politiikka on diilejä diilien perään. Valta ja populismi eivät viihdy hyvin samassa huoneessa. Terästehtaat eivät tule takaisin. Maailma ei muutu potkuja antamalla. Pelottavinta on maan jakautuminen niin rajusti kahtia.
Juodaas nyt rauhoittavat vaalikahvit, ja sitten asiallisiin hommiin.
Kuva: Gage Skidmore