Yrityskulttuuri

Itseohjautuvuus tuli työpaikoille – mutta kukaan ei kertonut meille, miten sellainen ollaan

Olen ollut työelämässä kohta parikymmentä vuotta. Suurimman osan siitä ajasta olen tehnyt töitä itseohjautuvasti. Olen johtanut itse oman työni sisältöä, tekemisen tapaa ja paikkaa sekä tehnyt itsenäisiä päätöksiä niin pitkälle, kuin se kulloisessakin tilanteessa on ollut mahdollista.

Tämä tekemisen tapa on sopinut minulle erinomaisesti. Oikeastaan se on ollut minulle ainoa tapa motivoitua työstäni. Kuuluun siihen ihmistyyppiin, joka ei pidä työvuorolistoista, kellokorteista eikä hierarkioista. Olen huono ottamaan käskyjä vastaan (vaikka niinkin pitää toki välillä pystyä tekemään) ja vielä huonompi sietämään kyttäilyä, kyräilyä ja epäluulon kylvämistä.

Toisaalta olen valmis ottamaan paljon vastuuta ja saan asioita aikaiseksi. Vastineeksi odotan työnantajalta paljon: mahdollisuutta tehdä itselleni tärkeitä asioita, kehittyä ja muokata työstä itseni näköisen. Koska työ on iso osa identiteettiäni, haluan, että minuun luotetaan ja että olen itse luottamuksen arvoinen.

Koska työ on iso osa identiteettiäni, haluan, että minuun luotetaan ja että olen itse luottamuksen arvoinen.

Itseohjautuvuus on työelämäkeskustelun trendikkäin sana. Itseohjautuvuudella tarkoitetaan ihmisen kykyä toimia ilman ulkopuolisen ohjauksen ja kontrollin tarvetta. Siis kykyä johtaa itse itseään.

Maailman menestyneimmät yritykset, kuten Zappos, Spotify ja Facebook sekä Suomen ja Euroopan parhaina työpaikkoina palkitut Reaktor, Futurice ja Vincit perustuvat itseohjautuvuuden periaatteelle.

Hierarkkisesti organisoituneissa ja johdetuissa yrityksissä itseohjautuvuutta pohditaan tällä hetkellä kuumeisesti. Miten pomot saataisiin luopumaan kontrollintarpeesta ja vanhanaikaisesta ihmiskäsityksestä? Miten työntekijät saataisiin luottamaan itseensä ja ymmärtämään, että työstä tulee huomattavasti mielekkäämpää, jos sen sisältöön pyrkii itse aktiivisesti vaikuttamaan?

Itseohjautuvuuden nimiin vannovia yrityksiä on jo niin paljon, että jotkut puhuvat uudesta paradigmasta.

Filosofi Frank Martela ja Filosofian Akatemian toimitusjohtaja Karoliina Jarenko löytävät kirjassaan Itseohjautuvuus – miten organisoitua tulevaisuudessa kolme syytä sille, miksi itseohjautuvuudesta on tullut modernin työelämän mantra.

  1. Maailma muuttuu ennennäkemättömällä vauhdilla eikä mikään toimiala ole turvassa disruptiolta. Jotta muutoksen vauhdissa pysyisi mukana, on pakko pystyä tekemään nopeita päätöksiä ja konfliktoimaan jatkuvasti omaa ja muiden tekemistä. Se ei onnistu, jos pomon sana on laki ja päätökset pitää hyväksyttää seitsemällä organisaatioportaalla.
  1. Työtehtävät ovat muuttuneet. Työelämässä on menossa suurin murros sitten teollisen vallankumouksen – sillä erotuksella, että nykyinen vallankumous etenee paljon nopeammin. Kaikki rutiinityö, sekä fyysinen että rutiiniluontoinen ajattelutyö, voidaan korvata.
  1. Ryhmien tapa työskennellä on muuttunut. Teknologia mahdollistaa sen, että ryhmät voivat organisoitua tavalla, joka ei tarvitse väliinsä hallinnoivaa esimiestä. Tämä on disruptoinut myös johtamisen, sillä pomoa ei tarvita enää tiedonvälitykseen, työtehtävien koordinointiin eikä aina edes päätöksentekoon.

Väitän, että on olemassa kaksi muutakin syytä. Nimittäin, työntekijöistä on tullut vaativampia. He odottavat työnantajaltaan enemmän vapautta, luottamusta, päätöksentekomahdollisuuksia, autonomiaa ja hyvää johtamista. He haluavat, että yritystä johdetaan kulttuuri ja ihmiset, ei raha edellä.

Työntekijät haluavat, että yritystä johdetaan kulttuuri ja ihmiset, ei raha edellä.

Ihannoimme itseohjautuvuutta myös siksi, että liitämme siihen yltiöpositiivisia mielikuvia. Kuvittelemme, että itseohjautuva organisaatio on kuin onnellinen kaveriporukka ikuisen auringonpaisteen Piilaaksossa: innostunut, kekseliäs, luova, sopivasti kreisi mutta häikäisevän aikaansaava, joka juhlii onnistumisia oluella ja epäonnistumisia samppanjalla.

Totuus on tietenkin karumpi. Meillä on paljon ihmisiä, jotka sairastuvat itseohjautuvuuden vaateen takia työuupumukseen. Hierarkkisiin rakenteisiin, selkeisiin työtehtäviin ja pomon sanaan tottunut sukupolvi on murroksen edessä ymmällään. Alkakaa johtaa itse itseänne, meille sanottiin, mutta kukaan ei kertonut, miten se tehdään.

Alkakaa johtaa itse itseänne, meille sanottiin, mutta kukaan ei kertonut, miten se tehdään.

Oivalsin tämän henkilökohtaisesti pitkällä joululomallani. Syksy oli ollut töissä kiivasta uuden luomisen, uusien vastuiden ja uudelleenorganisoitumisen aikaa. Olin kaikesta valtavan innostunut ja monesti kävi niin kuin työn imussa parhaimmillaan käy: ajantaju katoaa ja työ vie mennessään.

Samalla uuden rakentaminen on raskasta, koska onnistumisen kokemukset ovat harvassa. Jos sellainen sattuukin osumaan kohdalle, nurkan takana odottaa jo seuraava ongelma, joka pitää ratkaista.

Riittämättömyyden tunteen kanssa joutuu elämään lähes päivittäin. Välillä sitä sietää paremmin, välillä huonommin.

Lomalla havahduin siihen, että en osannut iloita pitkästä lomasta. Olin vain tolkuttoman väsynyt. Nukuin jatkuvasti ja olin poikkeuksellisen innoton, kyyninenkin. Sää vitutti, joulu vitutti, sotkuinen vaatekaappi vitutti.

Onneksi ymmärsin nopeasti, mistä on kyse. Takana on sen verran kilometrejä työelämässä, että nahka on paksuuntunut ja suojausmekanismit osaa laskea alas riittävän nopeasti.

Mutta jos minulle, joka en osaisi olla saati viihtyisi perinteisissä hierarkioissa, itsensä johtaminen on välillä vaikeaa, sen on pakko olla todella vaikeaa niille, jotka joutuvat siihen vastoin tahtoaan tai ovat liian kokemattomia ymmärtääkseen, miten paljon se työntekijältä vaatii.

Itseohjautuvuuden aiheuttamasta ahdistuksesta puhutaankin aivan liian vähän. Ihan kuin kyky johtaa itseään olisi meihin jotenkin sisäänrakennettu ominaisuus, joka on nyt ääneenlausumattomalla päätöksellä päätetty kaivaa esiin, koska maailma muuttui. Ajattelemme, että jos sitä ei osaa käyttää oikein, on epäonnistunut ja huono työntekijä.

Itseohjautuvuuden aiheuttamasta ahdistuksesta puhutaankin aivan liian vähän.

Ihminen syyttää epävarmuuden tunteesta usein itseään. Näin käy, koska itseohjautuviin organisaatioihin liittyy niin vahvasti onnellisuuden, innostuksen ja draivin narratiivi. Se ikään kuin velvoittaa kaikkia olemaan iloisia, onnellisia ja innostuneita.

Itseohjautuvuus vaatiikin johtajalta erityisen paljon viisautta. Se vaatii psykologisesti turvallisen ilmapiirin luomista ja systemaattista ylläpitämistä, selkeiden ja realististen tavoitteiden asettamista sekä vahvoja tukirakenteita, jotka eivät petä, vaikka työntekijän ote pettäisikin.

Itseohjautuvuus vaatiikin johtajalta erityisen paljon viisautta.

Tämä on paljon vaadittu hierarkioihin ja numerojohtamiseen tottuneilta johtajilta. Väitänkin, että harvassa ovat ne johtajat, jotka ymmärtävät tämän syvällisesti ja näkevät oman roolinsa ennen kaikkea palveluammattina, muiden hyvän työn mahdollistajana.

Työelämän tunnetaitoja tutkineen psykologin Jarkko Rantasen mukaan hyvä tunneilmasto on yrityksen keskeinen menestystekijä. Tulevaisuudessa sen merkitys korostuu entisestään. Rantanen kehottaa kiinnittämään työpaikoilla erityistä huomiota kiitollisuuteen.

Se on erinomainen neuvo. Etenkin silloin, jos kyyniset ajatukset alkavat pyöriä mielessä. Kun joululomalla painiskelin omien negatiivisten tunteideni kanssa, päätin keskittyä ajattelemaan sitä, mistä olen työpaikallani kiitollinen. Vapaudesta ja luottamuksesta. Siitä, että saan tehdä merkityksellistä työtä. Että meillä on pitkät lomat ja että palkka tulee tilille joka kuukausi. Ennen kaikkea olen kiitollinen ihmisistä, joista monista on tullut minulle enemmän kuin pelkkiä työkavereita.

Mikään näistä ei ole itsestäänselvyys. Siksi niistä kannattaa olla kiitollinen, ihan joka päivä.

Kuva: Joanna Kosinska Unsplash

Meitä kiinnostaa yhteistyö kanssasi!

Otathan yhteyttä, niin voimme auttaa!