Hyppää sisältöön
Biolan Oy

Yhteiskunnallisen turvekeskustelun keskeltä vastuullisuuden edelläkävijäksi

Biolanille suunnitellun vastuullisuusstrategian visualisointi, iPhone-mockup ja kukkakuvitus.

Biolan Oy on yksi maamme suurimmista kasvualustojen valmistajista. Tuotteitaan ympäri maailmaa vievä yritys on monille suomalaisille tuttu muun muassa vuosituhannen vaihteen ikivihreistä mainoskampanjoistaan. Yhteistyössä Biolan ja Ellun Kanat lähtivät päivittämään yrityksen brändiä ja vastuullisuustyötä.

Muutostarve

Kiertotalousajattelulle omistautunut Biolan oli kohdannut muuttuvan maailman paineen, sillä koko kasvualustatoimiala rakentuu pitkälti turpeen käytön varaan. Turpeen ja muiden uusiutumattomien tai hitaasti uusiutuvien luonnonvarojen käyttö on herättänyt yleistä kriittistä keskustelua yhteiskunnassa.

Vaikka keskustelu on koskenut lähinnä turpeen energiakäyttöä, Biolan ei halunnut jäädä odottamaan toimettomana sitä, milloin keskustelu kääntyy myös kasvualustoihin. Biolan oli jo joutunut mukaan keskusteluun soiden käytöstä, ja halusi lähteä haastamaan koko alan toimintaperiaatteita sekä lisäämään asiakkaiden ymmärrystä kasvualustojen vastuullisuudesta.

Yhteistyössä biolanlaisten kanssa Ellun Kanat ryhtyi muotoilemaan yhtiölle uutta vastuullisuusstrategiaa. Yrityksen dna:ssa oleva kiertotalousajattelu haluttiin tehdä vastuullisuusviestinnällä helposti ymmärrettäviksi ja konkreettiseksi. 

Näkemys

Biolan lähti rohkeasti puhumaan aiheista, joista toimiala yleensä vaikenee. Yritys päätti nousta yhteiskunnan turvekeskustelun keskeltä vastuullisuuden edelläkävijäksi ja otti entistä kunnianhimoisemman suunnan: Biolan päätti ensimmäisenä alansa toimijana Suomessa luopua turpeesta vuoteen 2040 mennessä. Uusi strateginen linja noteerattiin laajasti ympäri Suomen mediakenttää. 

Tavoitteeseen tähtäävän uutteran kehitystyön, investointien ja monipuolisen viestinnän myötä yritys on onnistunut ponnistamaan itsensä alansa edelläkävijäksi vastuullisuudessa. Työtä on tehty Biolanin historiassa pitkäjänteisesti ja uusi vastuullisuusstrategia luotiin tilanteessa, jossa yritys tiesi millaista maailmaa se haluaa toiminnallaan olla rakentamassa. 

Kestävämmän tulevaisuuden tavoittelu tuo tuloksia

Vuoden 2021 elokuussa Biolan teki historiansa parhaan tuloksen Suomen arvostetuimmat brändit -listauksessa (sija 63) ja oli oman alansa ykkönen. Samassa kuussa myös Sitra nosti Biolanin omalle Kiertotalouden kiinnostavimmat -listaukselleen.

Hyvät tulokset ja median sekä asiakkaiden kiinnostus Biolanin toimintaa kohtaan kertovat yrityksen olevan historian oikealla puolella vastuullisuustekojensa kanssa. Biolan on lisännyt avoimuuttaan ja kertoo nyt toiminnastaan enemmän ja ymmärrettävämmin. Uudesta biokuitulaitoksesta uutisoivat mm. Yle, Metsälehti, Satakunnan kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kauppalehti ja Tekniikka&Talous.

Biolanista kirjoitettujen lehtijuttujen otsikoita.

Kyse ei ole kuitenkaan vain viestinnästä vaan myös käytännön toimista. Biolan on alkanut elää kirkastettuja tavoitteitaan ja strategiaansa todeksi – yhtiö päätti syksyllä 2021 uuden biokuitulaitoksen rakentamisesta. Kyseessä on Biolanin yrityshistorian suurin investointi, joka on merkittävä askel kohti vastuullisuuslupausta: “Teemme kasvattamisesta kestävää”.

Biolan on malliesimerkki yrityksestä, joka on valmis muuttumaan, onnistuu kääntämään yhteiskunnassa käytävän kriittisen keskustelun mahdollisuudeksi ja pystyy esimerkillään osoittamaan, että kestävämmän tulevaisuuden tavoittelu tuo tuloksia sekä brändin arvostukselle että liiketoiminnalle.

”Biolanilla olemme koko yrityshistorian kulkeneet omia polkujamme ja matkan varrella tehneet paljon vastuullisia valintoja. Nytkin meillä oli koko joukko ideoita kohti kestävämpää tulevaisuutta, mutta vasta yhteistyön tuloksena yksittäiset ajatukset nivoutuivat ehyeksi kokonaisuudeksi, josta kehittyi kestävän kasvattamisen vastuullisuuslupauksemme. Kun tavoite on sanoitettu ja visualisoitu, se tulee konkreettiseksi ja alkaa muuttua todeksi.”

– Teppo Rantanen, Biolan Oy:n toimitusjohtaja

Biolan_referenssi_verkkosivumockup

Ota yhteyttä

Suvi Auvinen

muutoksen tekijä, johtava asiantuntija

Piia Bertényi

muutoksen tekijä, asiakkuusjohtaja

Haku