Yksisarvisia liikkeellä – pitäisikö etsiä seeproja?

Jos teknologia-alan suurena kertomuksena on yksisarvisten kasvattaminen, ei yrityksissä välttämättä ole mahdollisuuksia miettiä  ympäröivää yhteiskuntaa. Tarvitaankin keskustelua mistä arvo syntyy. Entä jos yksisarvisten sijaan etsisimmekin seeproja?

Slushin teemana on tänä vuonna Entrepreneurial Renaissance – kasvuyrittäjyyden renessanssi. Renessanssilla viitataan siihen, että start-up -hybriksen sijaan ollaan jouduttu vakavoitumaan; kaikki ei mennyt putkeen viime vuosikymmenellä kun tunnuslauseena oli move fast and break things. Nyt start up -yrittäjyyttä halutaan ajatella uudella tavalla, yrittäjyysrenessanssina. Ei siis enää tekkiveljien hommina, vaan niin, että teknologia- ja yritystiimit olisivat aidosti moninaisia ja että yhteistyötä tehtäisiin yhteiskunnan, tieteen, taiteen ja muiden alojen kesken. Renessanssi-yrittäjyys on myös vastuullista ja sen avulla ratkotaan maapallon ja ihmiskunnan vaikeimpia ongelmia kunnianhimoisesti.  

En voi kuin toivoa Slushille vilpittömästi onnea tähän tehtävään, sillä ajattelen, että olemme ihmiskuntana tällä hetkellä melko lailla erikoisessa välitilassa kun elämämme yhä enemmän rakentuu teknologioiden ympärille, emmekä kuitenkaan pysty vielä laajamittaisesti vaikuttamaan siihen, miten teknologiayhtiöt toimivat. Asiassa on kyse laajemmasta alustatalouden logiikasta, ajanhetkestä, politiikan toimintakyvyttömyydestä ja pääomasijoittamisen tapaan liittyvästä ongelmasta. 

Yuval Noah Harari kirjoitti vuonna 2015 erinomaisen tekstin “Who Owns the Future: How the Prophets of Silicon Valley Took Control”. Tekstin ydinviesti oli se, että samaan aikaan kuin politiikka on vajonnut visiottomuuden tilaan, tapahtuu teknologiassa uskomattomia asioita, jotka mahdollistavat ihmiskunnalle huikeita tulevaisuuksia. Viime vuosisadalla luotiin sellaisia sosiaalisia innovaatioita kuin laajamittainen koulutus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva, jotka nostivat miljoonia ihmisiä köyhyydestä ja loivat nykyisen kaltaiset läntiset yhteiskunnat. Edistys näkyi jokaisen elämässä ja kouriintuntuvasti parantuneena elämänlaatuna, turvallisuutena, vapaa-aikana ja terveytenä. Sen sijaan 2000-luvulla poliittiset visiot kumisevat tyhjyyttään. Harari näkee politiikan lähinnä nykyisyyden hallinnointina, koska radikaaleista uudistuksista on tullut liian vaikeita, vaikka vastattavana on laajamittaisia haasteita kuten ekologinen kriisi tai köyhyyden poistaminen globaalisti. 

Kun politiikka on tyhjentynyt visionäärisistä osallistujista, on teknologiaväki täyttänyt politiikan jättämän tyhjiön. Visiot tekoälyn huikeista mahdollisuuksista, Marsiin menosta tai ihmiselämän laajamittaisesta muuntelusta ovat olleet teknologiakeskustelun peruskauraa, vaikkeivat vielä täyttä totta. 

Sen sijaan esimerkiksi alustatalous on merkittävällä tavalla muuttanut ihmiselämän perusasioita, oli kyse ruuan hankkimisesta, pariutumisesta tai politiikan tekemisestä. 

Kaikki nämä tapahtuvat jo melko suurissa määrin alustoilla algoritmien ohjaamina. Tieteellisessä keskustelussa alustoista todetaankin, että ne muodostavat jo nyt yhteiskunnan perusinfrastruktuurin, jonka päällä elämämme yhä enenevissä määrin tapahtuu. Siksi sillä, millaisin arvoin tätä perusinfrastruktuuria rakennetaan on väliä.

Slushin ja laajemmin teknologiamaailman tämänhetkinen keskustelu arvoista ja teknologia-alan suunnasta on tervetullutta ja tärkeää. Kun yhteiskunnan perusinfrastruktuuri toimii teknologia-alustojen varassa, on muidenkin kuin alustoja rakentavien tahojen päästävä visiokeskusteluun mukaan. Lopulta todelliset aikeet ja suunta mitataan vasta teoissa.

Tekoja hankaloittaa se, että nykyinen pääomasijoittamisen malli ei välttämättä juurikaan piittaa siitä, mitä hyvää aikovalla start-up -yrittäjällä on mielessä. 

Niin kauan kuin pääomasijoittamisen tai yrityksen kasvun suurena kertomuksena on yksisarvisten, eli mahdollisimman nopeasti kasvavien yritysten rahoittaminen ja kasvattaminen, ei yrityksessä välttämättä ole mitään mahdollisuuksia miettiä laajamittaisesti ympäröivää yhteiskuntaa. Jos algoritmi tekee rahaa vihapuhetta promoamalla paremmin kuin sitä suitsimalla, nykyisellä mallillla vihapuhe vie voiton suitsimisesta. Jos kuvasovellus vetää puoleensa nuoria käyttäjiä, ei käyttäjien kokema masennus ole asia, joka olisi tärkeämpää, kuin voiton kasvattaminen. Kun pieni yritys tekee kaikkensa saadakseen toiminnan voitolliseksi, ei pussinpohjalla välttämättä ole euroakaan vaikkapa dialogiin ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Siksi niin kauan kuin rahoituksen ja talouden malli on sama kuin nyt, eli nopeiden voittojen hakemista, on hyvien tavoitteiden toteuttaminen haastavaa. Siksi Slushin Hesarin mainos yksisarvisten liikkumisesta Pasilassa kannattaa ottaa merkkinä, että puheet eivät ehkä täysin vielä vastaa tekoja.

Mikä neuvoksi? Tulevaisuudesta voi hetkeksi kääntää pään historiaan vastauksen etsimiseksi. Keskeinen kysymys kapitalismin historiassa on ollut kysymys siitä, mikä nähdään arvoa tuottavaksi ja mikä ei. Viime vuosikymmenten aikana taloustieteeseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun on vakiintunut näkemys, jonka mukaan kaikki millä on hinta, on myös arvo. Italialaissyntyinen taloustieteilijä Mariana Mazzucato on kuitenkin voimakkaasti kyseenalaistanut tätä näkemystä ja peräänkuuluttaa parempaa ja perusteellisempaa keskustelua siitä, mistä arvo syntyy.  Sillä, miten määrittelemme arvon, on valtavia seurauksia koko yhteiskunnalle.  Arvo voidaan määritellä monin tavoin, mutta pohjimmiltaan kysymys on uusien tuotteiden ja palvelujen tuottamisesta. Arvon määrittelyssä täytyy tietää, kuinka tuotteet tehdään, kuinka niitä jaellaan, ja mitä niiden tuotannosta saaduilla tuotoilla tehdään. Tällä hetkellä suuri ongelma on se, että tuotot menevät suurissa määrin osakkeenomistajille sen sijaan, että varallisuus uudelleensijoitettaisiin luomaan uutta arvoa. Myös tuotettujen asioiden hyödyllisyyttä pitää arvioida. 

Entä kasvattavatko vai vähentävätkö tuotteet ja palvelut tuotantojärjestelmän kestävyyttä? Suuri ongelma nykyisessä rahoitusmallissa on se, että arvoa haetaan suhteellisen lyhyellä aikavälillä. Ja kun puhutaan yksisarvisista, puhutaan juurikin tästä: yritykset ja rahoittajat ajattelevat korkeintaan muutamien vuosien päähän. Rahoitussektoria pitäisi kehittää siis pitkäjänteisempään suuntaan linkittämällä se voimakkaammin reaalimaailmaan ja keskusteluun siitä, mikä on voiton ja laajemman arvontuoton suhde. 

Siksi jos teknologia-ala on tosissaan, sen on etsittävä halukkaita rahoittajia, jotka kieltäytyvät yksisarvisten houkutuksista ja lähtevät mieluummin etsimään vaikkapa seeproja. 

Seeproilla viitataan yrityksiin, joiden arvo kasvaa hitaammin, mutta jotka pyrkivät ratkaisemaan ympärillä olevia ongelmia. Usein se tarkoittaa, että voitot ovat pienempiä. Samalla voi kuitenkin ajatella, että synnytetty arvo voi olla huomattavasti suurempaa. Voiko tällainen muutos olla mahdollinen? Ehkäpä tästä kuullaan tämän vuoden Slushissa lisää, toivon niin. Itse ajattelen, että kauas katsova sijoittaja on tulevaisuudessa huomattavasti arvokeskeisempi. Miksi? Ehkä siksi että 2010-luku herätti. Sääntely tulee varmasti vahvemmin myös kuvaan mukaan. Ja myös siksi, että yhä läpinäkyvämmässä jatkuvan kommunikaation ja ekologisen kriisin maailmassa, ihmiset kysyvät yhä tiukemmin myös yrityksiltä, jaammeko samat arvot?  

Elina Kiiski-Kataja on Ellun Kanojen tutkimusjohtaja ja hän valmistelee parhaillaan väitöskirjaa alustojen vaikutuksista yhteiskuntaan.