Yhteisöllisyys muutti nettiin – onko yhteenkuuluvuuden tunne vain kuvitelmaa?

Slack yhdistää minua työyhteisööni, Whatsapp ystäviini ja Instagramista näen entisten luokkakavereiden arkea. Käytän lukuisia eri sovelluksia lähes koko ajan ollakseni yhteydessä muihin – mutta ilman kasvokkaista vuorovaikutusta.

Oman elämäni yhteisöt siirtyvät kasvokkaisen vuorovaikutuksen rinnalla yhä enemmän nettiin, missä kaikki ovat koko ajan tavoitettavissa. Ajattelen, että ihmissuhteiden fyysinen etäisyys ei ole este, sillä yhteydenpito on vain muutamasta klikkauksesta kiinni. 

Jotkut yhteisöt ovat niin kaukana, että en ole koskaan tavannut niitä. En edes ehkä miellä itseäni kuuluvaksi niihin. Tällaisia yhteisöjä on kuitenkin kaikkialla ja niitä kutsutaan mediatutkimuksessa kuvitelluiksi yhteisöiksi.

Kuvitellun yhteisöllisyyden käsitteen toi yhteiskuntatieteelliseen keskusteluun historioitsija ja politiikan tutkija Benedict Anderson jo 1980-luvun alussa teoksessaan Imagined communities (ensipainos 1983). Tällaisissa yhteisöissä jäsenten välinen vuorovaikutus perustuu johonkin muuhun kuin kasvokkaiseen vuorovaikutukseen.

Mediatutkijoiden mukaan mediavälitteisissä yhteisöissä yhteenliittävä tekijä on usein jokin yhteisesti jaettu arvo tai uskomus (Sumiala 2010). 

Tällaisia yhteisesti jaettuun arvoon tai uskomukseen perustuvia yhteisöllisyyksiä löytyy helpommin kuin saattaa arvatakaan. En esimerkiksi usko, että miljoonat suomalaiset kerääntyvät television eteen seuraamaan itsenäisyyspäivän Linnan juhlia vuodesta toiseen vain seuratakseen, mitä linnassa tapahtuu. Tai katsovat uutisensa samalta kanavalta samaan aikaan joka ilta. Kyse on tunteesta ja kuulumisesta muiden suomalaisten joukkoon. 

Tarve yhteisöön kuulumisesta ei ole kadonnut

Median merkitystä ihmisiä yhteenliittävänä tekijänä ei usein tule ajatelleeksi, sillä se on tänä päivänä vahvasti meihin sisäänrakennettuna. Mutta kun mediamaisema pirstaloituu, muuttuu myös median kautta muodostuva yhteisöllisyys.

Emme linnoittaudukaan enää TV:n ääreen seuraamaan Salattuja elämiä kello 19.30 arki-iltaisin, niin kuin omassa lapsuudessani oli tapana. Nyt katsomme YLE Areenasta, kun joukko suomalaisia sohvaperunoita linnoittautuu televisioiden ääreen seuraamaan suomalaista realitya. Keskustelu, jota käytiin aiemmin kotisohvalla perheenjäsenten kanssa, käydään nyt Twitterissä hashtagien avulla (Arvidsson & Caliandro 2015). 

Tärkeää Andersonin ajattelussa kuvitelluista yhteisöllisyyksistä kuitenkin on, että nämä yhteisöt ovat yhtä todellisia kuin kasvokkaiselle vuorovaikutukselle perustuvat yhteisöt (Anderson 2006). 

Niin minäkin ajattelen. Vaikka välitön vuorovaikutus on edelleen tärkeä osa yhteisöjäni, eri sovellukset yhdistävät minut niihin vahvemmin kuin osaan edes kuvitella. 

Vaikka välitön vuorovaikutus on edelleen tärkeä osa yhteisöjäni, eri sovellukset yhdistävät minut niihin vahvemmin kuin osaan edes kuvitella

Kaiken kaikkiaan, ihmiset päätyvät usein tekemisiin toisten kanssa itselle tärkeiksi koettujen asioiden kautta – kuten Andersonin kuvitelluissa yhteisöissä. Sosiaalinen media pitää kuitenkin sisällään monia erilaisia yhteisöjä, joissa arvot ja mielipiteet eroavat omistamme. Kun pirstaloituvan mediamaiseman luoma yhteisöllisyys muuttuu, syntyy myös uusia mahdollisuuksia yhteisöllisyyteen.

Tulevaisuuden kannalta olennaista on, tartummeko sosiaalisen median tarjoamaan mahdollisuuteen sekä löytää hengenheimolaisia että haastaa omaa ajatteluamme. 

**
Siiri on yksi Ellun Kanojen vuoden 2019 harkKanoista. Tiesitkö jo, että meillä on tällä hetkellä etsinnässä jo 10. harkKana-vuosikerta? Lue hausta lisää täällä.