Voisimmeko suomettua uudelleen?

Suomettuminen oli arkea 1970-luvun Suomessa. Mitä sai sanoa ja mitä ei? Voisimmeko kansakuntana suomettua uudelleen, aikana jolloin länsimainen tiedonvälitys on vapaata ja internet on mullistanut tapamme kommunikoida?

Katsoin joululoman aikana monen muun tapaan Ylen dokumenttisarjan Kylmän sodan Suomesta. Sarjassa kuvataan, mitä suomettuminen oli ja mitä itselle valehtelu aiheutti. Sarjasta ja suomettumisesta on keskusteltu paljon erityisesti sosiaalisessa mediassa. Lisävauhtia on antanut ympärillämme huojuva maailmanpoliittinen tilanne. 

Keskustelu kulkee jotakuinkin näin: Miten annoimme itsemme sallia tämän tapahtua ja pitäisikö ajasta kokea kansakuntana kollektiivista häpeää? Mitä olisi voitu tehdä toisin?

Keskustelu poliittisen historiasta on polarisoitunutta ja jakolinjoja jaellaan herkästi. Kukapa haluaisi virheitään muistella? Ja niitä tekivät varmuudella kaikki.

Menemättä sen syvemmälle suomettumiseen ja siihen, olisimmeko voineet tehdä jotain toisin, minua sarjan katsomisen jälkeen alkoi pohdituttaa, voisiko sama tapahtua uudelleen? Voisimmeko kollektiivisesti taas ummistaa silmämme vastaavalta ilmiöltä ilman, että kansakunnan omatunto koputtaisi olkapäälle, että herätys.

Sarjassa toistetaan Max Jakobsonin todenneen suomettumisesta jotakuinkin seuraavasti: “Suomi ei heittäytynyt rähmälleen idän edessä. Sen tekivät vain kansan valiot.” Eli kansan valitsemat päättäjät suomettuivat, toki kansalaisten heille myöntämällä mandaatilla. Ikään kuin äänestäjät antoivat vapaan valtakirjan nähdä maailma värittynein lasein. 

Mutta voisiko tämä kaikki tapahtua myös nyt?

Väitän, että nykyisen tiedonvälityksen aikakautena suomettuminen ei olisi ollut mahdollista. Elämme 2022 läpiviestinnällistyneessä maailmassa, jossa jokainen voi kotisohvalta seurata esimerkiksi ajankohtaista Ukrainan tai Kazakstanin tilannetta. Internet ja Twitter ovat pullollaan videoita ja tietoa. Vaikka informaatiovaikuttaminen on läsnä, pystyy jokainen kansalainen itse tekemään johtopäätöksiä maailmanpoliittisista tasapainoista aivan eri tavalla kuin suomettumisen kulta-aikana erityisesti 1970-luvun puolivälissä.

Suomettumiseen liittyi nimittäin erittäin läheisesti median itsesensuuri. Itse 1980-luvulla syntyneenä ja uudenlaiseen maailmaan kasvaneena on vaikea edes ymmärtää sitä aikaa, jolloin tasapainoiltiin oikean ja yleisesti hyväksytyn tiedon kanssa. Jos nyt tietoa ja näkemystä on tarjolla ehkä liikaakin, voimme ainakin yleispiirteisesti luottaa siihen, että meiltä ei salata mitään merkityksellistä. 

Ihmisten mahdollisuudet ymmärtää ja kommunikoida kaatavat yhtälailla yrityksiä kuin valtaapitäviä. Enää mikään yhteiskunnan alue ei voi suojautua siltä, ettei sen takapihalle kurkistettaisi ja vanhentuneita totuuksia kyseenalaistettaisi.

Aikaamme leimaava radikaali avoimuus ja vapaa tiedonvälitys ovatkin parhaita suojia mielivaltaa vastaan. Länsimaista elämää leimaa voimallisesti kansalaisten mahdollisuus ottaa kantaa sosiaalisen median alustoilla ja jakaa huomiomme ympäröivästä yhteiskunnasta. Kun 1970-luvulla huomionsa pystyi jakamaan korkeintaan työpaikan kahvihuoneessa, nyt potentiaalisena areenana on koko maailma. 

Moderni tiedonvälitys ravistelee diktatuureja sekä paljastaa vallan väärinkäyttöä. Sosiaalinen media on ollut ratkaisevassa roolissa muun muassa #metoo-liikehdinnän paljastaessa iljettävyyksiä. Aiemmin salaisuuksien paljastumista ovat estäneet vahvat ja vakiintuneet valta-asemat.

Sanotaan, että sosiaalisen muutoksen aikaansaamiseen riittää 3,5% osuus väestöstä. Vapaa tiedonvälitys entisestään kiihdyttää muutosta, kun salailua ja epäkohtia valaistaan. Osin siksi ympäröivästä maailmasta on tullut niin kompleksinen ja kuplautunut, kun monia toisilleen ristiriitaisiakin muutoksia ajetaan. Ei myöskään pidä olla naiivi, sillä avoimuus ja sosiaalinen media antavat myös pimeämmille ajatuksille tilaa ja areenaa kasvaa.  

Itse uskon siihen, että huomenna on paremmin kuin tänään. 

Ihmisten mahdollisuudet ymmärtää ja kommunikoida kaatavat yhtälailla yrityksiä kuin valtaapitäviä. Enää mikään yhteiskunnan alue ei voi suojautua siltä, ettei sen takapihalle kurkistettaisi ja vanhentuneita totuuksia kyseenalaistettaisi.