Vihreä vallankumous
Vihreä liitto piti viime viikonloppuna puoluekokouksensa Lahdessa. Suosituin oppositiojohtaja (Yle 21.5.2016), Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö määritteli linjapuheessaan lauantaina 21.5. puolueen tavoitteen: ”Me voimme olla uskottava, tuleva pääministeripuolue.”
Puoluekokousta seurannut Iltalehden politiikan toimittaja Tommi Parkkonen raportoi Twitterissä yleisön (”porukka taputtaa innoissaan”) ja oman reaktionsa (#gallupsuosio #mopo). Hashtagien tulkinta on oma taiteenlajinsa, mutta ei liene väärin ajatella, että kyyninen toimittaja pitää Niinistön tavoitetta nykyisen gallup-suosion synnyttämänä epärealistisena haihatteluna, mopon karkaamisena. Mutta onko näin?
Itse en pitäisi ollenkaan kaukaa haettuna sitä mahdollisuutta, että vihreät on jonain päivänä, aivan lähitulevaisuudessakin, pääministeripuolue. Vakiintuneen valtiosääntökäytäntöjen mukaan se tarkoittaisi vihreiden nousemista Suomen suurimmaksi puolueeksi. Miksi näin on?
Katsotaan ensin puoluebarometriin, puolueiden yhdessä 1–2 kertaa vuodessa tilaamaan mielipidemittaukseen, jossa selvitetään monia asioita, mm. sitä, kuinka myönteisesti suomalaiset kuhunkin puolueeseen suhtautuvat. Googlettamalla viime vuosien tuloksia löytyy, vaikka niitä ei hirveästi avatakaan. Keväällä 2012 suomalaiset suhtautuivat myönteisemmin kokoomukseen (46 %). Syksyllä 2014 kärkisijan oli vienyt keskusta. Syksyn 2016 puoluebarometrissa suomalaiset suhtautuivat myönteisemmin vihreisiin (41 %).
Vihreillä on siis tällä hetkellä paljon kannatuspotentiaalia. Oma näppituntumani on se, että puolueen jäsen- ja kannattajakunnan ikäprofiili on kaikista puolueista tervein. Onhan esimerkiksi SDP:n jäsenten keski-ikä jossain 65 vuoden tienoilla. Tämä tarkoittaa sitä vuosi vuodelta, vaali vaalilta vihreiden kilpailuetu suhteessa toisiin puolueisiin paranee, jos ne eivät kykene uusiutumaan.
