Vastuu ilmastokriisistä jäi yrityksille, koska puolueet eivät saa tehtyä päätöksiä

Suomalaisista suurista yrityksistä muun muassa S-ryhmä ja Osuuspankki ovat ilmoittaneet tavoittelevansa hiilinegatiivisuutta jo vuoteen 2025 mennessä.

Nyt on pakko, huudettiin ilmastomarssilla vuotta ennen eduskuntavaaleja. Vuosi myöhemmin nykyinen hallitus kokoontui suureen ilmastokokoukseen, jonka lopputulos jäi laihaksi. Kokouksesta tiedotettiin lähinnä toimista, joista oli sovittu jo aiemmin hallitusohjelman yhteydessä. Teollisuuden sähköveroa lasketaan, satojen miljoonien ilmastorahasto perustetaan, mutta isoon saastuttajaan eli turpeeseen ei kosketa. 

Suomessa pitäisi tällä hetkellä olla ilmastopolitiikan näkökulmasta ehkä maailman edistyksellisin hallitus, mutta siitä huolimatta tulokset ovat toistaiseksi lähes olemattomia. Miksi politiikan on niin vaikeaa tarttua teemaan? Kovin suuria päätöksiä ei ole luvassa, sillä yleensä hallituksen suurimmat asiat saadaan päätettyä hallituskauden ensimmäisen vuoden aikana. Siksi poliitikot ulkoistavat kysymystä markkinoiden ratkaistavaksi.

Yksi syy siihen, miksi päättäjien on vaikea tarttua ilmastokysymykseen, on asian suuri identiteettipoliittinen merkitys. Ilmastokeskustelu on omiaan venyttämään politiikan keskustelut ääripäiden vaihtoehdoiksi. Liha vai kasvis, auto vai polkupyörä, maalla vai kaupungissa ja niin edelleen. Ihmisten arkeen ja valintoihin menevät kysymykset ovat poliitikoille vaikeimpia. Toisin kuin poliitikot haluavat kertoa, ilmastonmuutosta koskevat päätökset ovat oikeasti vaikeita, koska niillä rajoitetaan lopulta kuluttajien valintoja ja usein lisätään veronmaksajien kustannuksia. Ihmisten vapauteen, vaikka näennäiseen vapauteen puuttuminen on poliitikoille aina vaikeinta. Silloin ei auta juhlapuhe, että ilmastonmuutos on mahdollisuus, kun suurelle osalle se tarkoittaa luopumista tai arjen kallistumista. 

Ihmisten arkeen ja valintoihin menevät kysymykset ovat poliitikoille vaikeimpia

Ilmastokysymys kietoutuu vahvasti ihmisten poliittiseen identiteettiin, omakuvaan, arkisiin käsityksiin toisista ihmisistä ja elämäntavoista. Francis Fukuyama on kirjassaan Identity: Contemporary Identity Politics and the Struggle for Recognition (2018) kuvannut ajallemme tyypillistä identiteettipolitiikkaa ja sitä, että äänestäjistä on tullut identiteettipolitiikan ajan toimijoita puolueiden tilalle. Äänestäjät ja kuluttajat kokevat identiteettipolitiikan kuin terapiana, jossa puolueilta haetaan vastauksia omille nopeasti muuttuville tarpeille ja toiveille. Sen sijaan, että puolueet ja poliitikot näyttäisivät ja rakentaisivat suuntaa tulevaisuudelle, ne juoksevat ihmisten tarpeiden perässä rakentaen rooliaan näiden tarpeiden tyydyttäjinä. Tämä saa politiikan näyttämään perässähiihtävältä sinkoilulta ja lopulta estää tulevaisuuden tekemisen, kun aina odotetaan minkä signaalin perään huomenna voisi hypätä. Kun puolue hyppää, äänestäjä voimaantuu hetkeksi, mutta sitoutuminen ei kestä kauan. Uusi avoin sosiaalisen median aikakausi antaa aivan uudenlaiset mahdollisuudet toteuttaa äänestäjien kulloisenkin mielenliikkeen terapointia näkyvämmin ja kuuluvammin kuin koskaan. 

Koska politiikka ei kykene vastaamaan ilmastokysymykseen, yritykset ja sijoittajat ovat ottaneet paikkaansa ilmastonmuutoksen ratkaisijoina. Kuluttajat ja äänestäjät projisoivat omia tarpeitaan samalla tapaa yrityksiin kuin ennen poliitikkoihin. Suomalaisista suurista yrityksistä muun muassa S-ryhmä ja Osuuspankki ovat ilmoittaneet tavoittelevansa hiilinegatiivisuutta jo vuoteen 2025 mennessä (molemmat ovat muuten osuustoiminnallisia yrityksiä). On mielenkiintoista seurata, kuinka puolueet ja yritykset vastaavat kuluttajien paineisiin eri tavalla. Kun puolueet kipuilevat ilmastonmuutoksen edessä, yritykset näkevät, että vastuullisempi tapa toimia on heille elinehto. Tämä on nähty isosti muun muassa autoteollisuudessa, jossa on meneillään suuri muutos polttomoottoriautoista sähköautoihin. Suuri odotusarvo näkyy markkinoilla erityisesti Teslan osakkeen arvostuksessa.  

Nykyisessä maailmassa yrityksillä ei ole mahdollisuutta olla valitsematta tietä, jossa ihmiskuntamme ehkä suurin kysymys sivuutettaisiin. Avoimen ja nopean kommunikaation maailmassa kuluttajien luoma paine on armoton. Organisaatioiden on katsottava omaa toimialaa laajemmalle mitä maailmassa tapahtuu.

On varmasti naiivia odottaa, että yritykset yksin ratkaisevat ilmastonmuutoksen, mutta marssijärjestys on selvä. Erilaiset ilmastoliikkeet ja markkinoilla toimivat yritykset määrittelevät agendaa, johon puolueet reagoivat, kuten hallituksen päätös energiaveron uudistuksesta. Aloite tuli teollisuudelta. Mutta toimivat markkinat tarvitsevat myös sääntelyä ja poliittisia päätöksiä. Erityisesti tarvitaan ylikansallista sääntelyä ja päätöksentekoa. Hallituksen ilmastokokouksen jälkeinen pettymys kumpuaa samasta odotusarvosta. 

Nyt kun olisi oikeasti pakko.