Uteliaalla ja uskaliaalla asenteella eroon huijarisyndroomasta – näin rakensin harkKana-vuoteni Kanalassa

Kuluneen vuoden aikana olen haastanut itseäni eri tavalla kuin koskaan ennen. Olen huomannut kehittyväni sellaisissa taidoissa, joita en aiemmin osannut pitää tärkeinä. Olen nimittäin oivaltanut, että kyky esittää kysymyksiä on yhtä tärkeä kuin valmis näkemys. Olen harjoitellut uteliaisuutta, rohkeutta ja oma-aloitteisuutta. Ja väitän, että nämä taidot ovat elintärkeitä työelämässä menestymiseksi.

Kanalaan hain harjoitteluun kiinnostuksesta muutosjohtamista ja strategiatyötä kohtaan. Intoa aiheisiin oli –  ja on edelleen – valtavasti, kokemusta vielä vuoden alkaessa varsin vähän. Minulle Ellun Kanat on organisaationa profiloitunut alansa huippuosaajana. Mietin jo hakiessani, mitenköhän tällainen hieman introvertti peruskauppislainen voisi pärjätä Kanalassa.

Kun tammikuussa aloitin harkKanana Kanalassa, huijarisyndrooma iski välittömästi. Kun näin, miten näkemyksellisiä ihmisiä Kanalassa työskentelee, mietin, olenko tarpeeksi hyvä. Nyt vuoden toisella puoliskolla tiedän, että olen.

Huomasin eläneeni pitkään ajatellen, ettei ole järkeä tehdä jotain asiaa, jos ei ole siinä todella hyvä. Kyseinen ajatus voi tuntua tutulta muillekin. Olen liian usein jättänyt jotain tekemättä tai sanomatta, koska olen ajatellut, että joku muu on kuitenkin parempi.

Uteliaisuus on harkKanan supervoima

HarkKana-vuoden aikana olen yllättäen huomannut, että minun supervoimani onkin uteliaisuus, rohkea asenne ja toimeen tarttuminen silloinkin, kun en ole ihan varma, millainen lopputulos syntyy.

Supervoiman löytymiseen on vaikuttanut se, että uskallus ja uteliaisuus ovat Kanalassa kaiken keskiössä. Näkemys syntyy uteliaisuudesta: se toimii erinomaisena motivaattorina ja rohkaisee kokeilemaan uutta sekä kehittymään erilaisissa asioissa. Kun opiskelen aidosta kiinnostuksesta asiaa kohtaan, päädyn omistautumaan sille, ja lopulta huomaan tiedon lisääntyneen kuin itsestään.

Paine tai halu olla kaikkein paras tuskin johtaisi samanlaiseen lopputulokseen.

Törmäsin hiljattain Mertzi Bergmanin tietokirjaan Uteliaisuus – Opas työn, johtamisen ja muutoksen supervoimaan. Kirjassa puhutaan siitä, miten yllättävän usein uteliaisuus nähdään negatiivissävytteisenä piirteenä. Uteliaista ihmisistä tulee helposti tungetteleva ja muiden asioihin puuttuva vaikutelma. Todellisuudessa uteliaisuus on keino, jolla viemme itseämme ja organisaatiota eteenpäin.

Uteliaisuus ei kuitenkaan tarkoita pelkästään sitä, että on itse koko ajan äänessä kyselemässä. Se on myös toisten kuuntelua, huomioon ottamista ja kiinnostusta muiden näkemystä kohtaan. Ennen kaikkea uteliaisuus on avoimuutta uutta ja erilaista kohtaan.

Uraansa aloittelevan on uskallettava, jos haluaa oppia

Kuluneen vuoden aikana olen kohdannut Kanalan arjen rohkeus ja uteliaisuus edellä. Näin  olen löytänyt itseni jos jonkinlaisesta asiakkuudesta ja huomannut oppineeni ihan älyttömästi sekä itsestäni että muista ihmisistä. Olen muun muassa ollut mukana järjestämässä työpajoja yli sadalle henkilölle, tulkinnut henkilöstökyselyä neljällä minulle vieraalla kielellä, päässyt näkemään ja oppimaan asiakkaiden arjesta monella eri toimialalla sekä kehittämään omaa näkemystäni ideoimalla uusia projekteja ja tarjouksia.

Kiteytän oivallukset oppimastani kolmeen pointtiin:

Kysely ja kuuntelu. Kun en ole ymmärtänyt tai tiennyt, olen kysynyt. Olen myös osoittanut kiinnostusta kollegoideni projekteihin, urapolkuihin, opintoihin ja ihan vaan arjen kuulumisiin. Ajattelen, että ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä. Kysymällä ja herättämällä keskustelua olen oppinut valtavasti ja löytänyt yllättäviäkin aineksia omaan tekemiseeni.

Oman osaamisen terävöittäminen. Olen tietoisesti halunnut fokusoitua strategian ja muutosjohtamisen projekteihin, jotta voin terävöittää näkemystäni näillä alueilla. Oppimisessa minua on myös helpottanut se, että olen rajannut tavoitteeni realistisesti: kaikkea ei tarvitse oppia yhden vuoden aikana.

Uskaltaminen. Jotta voi oppia, on välillä pakko hypätä tuntemattomaan. Uteliaisuus on myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista. Siihen kuuluu se, että välillä eteen tulee tehtäviä, joiden suorittaminen vaatii uskallusta yrittää jotain itselle uutta. 

Olen vuoden aikana tietoisesti haalinut itselleni työtehtäviä, jotka ovat pakottaneet minut epämukavuusalueelleni. Tällaisia ovat esimerkiksi olleet esiintyminen yleisön edessä, kylmäpuheluiden soittelu uusille asiakkaille tai välillä vaikka ihan palaverissa jonkin asian ääneen sanominen. Niistä olen kuitenkin oppinut eniten, sillä ne ovat vaatineet minua kysymään apua, kuuntelemaan, reflektoimaan, etsimään tolkuttomasti tietoa ja opiskelemaan uusia aiheita.

HarkKana-vuosi Kanalassa on ollut ennen kaikkea oppimismatka, jossa olen kerryttänyt valtavasti itseluottamusta ja entistä enemmän intoa tulevalle uralleni. Vaikka huijarisyndrooma nostaa yhä välillä päätään, lopulta voin ilolla ja ylpeydellä sanoa, että kyllä, minäkin pärjään täällä.