Tunnista, millaista naamiota kannat – ja vaikuta yhteiskuntaan  

Puoluebarometri tietenkin vuodettiin julkisuuteen ennen vaaleja. Se näyttää keneen luotetaan, eli miten kansalaiset roolittavat puolueet kuin italialaisessa teatterissa konsanaan. Vaikuttajaviestinnän asiantuntija Samuel Tammekann pureutuu mielikuviin ja antaa vinkit, miten taitava viestijä voi muuttaa mielikuvaa itsestään ja päästä tavoitteisiinsa.

Alkuun pari sanaa italialaisesta teatterista ja naamioista. Luota minuun, tämä liittyy kyllä puoluebarometriin.

Nimittäin ennen kuin kasvomaskeista tuli 2020-luvun alun symboli, yksi tunnetuimmista maskityypeistä oli Venetsian karnevaalien silmät peittävä maski. Kaikkien tuntemien naamioiden tausta ei ollut vain koristeellisissa juhlissa: niillä oli renessanssi-italialaisessa commedia dell’arte -improvisaatioteatterissa oleellinen merkitys.

Näytteleminen oli helpompaa, kun yleisö näki määritellyn roolin jo kaukaa naamiosta: kuka oli ahne, naiivi ja punanenäinen Pantalone-kauppias, kuka opportunistinen koukkunenäinen Pulcinella, kuka pitkäviiksinen, rehentelevä mutta pelkurimainen Capitano.

Kun naamioita ei nykyarjessa kanneta commedian antaumuksella, on arkkityyppien tunnistaminen paljon vaikeampaa. Emme saa edes elokuvien musiikillisia vihjeitä, ketä kannattaa varoa ja kenen seuraan voimme turvata.

Silti osaamme tietämättämmekin roolittaa ihmisiä varsin taidokkaasti, kun yritämme selvittää, mitä ja kenen asiaa he todellisuudessa ajattelevat ja tavoittelevat. Se on aivoille luontaista: muistettavaa on paljon vähemmän, kun säästämme yrityksemme aidosta ihmistuntemuksesta todellista lähipiiriämme varten.

Näitä hienovaraisia vihjeitä tulkitsemaan on kehittynyt alitajuinen roolitusosasto, joka aiheuttaa hyötyjen lisäksi vähintäänkin yhtä paljon ongelmia. Omaa ajatteluaan ja tulkintojaan voi kyllä muuttaa, mutta se on hidasta ja tietoisen työn takana.

Nyt niihin puolueisiin: äänestäjiltä ei voi vaatia, että he haluavat ja ehtivät uudelleenkytkeä aivojensa toimintatapoja yhden kampanjan aikana minkään ehdokkaan eduksi. Siksi kampanjointia tekevän pitääkin käyttää aivan muita keinoja.

Ensin on kuitenkin katsottava, mikä naamio peilistä katsoo takaisin. Ja puolueet katsovat sinne jatkuvasti.

Puoluebarometri – eli mitähän nuokin minusta ajattelevat?

Jotta viesti menee halutulla tavalla perille, tarvitaan sen vastaanottajalta luottamusta viestinviejän tarkoitusperiin. Jokainen poliitikko 1) tavoittelee kansan luottamusta ja 2) haluaa olla uskottava.

Luottamuksen kohdalla nykypäivän johdon konsultit puhuvat viidestä C:stä: competencestä, commitmentistä, consistencystä, characterista ja compassionista. Eräs ensimmäisistä johdon konsulteista, Aristoteles, taas opetti, että uskottavuudessa on kolme elementtiä: järkeä, hyvettä ja hyvää tahtoa. Tämä tunnetaan myös kolmen retoriikan peruspilarin ethoksena.

Siis voidaan sanoa, että tärkeää on osaaminen, luotettavuus, yhtenevät arvot ja hyvä tahto. Näistä monia mittaa myös puoluebarometri, jonka luotin vuodettavan mediaan jälleen ennen vaaleja – ja ennen tämän blogin julkaisua.

Tuoreimmassa puoluebarometrissa (2023) kokoomus keräsi jälleen laajimmin (46 %) mainintoja toiminnassaan ylimielisenä puolueena, jota perässä (35 %) seurasi perussuomalaiset. SDP oli puolestaan ihmiskeskeinen ja vetovoimaisin(43%), kun taas taitamattomimmat johtajat olivat keskustalla (40%), vihreillä (38 %) ja perussuomalaisilla (35 %), joiden muuten nähtiin eniten myös toimivan vastaajien etujen vastaisesti vuoden 2021 puoluebarometrissa.

Toisaalta jos osaaminen on vakuuttavaa, ei ylimielisyyskään välttämättä haittaa. Tässä mielikuvassa kokoomus on usein kuitenkin onnistunut. Sen sijaan vaikeinta on niillä, joiden järki, hyve tai edes hyvä tahto eivät onnistuneesti pysty vakuuttamaan. Voi vihreitä.

”Usein puoluebarometrilla halutaan kiinnittää huomio oman puolueen, tai etenkin kilpakumppanin imagoon.”

Syynä vuodolle on usein halu kiinnittää huomio oman puolueen, tai etenkin kilpakumppanin imagoon. Tulokset eivät aina mairittele puolueita, mutta ne silti auttavat kertomaan, minkä roolin kansalaiset niille antavat.

On suomalaisille hyvä periaate olla välillä miettimättä, että “mitähän nuokin minusta ajattelevat”, mutta vaikuttaja ei voi oikeastaan muuta ajatellakaan. Vaikka ethos-pathos-logos-mantra tekisikin mieli kliseisyydessään unohtaa, näistä pitäisi muistaa edes se ensimmäinen.

Juhana Torkki, legendaarinen antiikin ja puhetaidon selittäjä ja kanssalatinisti, tiivistää ethoksen merkityksen: sen henkilön teot selitetään parhain päin, josta pidetään, kun taas vihatun hyviäkin ideoita vastustetaan. Kun ethos on voimakas, on enää hyvin vähän väliä, mitä todellisuudessa sanoo tai yrittää ilmaista.

Kuusi vinkkiä oman roolin muuttamiseen

Jos haluat vaikuttaa yhteiskuntaan tai päätöksentekoon, on hyvä tajuta oma rooli ja taitaa sen muuttaminen. Jos on mennyt vikaan tai peilistä katsoo kamala naamio, hätä ei ole tämän näköinen. Roolit eivät ole kiveen hakattuja tai koko aidon persoonasi kattavia kokopukuja, vaan ovat laajalti erilaisissa tilanteissa omaksuttuja käyttäytymismalleja.

Tässä siis vielä kuusi vinkkiä, miten omaa roolitustaan voi vielä koettaa muuttaa. (Jos itselläsi ei ole vaikutettavaa, voit aina käyttää niitä myös poliitikkojen temppujen paljastamiseen!)

1. Älä yritä liikaa

Äläkä varsinkaan mene kertomaan, miten yleisön, äänestäjien tai lobbauksen kohteen pitäisi sinut nähdä. Mitä näkyvämmin haluamaansa rooliin itse tähtää, sitä todennäköisemmin sinut roolitetaan väärin. Eikä sitä todellista kantamaasi naamiota välttämättä kerrota, jolloin urheana turvallisuuspolitiikan taistelijana esiintyvä saattaa päätyä kantamaan pelkurimaisen Capitanon viiksiä huomaamattaan. Siksi Torkki sanoo, että tärkeintä on tuoda haluttu ethos esiin huomaamatta ja vaivihkaa. Kyse on siis piiloviesteistä.

”Tärkeintä on tuoda haluttu ethos esiin huomaamatta ja vaivihkaa.”

 2.  Älä pyydä uutta roolia, vaan ota se

Commedia-näyttelijät kantoivat näkyviä naamioita, ja totta puhuen moni tekee niin edelleen. Valitettavasti tämä on kenttä, jossa keski-ikäistyvät miehet ovat politiikassa perinteisesti saaneet pelietua. Kokoomusmies sinisessä mittatilauspuvussa uskotaan helpommin talousosaajaksi tai juristiksi. Otsatukka, nenäkoru ja pyöreät silmälasit taas voivat vakuuttaa punavihreämmän opiskelijaäänestäjän keskinäisestä yhteisymmärryksestä. Pukeutumalla kansalliskonservatiiviselle yleisölle oikein saattaa jopa puhua yllättävänkin radikaaleja ajatuksia läpi. En tosin tiedä, kuinka helppoa on tehdä sama päinvastoin vaikuttamatta Kristallipuolueen ehdokkaalta.

3. Opi puhumaan roolihahmosi kieltä

Pinssi, tarra tai vaalipipo ovat fyysisiä symboleja, mutta myös sanavalintojen, puhetavan ja vihjausten kautta katsotaan, onko henkilö kohdallamme ehkä salaakin ”meidän” vai “vastapuolen” edustaja. Toisinaan ryhmäidentiteettiä rakentavat sanavalinnat muuttuvat jopa monimutkaiseksi peliksi, jossa pitää olla erityisen huolellinen ja tietää mitä tekee. Akateeminen puhetapa, oikeaoppiset termit ja paikallismurteet ovat kaikki karikkoja, joissa näyttelijä paljastuu nopeasti – vaikka tarkoitus olisikin ollut aito.

4. Omaksu uuden roolisi vaatima ajattelu

Naamioiden välillä vaihtelu toimii etenkin vaikuttamistyössä. Jos haluat esimerkiksi vakuuttaa tietyn ideologisen siiven, opettele ymmärtämään heidän ajatteluaan. Et välttämättä ole edelleenkään yksi heistä, mutta saatat päästä vaikuttamaan järkevältä tai jopa viime kädessä yhteisiä tavoitteita ajavalta. Parhaimmillaan voit näyttää, miten heille tuttu päättelyketju saattaisikin johtaa aivan päinvastaiseen tulokseen!

5. Jos rooli meni väärin, käytä shokkiterapiaa

Jos itselle annettu naamio ei tunnu mukavalta, parhaita tapoja rikkoa oma rooli – tai luoda uusi – on tehdä jotain todella odottamatonta. Omina aikoina nuorisopolitiikassa kaikista vaikeinta oli saada mediakiinnostus muille kuin hölmöilyille. Huomiota saa kuitenkin kiinnitettyä tekemällä jotain, mitä sinulle annetulta roolihahmolta ei koskaan odotettaisi. Mitä se on, ei niinkään väliä. Tärkeintä, että siitä seuraava hämmennys pakottaa yleisön kalibroimaan roolitustutkansa uudelleen. Sinä aikana ehditkin jo pitkälle uuden, vakaamman roolin rakentamisessa. Tätä temppua kannattaa kuitenkin käyttää säästellen, ellei tavoittele Harlekiinin teatterihahmoa.

6. Viime kädessä auttaa myös itseironia ja raaka rehellisyys

Hankalimmissa tilanteissa auttaa toisinaan oman annetun roolinsa tunnistaminen ja tunnustaminen. Älä kuitenkaan valita, vaan keskity hankkimaan yleisöä puolellesi osoittamalla, että et ainoastaan ole välittämättä, vaan jopa kykenet nauramaan sille ja itsellesi. Muista, tarkoitus on pilkata mielikuvaa itsestäsi, ei kohderyhmääsi. Jollet ole aukottomasti vakuuttunut omasta huumorintajustasi, tässä kannattaa käyttää lähipiiriä apuna. Oikein valitulla itseironialla saat lisäaikaa ja vastaanottavampaa yleisöä myös uuden roolisi esittelemiseksi.

Valmiina vaikuttamaan? Onnea roolipeliin!