Tiukka vastakkainasettelu ei häviä politiikasta lähitulevaisuudessa

Poliittinen polarisaatio on osa kansainvälistä trendiä. Voisiko sosiaalipsykologia selittää, mistä se johtuu?

Valtioneuvoston tuore tutkimus selvitti yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttavan vihapuheen laajuutta ja vaikutuksia. Tutkimuksen tulokset kertoivat poliittisen vastakkainasettelun kärjistyneen Suomessa.

Sosiaalisessa mediassa polarisaatio näkyy muun muassa siten, että kaikista Twitterissä poliitikoille lähetetyistä vihapuheviesteistä noin puolet tuli vain 200 Twitter-tililtä, jotka jakautuivat kahteen ideologisesti vastakkaiseen ryhmittymään.

Tutkimuksessa haastatelluista päättäjistä yli 40 prosenttia kertoi vihapuheen ja sen uhkan vähentäneen halua osallistua julkiseen keskusteluun. Puolet päättäjistä koki vihapuheen vähentäneen heidän luottamustaan tuntemattomiin ihmisiin. Kärjistynyt poliittinen vastakkainasettelu ja pelkkä vihapuheen tai sosiaalisen median kivityskampanjan uhka on alkanut rapauttaa demokratialle elimellistä julkista keskustelua. Kynnys osallistua julkiseen keskusteluun on noussut.

Eräässä Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa demokraatit ja republikaanit altistettiin toistensa poliittisille näkemyksille sosiaalisessa mediassa. Asetelman havaittiin lisäävän polarisaatiota.

Toisaalta tutkimuksen mukaan polarisoitumista on tapahtunut kuitenkin eniten niissä väestöryhmissä, jotka käyttävät internetiä ja sosiaalista mediaa kaikista vähiten. Internetin ja sosiaalisen median rooli polarisaation edistämisessä on monisyistä ja vielä toistaiseksi epäselvää.

Sosiaalinen identiteetti rakentuu ryhmittymisen kautta

Ihmisten polarisoitumista vastakkaisiin ryhmiin selittää osaltaan ryhmäpsykologia.

Henri Tajfelin ja John Turnerin sosiaalisen identiteetin teorian mukaan ihmiset määrittelevät itsensä ryhmäjäsenyyksien kautta. Ryhmäjäsenyydelle haetaan myönteistä vahvistusta ja paremmuutta vertailemalla omaa ryhmää muihin ulkopuolisiin ryhmiin. Näistä ryhmistä käytetään nimitystä sisäryhmät ja ulkoryhmät.

Teorian mukaan ihmiset haluavat samanaikaisesti samaistua omaksi koettuihin sisäryhmiin ja vieroksua ei-samaistuttavia ulkoryhmiä. Sisäryhmän ja ulkoryhmän määrittelyssä keskeistä on jatkuva vertailu. Kun ihminen katsoo toista ihmistä olettaen hänen olevan kauempana itsestään kuin hän oikeasti onkaan, ottaa ihminen vastareaktiona (ja vahvistaakseen omaa identiteettiään) askeleen taaksepäin – kohti omaa sisäryhmää ja kauemmas toista ihmistä määrittävästä ulkoryhmästä. Tämä johtaa itseään toteuttavaan ja vahvistuvaan kierteeseen, jossa omaa ryhmää vastakkainen ryhmä koetaan ja kuvitellaan todellista kaukaisemmaksi. Ja asenteet polarisoituvat.

Asenteet kietoutuvat ryppäiksi

Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian professori Jan-Erik Lönnqvistin johtama tutkimusryhmä tarkasteli kunnallisvaaliehdokkaiden asenteita kuntavaaleissa 2012 ja 2017. Tutkimus osoitti, että poliittiset asenteet olivat polarisoituneet entisestään. Esimerkiksi maahanmuuttoon kielteisesti suhtautuneet Perussuomalaiset asemoituivat entistä maahanmuuttokielteisemmiksi, kun taas maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuneet Vihreät siirtyivät kannoissaan yhä myönteisemmiksi maahanmuuttoa ja pakolaisia kohtaan. Vuoden 2015 pakolaiskriisi ajoittui tutkimuksen aineiston kannalta vaikuttavaan ajankohtaan.

Tutkimus osoitti, että kyseiset maahanmuuttoon liittyvät asenteet ovat myös yhteydessä ympäristöasenteisiin. Maahanmuuttoon kielteisesti suhtautuvat ehdokkaat ovat alkaneet suhtautua myös ympäristökysymyksiin kielteisemmin. Mielenkiintoista on, että näennäisesti toisiinsa liittymättömät poliittiset teemat alkavat muodostaa aiempaa tiiviimpiä asenneryppäitä, identiteettiblokkeja, jotka mahdollisesti kiihdyttävät polarisaatiota entisestään.

Tutkimuksen tulokset kertovat myös puolueiden sisäisen yhtenäisyyden kasvaneen: puolueissa on aiempaa vähemmän tilaa monimuotoisuudelle ja saman puolueen ehdokkaiden kannat ovat lähentyneet toisiaan.

Poliittinen polarisoituminen on osa kansainvälisempää trendiä

Poliittisten kysymysten kasautuminen uudenlaisiksi tiiviiksi ryppäiksi perinteisen talouspoliittisia kysymyksiä painottavan oikeisto – vasemmisto -jaottelun sijaan ei ole kuitenkaan vain kansallinen ilmiö, vaan osa kansainvälisempää trendiä.

Tutkimukset Yhdysvaltojen ja Ranskan uudelleenmuovautuneista poliittisista jakolinjoista osoittavat, että keskeinen jakolinja löytyy suhtautumisesta globalisaatioon. Perinteinen ajatus konfliktista köyhien ja rikkaiden välillä on laimentunut, ja konflikti globalistien ja nationalistien välillä on kiihtynyt.

Keskeinen ero vanhaan on hajonta tuloluokkien välillä: globalisteiksi ja nationalisteiksi identifioituvat ryhmät ovat tulotasoiltaan varsin heterogeenisiä. Keskeistä näihin ryhmiin identifioitumisessa onkin absoluuttisen tulotason tai sosioekonomisen aseman sijaan kokemus ja tunne siitä, hyödyttääkö ryhmän jäsentä avoimempi vai rajoitetumpi suhtautuminen globalisaatioon.

Käytännössä tämä näkyy joko positiivisena tai negatiivisena suhtautumisena erityisesti maahanmuuttoon ja kansainväliseen kauppapolitiikkaan sekä ulkomaalaiseen työvoimaan. Ennusmerkit eivät osoita, että nämä kysymykset olisivat tulevaisuudessa katoamassa politiikan päiväjärjestyksestä. Päinvastoin. Polttoaine polarisaation liekeille ei ole loppumassa, ja kysymykset sivistyneestä julkisesta keskustelusta ja suhtautumisesta vihapuheeseen ovat ajankohtaisia vielä pitkään.

Ryhmäytyminen polarisoi – mutta voiko se myös vähentää polarisaatiota?

Sosiaalipsykologien mukaan ihmiset identifioivat itsensä useiden ryhmäjäsenyyksien kautta. Kuuluminen vain yhteen sisäryhmään ei siis lähtökohtaisesti riitä ihmisen itsekategorisoinnille, joten voisiko ratkaisu kiihtyvään polarisaatioon löytyä eri ihmisten toisiaan lähellä olevista sisäryhmistä – ja samaistumisesta niihin? Teknologiset ratkaisut ja jatkuvasti kehittyvät sosiaalisen median muodot voisivat tarjota yhä parempia tapoja löytää ihmisiä yhdistäviä asioita ja yhteisiä todellisuuksia.

Kun toinen ihminen nähdään ulkoryhmän sijaan jonkin samaistuttavan ja vähemmän polarisoivan sisäryhmän jäsenenä, vastakkainasettelun kynnys nousee, ja mahdollisuus aidon yhteyden löytämiseen kasvaa.

Kuvitus: Unto Helo