Tekoäly haastaa käsityksemme oppimisesta ja koulutuksesta

Tekoäly tekee meistä kaikista opettajia ja ajaa nykymuotoisen koulutusjärjestelmän kriisiin. Maailmassa, jossa kaikki tieto on saatavilla nappia painamalla ja auktoriteettien määrittelyvallasta irrallaan,  koulutusjärjestelmä joutuu perustelemaan merkityksensä oppijoille uudelleen. Tämä teksti on osa Ellun Kanojen Tekoäly: Renessanssi -sarjaa.

Painokone oli renessanssiajan suuri keksintö. Se helpotti tiedonsaantia ja sai useammat kehittämään lukutaitoaan. Siinä sivussa tuli demokratisoitua tieto. Kirjapainotaito herätti kuitenkin aluksi myös kauhistusta.

Kaikki uusi herättää alkuun pelkoa meissä ihmisissä. Nyt tekoälyn vaikutus oppimiseen ja koulutusjärjestelmään saa aikaan reaktioita, jotka noudattelevat renessanssin mallia. 

Olemme nähneet videoita, joissa tekoäly ratkaisee konsulttitoimisto McKinseyn tunnetusti vaikean työnhakutehtävän, lukeneet sen onnistuneesti suorittamasta MBA-tason testitehtävästä – ja säikähtäneet. Keskustelumme tekoälystä koulu- ja oppilaitosmaailmassa on typistynyt näkemyseroiksi siitä, pitäisikö tekoälyn käyttö kieltää vai oltaisiinko niin villejä, että sen käyttö sallittaisiin. 

On kuitenkin myös pedagogiikan ammattilaisista, jotka syleilevät uutta ja kannustavat oppijoita kokeilemaan. Alaa harjoitteleva työkaverini esimerkiksi kertoo, että Aalto-yliopiston kursseilla opiskelijoita rohkaistaan tekoälyn käyttöön opinnoissa. Ja se onkin järkevää. Kun tuore teknologia on pian osa hakukoneita ja Microsoft 365 -työkaluja, miten tekoälyn käyttökieltoa edes voitaisiin valvoa?

Vaikeuksien välttelyn sijaan nyt on oikea aika miettiä, mihin kaikkeen opetuksen suunnittelussa on syytä varautua. 

Teknologisiin murroksiin liittyy paljon vauhtisokeutta. Väitämme kuitenkin, että parhaillaan käynnissä oleva kehitysloikka pakottaa yhteiskunnan eri osa-alueet muuttumaan. Käsityksemme oppimisesta, koulutuksesta ja koulutusjärjestelmästä eivät ole poikkeus. Mutta mikä kaikki muuttuu? Miten tekoäly mullistaa koulutuksen?

Oppiminen – ketä kiinnostaa?

Tekoälyn avulla opiskelu avaa aiemmin pääsemättömissä olevaa tietoa ja oppimiskokonaisuuksia uusille yleisöille. Tekoäly on opettaja, joka osaa selittää monimutkaisia asioita uusille yleisöille hetkessä ja ilmaiseksi.

Yksi kollegoistani kertoi tankkaavansa parhaillaan teoreettista filosofiaa, koska pystyy. Aiemmin tämä ei ollut mahdollista, koska käsitteet ja erilaiset yksinkertaisempiin filosofian asteisiin perustuvat tiedon konstruktiot olivat alaan vihkiytymättömälle liian työläitä ymmärtää. Nyt tekoäly auttaa ja vastaa kysymyksiin. Oppimisen mahdollisuudet laajenevat.

Pienen hienosäädön jälkeen tekoäly tarjoilee meille pian moninverroin ihmisaivoja nopeammin luotettavia ratkaisuja mitä erikoisimpiin kysymyksiin. Meillä ei ainoastaan ole uutta auktoriteettia, tiedon jakajaa, vaan tekoäly tekee meistä kaikista opettajia. Voimme itse hakea ja opettaa itsellemme ja yhteisöllemme ne asiat, jotka meitä kiinnostavat.

Tilanteessa voi nähdä myös haasteita. Me 1980-luvun lapset olemme opetelleet luettelemaan Pohjanmaan joet järjestyksessä ylhäältä alas. Tämän päivän koululainen sen sijaan kysyy: ”Miks pitäis opetella, kun tiedon saa nopeasti netistä ja tekoäly vastaa kysymyksiin”. 

Yhteiskunta ja koulutusjärjestelmä joutuvat vastaamaan näihin kysymyksiin. Vastauksen on parasta olla jotain muuta kuin ”koska näin on tehty ennenkin”.

Vaikka erilaisten apuvälineiden käyttö opetuksessa on ennenkin herättänyt keskustelua, ollaan nyt huomattavasti taskulaskimia ja taulukkokirjoja laajemman asian äärellä. Olemme jo tottuneet siihen, ettei asioita tarvitse tai kannata opetella ulkoa.

Kun side ja luottamus teknologian ongelmanratkaisukykyyn lähitulevaisuudessa entisestään kasvaa, voidaan spekuloida, kuihtuuko muistimme ja osaamisemme olemattomiin. Tosin samaa arveli jo Sokrates, kun kynä ja paperi otettiin käyttöön. Ehkä jopa käsityksemme ihmisyydestä muuttuu, jos uteliaisuutemme surkastuu. Koulutusjärjestelmän näkökulmasta pohdinta siitä, millaisia taitoja tulevaisuudessa tarvitsemme ei siis ole helppo.

Onko kuitenkin tiedettävä jotain?

Ajatus uteliaisuuden kriisistä herättää nopeasti vastareaktion. ”Kyllä tietyt asiat pitää tietää”. Mutta mitkä? Tulevaisuuden yleissivistys voi muotoutua hyvinkin erilaisista asioista kuin tänä päivänä. Jos näin käy, peruskoulutuksen asiasisältö on räjäytettävä uusiksi.

Oppimiseen ja opettamiseen liittyy aina kiinteästi kysymys siitä, kenellä on valta määritellä niin sanotut oppimisen arvoiset asiat. Joku on aina valinnut ne asiat, joita eri oppilaitoksissa opetetaan. Joku on päättänyt, puhutaanko saamelaisista ja sisällissodasta ja mihin sävyyn. Pedagogiikka on vallankäyttöä. Nyt ajatus tämän vallan siirtymisestä vertaiselle tai jopa tekoälyn omistajalle saa karvat pystyyn.

Samaan aikaan tiedonvälityksen uudet muodot kiihdyttävät kamppailua merkityksistä ja niiden määrittelyoikeudesta. Väitämmekin, että kun omaksumme tekoälyn meille tarjoaman opettajan roolin, alkaa aivan uudenlainen taistelu siitä, mikä on tärkeää ja merkityksellistä oppia.

Koulu on perinteisesti ollut paikka, jossa ihmistaimelle kerrotaan, miten maailma toimii ja pyritään pakkaamaan häneen maksimaalinen määrä tietoa aiheesta samalla, kun hänestä kasvatetaan ”oikeanlaista” yhteiskunnan jäsentä. Ajatus siitä, että jatkossa kenties ulkoistaisimme kasvatuksen ja ajattelun integriteettimme jollekin satunnaiselle taholle tai suurelle teknologiayritykselle tuntuu hurjalta.

Sivistyslaitos on kyllä sinnitellyt. Viime aikoina oppimistavoitteissa on siirrytty painottamaan oppimis- ja tiedonhakutaitoja ja jatkuvan oppimisen kykyä – siis uteliaisuutta, mutta myös kriittisyyttä. Tekoälyn syöttäessä meille tietoa tulee entistä tärkeämmäksi tietää itse edes jotain, jotta tekoälyn tietojen laatua pystyy arvioimaan. Jää nähtäväksi, ehtiikö rankkojen leikkausten kohteena ollut koulujärjestelmämme uudistumaan tekoälyn edellyttämässä tahdissa kyllin nopeasti.

Haastetta on myös siinä, miten minun ulkoatankkaajasukupolveni saataisiin irroitettua jo opitusta ja innostumaan tekoälyn uusista mahdollisuuksia. Sillä tokihan nuorille jo opetetaan tekoälyn lainalaisuuksia ja esimerkiksi luokittelujen rakentamista. Samalla he oppivat, miten tekoäly toimii ja miten se eroaa siitä, miten asiat oikeasti ovat.

Toisaalta haaste voi myös olla se, ettei nuoria kiinnosta todellinen maailma.

Todellisuus – ketä kiinnostaa?

Renessanssista sai alkunsa löytöretkien aika – ja sitä kohti mekin kuljemme. Olemme hitaasti mutta vakaasti lähdössä seikkailuun aivan uudenlaiseen, moniulotteisen internetin aikaan. Kun teknologia pian tarjoilee meille ennennäkemättömiä maailmoja, on yhä vaikeampaa perustella koulutuksen merkitys ja valita opiskeltavat asiat.

Supertietokoneiden pyörittämä lisätty virtuaalinen todellisuus, joka kehittää itseään jatkuvasti oppivalla tekoälyllä, muodostuu ennen pitkää kriisiksi koko todellisuuskäsityksellemme. Tulossa oleva teknologia ei nimittäin enää edeltävien internet-kehitysaskeleiden tapaan yritä toisintaa todellisuutta, vaan se luo täysin uusia todellisuuksia, joissa reaalimaailman lainalaisuudet eivät välttämättä merkitse mitään. 

Juuri nyt elämme välivaiheessa, jossa tekoälyn ensimmäiset sovellukset yhdistyvät tuntemiimme verkkopalveluihin, eivätkä pitkän aikavälin vaikutukset tai mahdollisuudet ole vielä selvillä. On pelkästään järkevää olla varovainen – etenkin, kun puhutaan lapsista ja nuorista.

Jos tekoälypohjaisesta teknologiasta pystytään tekemään turvallista, meillä ei ole tarvetta seistä tämän kehityksen tiellä. Sen kuin sukellamme seikkailuun. Mutta olennaisen kysymyksen esittää Timo Harakka kirjassaan Datakapitalismi kriisien maailmassa: Miten web 3.0 sovitetaan yhteen Todellisuus 1.0 kanssa?

Se on myös koulutuksen tulevaisuuden kannalta ydinkysymys. Miten hyvinvointivaltion selkäranka tekee itsestään relevantin tekoälyn ajassa? Koulutusta suunnittelevilla ihmisillä – tai tekoälyillä – on oltava käsitys siitä, mitä metaversumissa elävät ihmiset haluavat oppia tai mitä koulutusjärjestelmän pitäisi pystyä heille opettamaan. 

Kuuntele Tekoäly: renessanssi -podcastsarjamme neljäs jakso alta tai tutustu muihin sarjan sisältöihin.