Tarina eräästä strategiasta, joka ei muuttanut mitään

Strategiat voivat olla timanttisia. Mutta ne eivät kanna, jos ihmiset eivät kanna niitä toisilleen. Todellinen muutos ei ala toimintasuunnitelmasta. Se alkaa siitä hetkestä, kun joku kysyy toiselta: ”Miltä tämä kaikki näyttää sinun näkökulmastasi?”

Kuvitellaan asiantuntijatyötä tekevä, fiksu ja sitoutunut ihminen nimeltä Mira. Hän on tehnyt pitkän uran keskisuuressa teollisuusyrityksessä, nähnyt kasvua ja supistuksia, menestystä ja haasteita. Nyt käynnissä on jotakin suurempaa, ainakin paperilla.

Vuosi sitten yritys julkisti strategiansa ”Uusi suunta 2025”: enemmän vastuuta tiimeille, vähemmän hierarkiaa, ketterämpää päätöksentekoa. Mira oli aidosti innostunut. Vihdoinkin työ helpottuisi, kun asioista voisi päättää lähempänä arkea.

Hankkeet käynnistyivät. Työryhmät nimettiin, intranet uudistettiin, organisaatiorakenne esiteltiin juhlavassa kick off -tilaisuudessa. Mira istui eturivissä, muistivihko valmiina.

Mutta sitten arki jatkui. Eikä mikään oikeastaan muuttunut.

Kun rakenteet eivät riitä

Yrityksessä on uusi organisaatiokaavio ja päivitetyt roolikuvaukset. Jokaiselle tiimille on annettu enemmän valtaa. Mutta pinnan alla elää yhä vanha järjestelmä: odottamisen kulttuuri, epäselvät vastuut ja pelko virheistä.

Puoli vuotta myöhemmin Mira huomaa, että vaikka otsikot ovat muuttuneet, vuorovaikutuksen todelliset reitit eivät ole:

• Tuotanto ei tiedä, mitä tuotekehitys suunnittelee
• Myynti tekee päätöksiä ottamatta huomioon prosessin pullonkauloja
• Tiedonkulku tapahtuu satunnaisesti henkilösuhteiden kautta

Palavereissa ihmiset istuvat hiljaa. Käytävillä kyllä puidaan asioita, mutta niitä ei sanota ääneen. Keskijohto on jäänyt kahden tulen väliin: ylhäältä tulee muutosohjeita, mutta alhaalta ei löydy niille ymmärrystä.

Miran arkea värittävät tutut kysymykset: Kenelle tästä nyt pitää puhua? Tehtiinkö tästä jo joku päätös? Onko tämä meidän vastuulla vai heidän?

Kun Mira yrittää nostaa esiin ristiriitoja, hän saa vastaukseksi ”puhukaa suoraan keskenänne”. Kukaan vaan ei tiedä, kenen kanssa.

Strategia on olemassa dokumenttina, ei todellisuutena.

Johtopäätös: Vuorovaikutus ratkaisee

Miran tarina ei ole yksittäinen tapaus. Se kuvaa sitä, mitä tapahtuu, kun organisaation virallinen viesti ei kohtaa arjen todellisuutta.

Mitä siis tehdä toisin? Todellinen muutos ei ala PowerPoint-esityksestä. Se alkaa siitä hetkestä, kun joku kysyy toiselta: ”Miten tämä näyttää sinun näkökulmastasi?”

Organisaatiokaaviot ja prosessikuvaukset eivät muuta tekemistä – sen tekevät päivittäiset keskustelut. Jos ihmiset eivät puhu, he tekevät päätöksiä omien oletustensa pohjalta. Hiljaisuus organisaatiossa ei ole neutraali tila, vaan signaali siitä, että jotakin tärkeää jää sanomatta. Johtajana sinun tehtäväsi on tehdä vuorovaikutuksesta keskeinen osa kulttuuria.

Muutos tapahtuu ihmisten välisissä suhteissa, niissä hetkissä kun kollegat jakavat näkemyksiään, kyseenalaistavat oletuksia ja rakentavat yhdessä uutta ymmärrystä. Se vaatii rohkeutta kysyä vaikeita kysymyksiä, kärsivällisyyttä kuunnella erilaisia näkökulmia ja taitoa käsitellä erimielisyyksiä rakentavasti.

Loppujen lopuksi strategia on yhteinen tarina meistä, jota ihmiset kertovat toisilleen. Jos tarina ei kulje, syy ei ole siinä, että ihmiset eivät ymmärrä. Syy on siinä, että heillä ei ole tilaa kertoa sitä omalla äänellään.

Kuva: Eduardo Soares / Unsplash