Sosiaalisen median piiska sivaltaa – entä jos yrittäisitkin ymmärtää?

Milloin kadotimme halun kuulla, mitä toinen keskustelija tarkoittaa? Huonot ja harkitsemattomat sanavalinnat ovat Twitterin bensiiniä. Niistä on tullut uuden ajan mahdollisuusviestintää, jolla ajetaan omaa agendaa ja kampitetaan erimielisiä epäolennaisilla lillukanvarsilla. Kysymys kuuluu, haluammeko oikeasti rakentaa yhteiskunnallisen keskustelun areenoista julkiseen häpäisyyn perustuvia tuomioistuimia?

Sosiaalinen media on tehnyt hienoja asioita aktiiviselle kansalaisuudelle ja se on tutkitusti lisännyt tasa-arvoa maailmassa. #MeToo-ilmiö teki seksuaalisen häirinnän laajuuden näkyväksi, ja sen jälkiaallot ovat ravistelleet esiin muita vaiettuja yhteiskunnallisia aiheita, kuten esimerkiksi naisvihan eli misogynian ja menkka-aktivismin. #BlackLivesMatter-liike taas on lisännyt tietoisuutta rakenteellisesta rasisimista ja sysännyt liikkeelle voimat, joiden vaikutuksen toivottavasti näemme marraskuussa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ja myös Suomessa vielä nykyisen hallituksen ajamassa politiikassa. 

Arvostan sitä, että kuka tahansa suomalainen voi Twitterissä puhutella suoraan pääministeriä ja jopa saada vastauksen.

Arvostan sitä, että kuka tahansa suomalainen voi Twitterissä puhutella suoraan pääministeriä ja jopa saada vastauksen. On arvokasta, että korjataan valuvirheitä ja ajatuspieruja, jotka ovat todennäköisesti syntyneet ummehtuneista, vanhakantaisista ja (haluan uskoa!) tiedostamattomista ajatusmalleista. 

Samaan aikaan on surullista, että asioiden ja ihmisten alas ampumisesta on tullut sosiaalisen median maan tapa. Symppasin aikanaan Justine Saccoakin, joka idiottimaisuutensa takia menetti käytännössä kaiken. Yksi, todella typerä muttei somemaailmassa kuitenkaan täysin poikkeuksellinen, twiitti ennen kohtalokasta lentomatkaa, ja puf, mikään ei ollut enää entisensä.

Piiska sivaltaa oikealta ja vasemmalta

Näyttää, että varsinkin poliittisella agendalla liikkuvat metsästävät paikkoja, joissa pääsevät teilaamaan vastapuolen huolimattomasti tehtyä viestintää. Pysähdytään hetkeksi ja pohditaan. Oliko Emma Karin tarkoitus sanoa, että aiemmat pääministerit eivät olisi olleet lapsimyönteisiä? 

Hei @EmmaKari, eikö tämä ole aika rumaa monia miespoliitikkoja kohtaan? Ei kai lapsimyönteisyys katso sukupuolta?

Perhe- ja työelämän tasa-arvossa on tekemistä, mutta tällä tavalla se ei kyllä etene minnekään. Ei levitetä ennakkoluuloisia ja syvän stereotyyppisiä asenteita (1/2) pic.twitter.com/8mAMP8ShE4

— Sanni Grahn-Laasonen 🇺🇦 (@sannigrahn) September 4, 2020

No ei tietenkään. Omien sanojensa mukaan tarkoituksena oli sanoa, että vauvan kanssa tuntui turvalliselta mennä vierailemaan toisen pienen lapsen vanhemman luokse. Huonosti ja (ehkä?) harkitsemattomasti muotoiltu viesti antoi tilaisuuden sivaltaa – ja Emmaahan sivallettin.

Aina saadessani maahanmuuttajalta hyvää palvelua – vaikkapa taksissa – kysyn, missä ovat hänen juurensa. Sen jälkeen sanon, että ”hienoa, että olet tullut Suomeen. Olet tosi tervetullut”. Reaktio on aina liikuttava. Me tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa. Näytä se sanoin. 🇫🇮

— Mika Ihamuotila 🇺🇦 (@MikaIhamuotila) September 11, 2020

Tai oliko Mika Ihamuotilan tarkoitus osoittaa ylemmyyttään ja olla mikroaggressiivinen, kun hän kertoi hyvää palvelua saatuaan kysyvänsä maahanmuuttajaksi olettamiltaan palveluammattilaisilta mistä heidän juurensa ovat? Vai oliko tarkoitus sanoa, että Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, Ihamuotila haluaa osoittaa arkipäiväisesti arvostusta jokaiselle kohtaamalleen työperäiselle maahanmuuttajalle ja kiinnostusta hänen kotimaataan kohtaan? Jälleen kerran ravisteltiin ja kovaa. Parannettavaa? Varmasti. Pahantahtoinen ihminen? Tuskinpa. 

Piiska sivaltaa oikealta ja vasemmalta. Oikealta somesinko suunnataan mielellään nuoriin puna-vihreisiin naisiin, jotka taas ovat leijonalauman lailla valmiina upottamaan hampaansa rikkaan valkoisen miehen niskavilloihin. Media rietastelee somesodilla minkä kerkiää.

Ellun Kanat teki aikanaan tutuksi käsitteen mahdollisuusviestintä, jolla tarkoitetaan viestinnässä ajassa elämistä, ajankohtaisiin keskusteluihin ja paikkoihin tarttumista. Onko mahdollisuusviestintä 2.0 mahdollisuuksia sivaltaa aina, kun sille on paikka? 

Ilmiötä kutsutaan myös cancel-kulttuuriksi, jossa tähtäimessä on somevaikuttamisella mitätöidä keskustelija ja saada aikaan kritisoijan haluama muutos. Cancel-kulttuuria on kritisoitu laiskaksi, koska hyökkäys yksittäistä ihmistä kohtaan saa ehkä aikaan potkut, mutta ei suurempaa muutosta juurisyihin. 

Tulevaisuuden sometrendi on empatia

On tärkeää, että sosiaaliseen mediaan ovat kaikki tervetulleita. Yritysten johtajien tulee olla mukana julkisessa keskustelussa tekemässä edustamiensa yhtiöiden arvoja ja merkitystä näkyväksi. Yritysaktivismi ja CEO-aktivismi ovat maailmalla jo tunnettuja ilmiöitä, joiden toivon rantautuvan Suomeenkin lähitulevaisuudessa ryminällä, koska ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia tekemään kulutusvalintojaan yritysten arvojen perusteella. Ellun Kanojen helmikuussa 2020 toteuttaman Tuplarytmihäiriö-barometrin mukaan neljä viidestä ilmoittaa, että kapitalismissa yritysten voiton tavoittelun rinnalle on nostettava muitakin tavoitteita. Kansalaiset eivät vain odota yritysjohtajilta vastuullisuutta, vaan he vaativat sitä. Siksi siitä tulee myös viestiä.

Yritysjohtajista valitettavan monella on yksi iso ja ylitsepääsemätön haaste somemaailmassa. He ovat usein edellä mainittuja etuoikeutettuja valkoisia miehiä, jolloin todennäköisyys kompastua Twitterin ansalankaan jossain vaiheessa on todennäköinen. 

Someasiakaspalveluita valmentaessamme puhumme empatian merkityksestä. Se on kykyä asettua toisen asemaan ja yrittää ensin miettiä, mikä toisen ajatus viestissä on.

Someasiakaspalveluita valmentaessamme puhumme empatian merkityksestä. Se on kykyä asettua toisen asemaan ja yrittää ensin miettiä, mikä toisen ajatus viestissä on. Vasta tämän ajatusprosessin jälkeen aletaan kirjoittaa itse vastausta. Empatiaa on muuten myös veikattu tulevaisuuden sometrendiksi ja mukavuutta kuvattu uuden vuosikymmenen menestystekijänä.

Haluan ajatella, että sosiaalinen media ja sen osana erityisesti Twitter ovat edelleen areenoita avoimelle keskustelulle. Että siellä voisi syntyä seuraavat #MeToo’t ja #BlackLivesMatter’it, joilla muutetaan maailmaa paremmaksi. Siksi meistä jokainen voisi pohtia, onko liikkeellä raateluhampaat suussa, vai rakentamassa inhimillistä ja hyvää keskustelukulttuuria. Haluanko oikeasti ymmärtää ja kuulla toista, vai ampua alas ja ajaa omaa agendaani.