Siitä mistä ei puhuta, voidaan leikata?

Pienen pelon kolkuttaessa mieltä ja aatteen palon polttaessa rinnassa ehtii tehdä ihmeitä ennen vaalipäivää.

Vaalien alla huomiotalouteen kuuluva kamppailu saa aivan uusia kierroksia. Poliittinen valta jaetaan uudestaan ja seuraavan neljän vuoden suunnitelmat betonoidaan hallitusohjelmaan.

Rehellisesti sanottuna koko keskustelu leikkauksista ja yksittäisistä budjetin kohdista on minusta toissijasta ja tylsää. Tärkeämpää olisi keskustella isosta kuvasta – siitä mihin suuntaan Suomea pitäisi viedä kahden globaalin kriisin jälkeen. Kyynikkona en aina usko poliitikkojen lupauksiin, mutta voisin uskoa visioon paremmasta maailmasta.

Vision sijaan keskustelemme kuitenkin niistä leikkauksista. Mieleeni nousevatkin muistikuvat keväästä 2015. Sain Sipilän hallitukselta ylioppilaslahjaksi koulutusleikkaukset, joita ei pitänyt tulla. Lieneekö siis nyt ihme, jos perkaan leikkauskeskustelua neuroottisesti.

Yksikään selväjärkinen puolue ei halua joutua samanlaiseen myllyyn kuin vuonna 2015 kokoomus ja keskusta joutuivat. Turvallisempaa kuin luvata olla leikkaamatta, on olla sanomatta mitään. Siksi katseeni kääntyykin nyt sinne, mistä ei näissä vaaleissa puhuta.

Hiljaisuus ei ole myöntymisen merkki

Vaikka itselleen tärkeimmän asian ympärillä ei vielä pyörisi hermoja raastava leikkauskeskustelu, ei se tarkoita, että oltaisiin selvillä vesillä. En uskaltaisi vetää syvään henkeä ennen kuin hallitusohjelman liitteenä tulevat laskelmat ovat julki ja läpi eduskunnan äänestyksestä.

Vaalien jälkeen poliittiset päätökset kohdistuvatkin myös niihin asioihin, jotka eivät nyt nouse vaalitentin puheenaiheeksi tai paistattele puolueiden kärkinostoina tiedotustilaisuuksissa. Urheilujärjestöt, kehitysyhteistyö, opiskelijoiden mielenterveys, naalin suojelu tai läheisen liikenneliittymän korjaaminen lojuvat Säätytalon pöydällä samassa pinossa puolustusbudjetin, hyvinvointialueiden rahoituksen ja varhaiskasvatuksen kriisin kanssa.

Lisäksi täytyy muistaa, etteivät kaikki tulevan hallitusohjelman asiat suinkaan käy julkisen keskustelun kautta. Poliitikkojen kannattaa ottaa tämä myös huomioon – vaikka meteli ei nousisi kysymyksestä ennen vaaleja, voi hallitusohjelmaa neuvoteltaessa mielipidepuntari olla täysin toinen. Kaikki asiat eivät vain mahdu agendalle.

Pakolliset viime hetken vinkit

Pienen pelon kolkuttaessa mieltä ja aatteen palon polttaessa rintaa ehtii vielä tehdä ihmeitä ennen vaaleja ja hallitusohjelmaneuvotteluja.

Varmimmin saat haluamasi asiat hallitusohjelmaan esittämällä ne itse.

Vaikuttajaviestinnän old but gold -neuvo on, että ehdokkaille kannattaa ehdottaa konkreettisia ja toimivia poliittisia toimenpiteitä. Ne ovat erinomaisia nostoja vaalikeskusteluissa, erityisesti kun ehdokas saa ne sidottua osaksi omia linjojaan. Puoluetoimistot ja taustaväki valmistautuvat hallitusneuvotteluihin ja suorat ehdotukset toimenpidekirjauksista tulevat heille tarpeeseen. Sanamuodollakin on joskus väliä, ja varmimmin saat juuri haluamasi asiat hallitusohjelmaan esittämällä ne itse.

Kabinettivaikuttamisen lisäksi perinteinen julkinen kampanjointi on hyödynnettävä mahdollisuus. Pelkkä rahan pyytäminen käsi ojossa ja ei-leikata -viesti harvoin herättävät tunnetta kenessäkään muussa kuin oman viiteryhmäsi edustajissa. Sen sijaan laajemman, kirkkaamman vision esittäminen siitä, millaista maailmaa olemme rakentamassa kiinnittää niin päättäjän kuin äänestäjänkin katseen. Visioon on helpompaa kiinnittyä, pidemmäksikin aikaa kuin vain vaalien yli.

Luulisin, ettei kukaan halua leikata valtion budjetista pois toivoa paremmasta maailmasta.