Saako täällä tehdä töitä?
Jos olisin taiteilija ja antaisin haastattelun työstäni, se saattaisi mennä jotenkin näin:
Taiteilija Piha ei pidä kahvitaukoja ja tekee taidetta vapaallakin.
Kuten moni taiteilija, Pihalla ei ole varsinaista työaikaa, vaan hän aikatauluttaa työnsä vapaasti. Piha herää kotonaan yleensä ennen aamuseitsemää. Tunnin päästä hän aloittaa maalaamisen ateljeessaan. Hän suosii tehokkaita aamuja.
Kahvipausseja Piha ei pidä lainkaan, lounaan hän syö useimmiten taiteilijakollegoidensa kanssa kanttiinissa. Ateljeessa vierähtää tavallisesti kymmenen tuntia. Kotiin taiteilija koettaa lähteä kuuden maissa, jotta ehtii harrastaa ja viettää aikaa perheensä kanssa.
”Illalla valmistelen vielä luonnoksia. En laske työtunteja, koska taide vie mennessään. Jossain vaiheessa pitää vain päättää, että laitan luonnokset pois.” Lauantait Piha pyrkii olemaan vapaalla, mutta sunnuntaina hän valmistautuu taas seuraavaan viikkoon.
Kiireisen ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvan taitelijan työ vaatii puolisolta ymmärrystä ja tukea. ”Taiteilija ei oikein pysty erottelemaan, milloin on töissä ja milloin vapaalla. Mieheni on aina ollut sitä mieltä, että minun pitää tehdä sitä mitä haluan.”
Piha ei puhu uhrauksista vaan valinnoista. ”Työ on minulle elämäni, joskus en nuku lainkaan kun inspraatio on päällä”, taitelija toteaa.
Tähän haastatteluun todennäköisesti suhtauduttaisiin ymmärtäväisesti, taiteilija on taiteilija.
Taide on intohimo, tietysti. Voisi haastattelulla olla ihailijoitakin, onpa hienoa, että se riehuu siellä pensseli kädessä öitä myöten, taiteilija!
Vaihdetaan konteksti toimistotyöhön ja powerpointtien vääntämiseen keskellä yötä ja ääni kellossa muuttuu.
Viimeksi tämän sai tuta Marimekon HR-johtaja Tanya Strohmayer, jonka haastattelu Helsingin Sanomissa herätti viikonloppuna kiivasta sosiaalisen median keskustelua – ja paheksuntaa.
1) Saako siis tehdä paljon töitä ilman paheksuntaa?
Parhaimmillaan työ on varsin mielekästä puuhaa. Kaikilla ei ole työtä, joka tuo elämään sisältöä, mutta jos jollain on, onko sen tekeminen paheksuttavaa?
Jos me itse haluamme tehdä työt työajan puitteissa miksi on niin vaikea kuvitella, että joku muu vapaaehtoisesti haluaa tehdä enemmän?
Ihmisellä on erilaisia elämäntilanteita, joskus on pieniä lapsia ja joskus ei ole, eikö ole aika luontevaa, että myös työhön käytetty aika saattaa silloin vaihdella? Miksi meitä pelottaa niin paljon se, että joku tekee enemmän töitä? Me puemme pelkomme huolestuneisuuden viittaan, eihän se edes ehdi syödä aamiaista… Itse en tunne Strohmayeria, joten en koe olevani kykenevä huolehtimaan siitä saako tämä syödäkseen tarpeeksi kun aamiainen on eväinä ja nukkuuko tämä tarpeeksi tai millainen sosiaalinen elämä tällä on. Eiköhän hän osaa itse päättää niistä.
2) Saako nimenomaan johtaja tehdä paljon töitä ilman paheksuntaa?
Johtaja on aina eri asemassa kuin työntekijä, kuten ihan oikein Twitterin kommenteissa huomautettiin. Johtajuuden hyvyyttä on kuitenkin vaikea haastattelun perusteella arvioida. Johtajuus mitataan sillä kuinka hyvin johtaa ihmisiä. Siihen kuuluu myös se, että osaa vaatia ihmisiltä sopivasti. Ei liikaa eikä liian vähän. Että osaa olla inspiroiva ja luoda jokaiselle oman tekemisen polun, niin sisällöllisesti kuin työn tekemisen mielessä. Haastattelussa HR-johtaja puhuu läpinäkyvyydestä ja avoimuuden kulttuurista. Luulisi, että tähän kuuluu myös se, että johtaja ei vaadi muilta samaa kuin itseltään. Ja osaa kertoa, ettei ole itse esimerkki tai ihanne.
Ylipäänsä moderni työympäristö on parhaimmillaan sellainen, että se sallii oman tavan tehdä töitä, omassa tahdissa.
Ja olisiko se sitten parempi, että johtaja toteaa, että ”no itse en tee juuri mitään, työnnän kaikki työni alaisille, jotka raatavatkin sitten niska limassa, jotta pääsen golf-kierrokselleni”?
Johtajan elämään kuuluu yleensä vahvasti työ. Ajoittain sitä on paljonkin. Tasapainon pitää löytyä, mutta ei se löydy muiden toimesta sillä jokaiselle tasapainokin on yksilöllinen asia.
3) Pitääkö paljon töitä tekevää ihannoida?
Mutta entä sitten se, että haastattelussa ihannoidaan työkeskeistä elämäntapaa, eikö se sentään ole hirveän huolestuttavaa? Tosiasiassa johtaja kertoi omasta tavastaan tehdä töitä. Me vedimme siitä herneen nenään, kuten niin usein nykyään jos joku tekee toisin kuin miltä me haluamme maailman näyttävän. Hän ei totea missään vaiheessa, että odottaa tätä muilta tai että yleisesti ihailisi työkeskeistä elämää, sattuu nyt vain elämään sitä.
Nykymaailmassa jokaiselle riittää ihanteita.
Nämä voivat olla ristiriitaisiakin. Voin yhtä aikaa ihailla elämänsä joogalle omistavaa joogia, start up yrittäjää, joka tekee todella pitkää päivää, sitä taitelijaa, joka on löytänyt inspiraationsa ja luovuuden lähteensä ja ihmistä, joka tekee työt työnä ja elää hevosilleen vapaa-ajallaan. Jos joku kertoo työn tekemisen tavasta, jota ei itse ihannoi, ei kannata panikoida, että nyt muutkin ihannoivat ja maailma menee sekaisin. Ei se mene.
Sallitaan mieluummin monenlaiset tavat elää ja tehdä töitä. Itse ihailen tasapainon ja ilon elämäänsä saavuttaneita ihmisiä. Kaikilla on erilainen tapa saavuttaa se.
Ja kyllä. Ihailen myös niitä johtajia, jotka tekevät hemmetisti töitä, että yritykset menestyisivät ja meillä kaikilla olisi hommia.
4) Liian vähän tai liikaa, mikä on sopivaa?
Olen itse tehnyt ajoittain eri tavoin töitä. Tähän on vaikuttanut esimerkiksi se, minkä ikäinen tyttäreni on ollut, tai minkälaisissa töissä olen ollut. Tähän vaikuttaa myös persoonallisuus, kohtuuttomuus kaikissa sen muodoissaan. On vaikea suitsia itseään innostuneena ja siksi rytminvaihtelut pitää osata itse suunnitella, omanlaisiksi. On ollut vuosia, jolloin olen tehnyt töitä varmasti itsellenikin liikaa. Yrittäjänä ja vastuullisena muidenkin ihmisten työpaikoista, se on ollut välttämätöntä, kivaakin. Joskus mentiin pahasti punaisen puolelle, mutta siitäkin selvittiin taas tasapainottamalla. Joskus on kuitenkin aikoja, jolloin hyvä tasapaino ei hetkeen ole mahdollista. Pitkä aikaväli ratkaisee.
Kovina aikoina totesin meillä töissä oleville, ettei minusta kannata ottaa esimerkkiä.
Yrittäjällä on eri rooli.
Uskon, että työhönsä intohimoisesti suhtautuvat ihmiset kipuilevat jatkuvasti tasapainon kanssa. Johtajan tehtävänä on kyetä herkästi lukemaan työntekijöitään ja luomaan ilmapiiri, jossa tasapainoa arvostetaan. Se on johtajan tehtävä, jota hän saa toteuttaa juuri sillä omalla tyylillä ja työmäärällä kuin itse sopivaksi arvioi. Miksi sen määrittelyn pitäisi olla tämän ulkopuolella?