Pitääkö asioita ja ihmisiä “hämmentää”, jotta syntyy muutos?

Aivotutkija sanoo, että epäselvät asiat herättävät uteliaisuuden. Kun ihminen hämmentyy, hän joutuu ponnistelemaan tajutakseen jonkin asian, ja uuden oppiminen voi olla tehokkaampaa. Selkeän viestinnän ystävänä hämmennyin tästä. Kuinka asia on?

Toimittaja Anna-Mari Sipilä siteeraa mainiossa kolumnissaan (HS 28.6.2020) Timesin mielipidepalstaa. Lukija Essexistä kirjoittaa jotakuinkin seuraavasti:

”Hyvä päätoimittaja, viime lauantain pääkirjoitusaukeamalla oli useita kirjoituksia, joista olen perustavanlaatuisesti eri mieltä. Jatkakaa samaan malliin (keep up the good work)”.

Tämä ajatus palasi mieleen, kun luin aivotutkija Katri Saarikiven haastattelua perjantain 9.10 Helsingin Sanomista. Saarikivi onnistui hämmentämään käsitystäni hyvästä esimiestyöstä ainutlaatuisella tavalla.

Saarikivi nimittäin sanoi tunnustetun aivotutkijan auktoriteetilla, että oppimisen kannalta tehokkainta olisi herättää hämmennystä ja turhautumista. Hänen mukaansa hämmentyminen edistää oppimista.

Toimitusjohtajana työskennellessäni opin vannomaan selkeyden nimeen. Muistan saaneeni siitä jopa positiivista palautetta. Suosikkikirjojani on ollut muun muassa Karen Martinin Clarity First, joka on puolustuspuhe yksiselitteisen viestinnän puolesta.

Saarikivi sen sijaan kertoi haastattelussa opiskelijoiden parissa tehdystä kokeesta, jossa osaa opiskelijoista sekoitettiin tahallaan esittämällä ristiriitaista tietoa opittavasta asiasta.

Tutkimuksen mukaan hämmentyminen edisti oppimista.

Oli minun vuoroni hämmentyä.

Saarikiven mukaan selitys voisi olla seuraava: kun asia ei ole kerralla selvä, se herättää uteliaisuuden. Ihminen joutuu ponnistelemaan tajutakseen jonkin asian, ja oppiminen voi olla sen takia tehokkaampaa. Selkeää viestiä on helppo kuunnella, mutta on riski, että siitä ei jää mitään mieleen.

”Olen huomannut, että minun täytyy itse työstää asioita, jotta oikeasti opin ne”, kommentoi Saarikivi haastattelussa.

Utelias oppii ja muuttuu

Yksi maailman menestyneimmistä elokuvatuottajista, Brian Grazer, kertoo mainiossa kirjassaan A Curious Mind, kuinka elokuvan tarinaformaatteja on lopulta vain muutamia.

Tyypillisimpiä niistä on quest, etsintä. Tässä elokuvan suosikkiformaatissa päähenkilö joutuu useimmiten tahtomattaan ratkaisemaan itsensä kannalta ristiriitaista ja monimutkaista ongelmaa, johon lopulta löytyy katsojan kannalta toivottu ratkaisu.

Meitä ihmisiä viehättää luontaisesti tarinan kaari, jossa ratkaisu ongelmaan löytyy ponnistelun kautta. Jos ongelmaan löytyisi ratkaisu suoraan, jännite puuttuisi. Nautimme ponnistelusta, koska silloin oivallus ja ”valaistuminen” tuntuvat ansaitummilta.

En väitä, että elokuva olisi yhtä kuin meidän elämämme, mutta elokuvateollisuus on joutunut harjaantumaan siihen, miten Saarikiven mainitsemaa uteliaisuutta pidetään tuntikaupalla yllä (varsinkin kun keskittymiskykymme on hetkellistä, meditaation oppien mukaan maksimissaan 12 sekuntia).

Tiistaina julkistettiin Kirsi Pihan kanssa kirjoittamamme kirja Muutosvoimaa – tutkimusmatka moderniin muutosjohtamiseen. Sen yksi keskeisimmistä havainnoista on, että uteliaisuus on oppimisen edistämisen lisäksi myös merkittävän vahva muutosvoima (paljon vahvempi kuin esimerkiksi pelko).

Tiistaina julkistettiin Kirsi Pihan kanssa kirjoittamamme kirja Muutosvoimaa – tutkimusmatka moderniin muutosjohtamiseen. Sen yksi keskeisimmistä havainnoista on, että uteliaisuus on oppimisen edistämisen lisäksi myös merkittävän vahva muutosvoima (paljon vahvempi kuin esimerkiksi pelko).

Eikä pelkästään uteliaisuus, vaan ryhmän tai koko organisaation kollektiivinen uteliaisuus, josta tulee parhaimmillaan yhteisöllinen kokemus. Utelias ihminen on lähtökohtaisesti valmiimpi muutokselle, mutta kollektiivisesti utelias ryhmä on jo supervoima.

Selkeydelle ja hämmennykselle on paikkansa

Mitä tästä voi viedä mukanaan työelämän arkeen?

Olen edelleen sitä mieltä, että hämmennykselle ei ole tilaa siinä vaiheessa, kun organisaatiossa viestitään strategiasta, yhteisestä suunnasta ja prioriteeteista, vaan silloin tarvitaan äärimmäistä selkeyttä.

Mutta keskeistä onkin, mitä tapahtuu ennen kaikkea tätä. Uskallammeko ottaa porukan mukaan ratkaisemaan ongelmaa? Uskallammeko käsitellä ristiriitaista tietoa koko organisaation kanssa, jakaa toisaalta-toisaalta- kysymyksiä ihmisjoukon kanssa? Uskallammeko hämmentää?

Keskeinen viesti Kirsin ja minun Muutosvoimaa-kirjassa on se, että kannattaa uskaltaa. Ehkä Katri Saarikivi on samaa mieltä. Pitää tilaisuuden tullen kysyä häneltä itseltään.

En ole kuitenkaan mielipiteestäni varma. Mitä sinä olet tästä mieltä? Parasta olisi, jos saataisiin tästä kunnollinen keskustelu aikaiseksi. Jatketaanko vaikka Twitterissä?

Tule mukaan katsomaan tai kuuntelemaan Muutosvoimaa-aamutapahtumaamme verkossa keskiviikkoaamuna 21.10. klo 6.30–9.30.

Aamustudiossa meitä ravistelevat muutokseen Ellun Kanojen perustaja Kirsi Piha, hallituksen puheenjohtaja Mika Sutinen ja toimitusjohtaja Taru Tujunen yhdessä kiinnostavien vieraidensa kanssa.

Osallistuessasi saat Kirsi Pihan ja Mika Sutisen tuoreen Muutosvoimaa-kirjan -20 % alennuksella.

Voit olla seurassamme koko lähetyksen ajan tai osan siitä. Ilmoittaudu tästä!