Nämä työelämän kliseet voi jättää historiaan

Monenlaiset viisaudet ja sanonnat tulevat tutuksi uran alkuvaiheessa oleville. Vaikka maltti onkin valttia ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eivät opit aina tarjoa kannustavinta näkökulmaa työelämän koukeroihin hyppäävälle. Strategisen viestinnän harkkanat Ida Kalliosaari ja Siiri Kumpu tarttuivat suomalaisessa kulttuurissa eläviin sanontoihin ja haastoivat ne. Vastaavatko sanonnat tämän päivän työelämää, etenkään nuoren asiantuntijan näkökulmasta? 

Sanoissa on voimaa. Sananlaskut ovat perinteitä, jotka ovat kulkeutuneet sukupolvelta toiselle, välittäen viisautta ja ohjausta elämän eri osa-alueilla. Työelämä ei ole poikkeus, ja vanhoissa sananlaskuissa on oma viehätyksensä. Samalla herää kysymys: ovatko nämä aikansa ajattelutapaa ja yhteiskunnallisia olosuhteita heijastavat kliseet enää relevantteja?

1. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa

[Liian kunnianhimoiset tavoitteet voivat johtaa pettymyksiin ja epäonnistumisiin, jopa katastrofeihin. Toisin sanoen ihmisen tulisi pysyä realistisissa ja saavutettavissa olevissa tavoitteissa eikä yrittää liikaa.] 

Suurten unelmien ja tavoitteiden asettaminen ei tarkoita automaattisesti holtitonta riskinottoa. Pikemminkin se merkitsee kykyä ajatella suuremmin, nähdä mahdollisuuksia ja astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle. 

Samalla on todettava: erityisesti vasta vähän kokemusta omaavalle nuorelle työelämän vaatimukset voivat osoittautua haastaviksi. Ikään kuin meille olisi sisäänrakennettu ajatus siitä, että pitää uskaltaa, kokeilla, joustaa ja kurkottaa tai ei pärjää työelämän aallokoissa. Aina ei kuitenkaan tarvitse kurkottaa kohti taivasta. Joskus on tyydyttävä siihen, että tekee parhaansa. Se riittää!

Jo nyt kaukaiselta tuntunut ensimmäinen oman alan harjoittelupaikka ja sitä seuranneet työkokemukset ovat olleet meille suuria (kuuseen) kurkotuksen hetkiä. On kannattanut ottaa rohkeasti vastaan tehtäviä, jotka ovat vaatineet uudenlaista osaamista ja johtamistaitoja. 

Aktiivinen osallistuminen projektien suunnittelussa, sisällön tuottamisessa tai tapahtumien organisoinnissa on opettanut paitsi kykyä ajatella laatikon ulkopuolelta myös luonut uskoa omaan osaamiseen. Väitämmekin, että on hyödyllistä osata heittäytyä, vaikka ei olisikaan vielä ammattilainen. 

Siispä – sinulle – joka nyt pohdit, uskaltaako kurkottaa tähtiin, vaikka ei vielä osaa, sanomme: älä anna pelon tai epävarmuuden pidätellä itseäsi. Työelämä voi olla haastavaa, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden oppia ja kasvaa.

2. Suutari pysyköön lestissään

[Jokaisen henkilön tulisi pysyä oman osaamisensa ja ammattinsa rajoissa. Sanonta kehottaa ihmisiä keskittymään siihen, missä he ovat päteviä ja mitä he osaavat parhaiten.]

Elämme uramme alkutaipaleella hetkeä, jossa yhä selvemmin näemme työelämässä tapahtuvan murroksen. Lapsuudessa tulevaisuuden unelmatyö näyttäytyi eläkeikään asti työllistävänä, mutta nyt yksi ja sama työpaikka ei tunnu todennäköiseltä tai välttämättä edes toivottavalta. Samanaikaisesti uudet innovaatiot ja teknologiat ravistelevat työelämää yhä nopeammalla tahdilla.

Kannattaako suutarin siis pysyä lestissään?

Mielestämme ei.

Tämän päivän työelämässä ja yhteiskunnassa tarvitaan enemmän joustavuutta, luovuutta ja kykyä sopeutua muutoksiin. Pitäisikö meidän siis puhua mieluummin omien näkemysten jatkuvasta haastamisesta ja uudistamisesta?

Olemme molemmat saaneet kokea näkemystemme uudistumisen jo ottamillamme työelämän askeleilla. Aina ensimmäisistä työkokemuksista tähän päivään asti omat “suutarin” taitomme ovat kehittyneet käytännön työnteon opeista ja myös epämukavuusalueella vierailuista. Kokemus on opettanut, että jos on tilaisuus oppia uutta vastuullisuusviestinnästä, valokuvauksesta tai vaikkapa TikTok-videon käsikirjoittamisesta, sitä ei todellakaan kannata jättää käyttämättä.

On ollut tärkeää huomata, että moni oppi olisi voinut mennä sivu suun, jos omaa työnkuvaa olisi pyrkinyt rajaamaan liiaksi.

3.  Lopussa kiitos seisoo

[Sanonta “lopussa kiitos seisoo” kuvaa tilannetta, jossa alun hankaluuksista huolimatta ahkerointi lopulta palkitaan.]

Kiitoksen kuuleminen sujuvasta yhteistyöstä, hyvin kirjoitetusta sometekstistä tai nopeasta uuteen projektiin hyppäämisestä jää mieleen ja tuntuu tärkeältä. Pelkkien kiitosten varaan ei kuitenkaan kannata omaa työuraansa rakentaa, vaikka sanan merkitystä ei tule väheksyä. Sorrumme työpaikalla helposti ajattelemaan, että kyllä joku aina hoitaa – no, ei hoida!

Vastuunottamisesta kuuluu aina saada kiitos ja vaikka uran edetessä kiitosten aiheet muuttuisivat, ammatillisella tiellä kiitoksen hetkiä täytyy olla muutenkin kuin pitkäaikaisen kärvistelyn lopputuotoksena. Ainakin meidän kohdalla uudet oivallukset ja positiivinen palaute ovat olleet asioita, jotka ovat palkinneet enemmän kuin työtehtävän raksitus to do -listalta.

Kiitoksen ei aina tarvitse tulla ulkopuolelta, vaan välillä on hyvä kiittää myös itseään. Oli kyseessä sitten vieraalta tuntunut järjestelmä tai uudenlainen asiakastilanne, on hyvä havahtua omaan osaamiseen ja sen kehittymiseen. Ja siksi kiitokselle tulee olla monta paikkaa.

Kysy. Haasta. Repeat.

Millaisia asioita me sitten haluaisimme muille työuran alkuvaiheessa oleville kertoa?

Ensinnäkin, epävarmuus on ikävä osa uuden oppimista. Alussa oikeastaan kaikki tuntuu haastavalta, kunnes ei enää tunnukaan. On ihan luvallista olla uuden äärellä vähän kuutamolla – silti kannattaa aina kokeilla rohkeasti ja tarvittaessa pyytää apua.

Kysyminen ja haastaminen tuntuvat todellisilta työelämän kliseiltä, mutta samalla ne itsestäänselvyydestäänkin huolimatta ovat välillä vaikeita toteuttaa.

Sen ymmärtäminen, että kysyminen ei ole heikkouden merkki, vaan osoitus halusta oppia ja tehdä työ parhaalla mahdollisella tavalla, on vaatinut opettelua. Voimmekin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että totuttujen toimintamallien kyseenalaistaminen ei ole helppoa tai kivaa – mutta äärimmäisen tarpeellista.

Kyse on uskalluksesta rakentaa omaa näkemystä ja toisaalta herättää toisissa uusia ajatuksia – ja tähän haluamme kannustaa jokaista työelämässä.