Mitkä ominaisuudet tekevät hyvän puoluesihteerin?
Suurelle yleisölle puoluesihteerit ovat usein tuntemattomia, mutta on vaikea kuvitella poliittisen järjestelmän kannalta tärkeämpiä henkilöitä. Tänä vuonna valitaan ainakin kaksi uutta puoluesihteeriä. Kokoomuksen Minna Arve ilmoitti perjantaina siirtyvänsä uusiin tehtäviin ja Vasemmistoliiton Marko Varajärvi on jättämässä tehtäväänsä.
Mitä ominaisuuksia puoluesihteeri tarvitsee onnistuakseen tehtävässään? Tähän ei ole yhtä yleispätevää vastausta. Puolueet, niiden tilanteet, kulttuuri ja historia ovat erilaisia. Yleisellä tasolla voi hahmottaa viisi kokonaisuutta, joiden hallinnalla on merkitystä puoluesihteerin onnistumiselle hänen tehtävässään.
Ihmisten johtaminen. Puoluesihteeri johtaa puoluetoimistoa. Hän on esimies, jonka on pystyttävä innostamaan puolueen palkollisia, mutta myös paikallisaktiiveja, jotka uhraavat vapaa-aikaansa politiikalle. Saada kukin heistä sitoutumaan yhteiseen tavoitteeseen ja antamaan aatteelle 100 %. Hänen on tultava erilaisten ihmisten kanssa hyvin toimeen ja herätettävä omalla toiminnallaan luottamusta. Politiikka ei ole yksilöurheilua, vaan joukkuelaji.
Näkemyksellisyys, analyyttisyys. Puoluesihteerillä pitää olla idea siitä, mihin suuntaan Suomi ja maailma ovat menossa. Samalla hänen pitää tuntea oman puolueensa historia, sen epäonnistumisten ja menestysten perimmäiset syyt. Yhdistämällä nämä molemmat hän pystyy rakentamaan omalle puolueelleen reitin tulevaisuuteen, jossa se on edelleen kiinnostava ja relevantti. Tähän kategoriaan kuuluu myös poliittisen substanssin hyvä hallinta.
Strateginen ajattelu, poliittinen hoksnokka. Puoluesihteerin pitää kyetä arvioimaan sitä, mitä siirtoja poliittiset kilpailijat tekevät. Hänen pitää ymmärtää sen, mitkä tekijät ja tavoitteet ohjaavat kilpailijoiden toimintaa. Hänen pitää pystyä asemoimaan oma puolueensa ajoissa oikein. Tämä takaa onnistumisen neuvotteluissa, vaaliliittojen solmimisessa ja muissa tällaisissa pelikuvioissa. Puoluesihteeri nauttii kannunvalannasta ja hakeutuu erilaisten ihmisten seuraan sparraamaan omaa ajattelua. Hän rakentaa aktiivisesti omaa verkostoaan.
Järjestöosaaminen. Kenttä. Sen kiertäminen. Tuntee paikallisaktiivit, tapaaheitä ja kuuntelee heidän ajatuksiaan ja toiveitaan. Luo uusia, kiinnostavia toimintatapoja. Kommunikaatio puolueen edesottamuksista omalle väelle. Tämä on usein yleisin edellytys puoluesihteerille.
Kampanjat ja muu viestintä. Näinä päivinä puoluesihteerit toimivat usein kampanjapäälliköinä vaalikampanjoissa. Vaalikampanjat ovat vaativia ja haasteellisia projekteja, joissa tarvitaan aivan omanlaista osaamista. Kommunikaatio on yksi puoluesihteerin tärkeimpiä tehtäviä – riippumatta siiä, onko hän puolueensa puhuva pää päivänpolitiikassa vai ei.
Lisäksi puoluesihteeri tarvitsee aikaa, paksun nahan ja kyvyn ratkaista ongelmia luovasti. Aikaa, koska asiat eivät muutu hetkessä. Paksun nahan sen vuoksi, että kritiikkiä ja arvostelua tulee – teki niin tai näin. Ja niitä ongelmia tulee riittämään – pieniä ja vähän suurempia. Mitä tehokkaammin niitä ratkoo, sitä enemmän aikaa jää muulle.
Kirjoittaja on saanut työskennellä eri yhteyksissä seitsemän kokoomuksen puoluesihteerinä toimineen henkilön kanssa, aina Pekka Kivelästä Minna Arveen.