Miten Suomi keksii itsensä uudelleen tekoälyn ajassa?
Tämänhetkisen päättäjäsukupolven pitäisi päättää, mikä rooli tekoälylle tulee Suomessa. Millainen on Suomen tarina jatkossa ja kuka sen rakentaa? Tämä teksti on osa Ellun Kanojen Tekoäly: renessanssi -sarjaa.
Tekoäly on täällä. Pian siitä tulee kuin internet, joka on ja ei ole olemassa yhtä aikaa. Hieman niin kuin hengitysilma. Kummankaan olemassaoloa ei tarvitse ajatella, koska niitä pidetään itsestäänselvyyksinä. Ne vain ovat olemassa.
Itsestäänselvien asioiden kohdalla on tärkeää pohtia tilannetta yhteiskunnan näkökulmasta. Silloin on mahdollista päättää, viemmekö me vai viedäänkö meitä.
Helppo vastaus kysymykseen tekoälyn ja suomalaisen yhteiskunnan suhteesta on, että suuren muutoksen aikakausina yhteiskunnat reagoivat usein jollain neljästä perusasenteesta:
- Katsotaan mikä toimii ja lähdetään parantamaan olemassa olevaa mallia.
- Hylätään vanha ja luodaan uusi yhteiskunta ja uusi ihminen uusine arvoineen (esimerkiksi Venäjän vallankumous 1917 / neuvostokansalainen).
- Käännytään katsomaan taaksepäin johonkin kuviteltuun menneisyyteen (esimerkiksi Make America / Russia / Great Britain Great Again).
- Vetäydytään (tämä ei kuulu minulle, antakaa minun olla rauhassa, merkkitavarahipsteriys).
Saimme siis jo neljä mahdollista vastausta, miten Suomi yhteiskuntana reagoi tekoälyyn. Jatketaan pohdintaa.
Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2017 julkaisemassa tekoälyraportissa valintatilanne yksinkertaistetaan nimittäin niin, että Suomen on valittava, lähteekö se toteuttamaan passiivista vai aktiivista yhteiskuntapoliittista strategiaa.
TEM määrittelee eron näin: ”Passiivisessa lähestymisessä nykyiset keskeiset yhteiskunnalliset instituutiot suodattavat teknologian vaikutuksia käytännön työelämään ja yhteiskuntaan. Aktiivisessa lähestymistavassa yhteiskunnalliset sääntelyjärjestelmät sopeuttavat jo ennakoivasti toimintaansa kyetäkseen ohjaamaan teknologisen kehityksen myötä syntyviä ratkaisuja tavoiteltuun suuntaan.”
Uskon siihen, että Suomi ei voi jäädä paikoilleen seisomaan, joten kannatan aktiivista lähestymistapaa.
Tekoälyn tavoitteiksi voisi asettaa Suomen tapauksessa esimerkiksi korkeamman työllisyyden, tuottavuuden nopeamman kasvun, työelämän paremman laadun sekä vähäisemmän työstä ja yhteiskunnasta syrjäytyminen. Koko raportti löytyy täältä.
Kysymyksiin siitä, millainen Suomesta tekoälyn aikakaudella tulee, kykenemmekö aktiivisuuteen ja päästäänkö tavoitteisiin, vaikuttaa kuitenkin moni asia. Tähän tekstiin olen hahmotellut niistä kuusi.
1. Korkea koulutustaso auttaa – muttei yksin riitä
Koulutus on perinteisesti ollut suurten intohimojen kohde politiikassa niin paikallisella kuin valtakunnankin tasolla – ja siellä jos missä ratkaistaan se, millaiseksi Suomen tekoälytarina muodostuu.
Suomella on koulutettu väestö, se on eittämättä vahvuus. Suomen yksi heikkous on ollut sen pohtimatta jättäminen, mitä keksinnöillä ja innovaatioilla tehdään ja mihin niitä myydään. TEM varoittaa raportissaan, että koulutus ei saa keskittyä vain matemaattis-teknologiseen opetukseen, koska myös soveltavilla aloilla tarvitaan osaamista.
Jos ajatellaan mallia, jossa tekoälyn kautta haetaan osaratkaisuja työllisyystilanteeseen, kestävyysvajeeseen ja terveydenhuoltojärjestelmän tehostamiseen, pelkkä keksintö ei riitä. Siitä on tultava voimakkaasti leviävä ja sovellettavissa oleva innovaatio.
2. Yksilö jää yksin, jos yhteisöllisyys on hetkellistä eikä kansallinen tarina kanna
Suomen suuri tarina on ollut selviäminen ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen. Tämä suuri tarina on menettämässä voimansa. Yleisestikin yhteiskunnallista yhteisyyttä luoneet tarinat ovat murenemassa tai jo murentuneet. Ei auktoriteetteja eikä pysyvyyksiä.
Samaan aikaan monet, ainakin länsimaissa selvinä pidetyt, horistonttipisteet ovat liikkeessä. Maailmanhallinnan malli, jota ovat edustaneet suuret kansainväliset toimijat – kuten YK, EU, WTO – on halvaantunut. Kodeissa kysytään, onko minulla töitä, toimiiko lapseni koulu ja onko vanhemmilla terveydenhoito kunnossa. Mitä jos sairastun vakavasti?
Yhteiskunnallisen suunnan puute jättää ihmisen yksin. Suunta ja merkitys omalle elämälle on luotava itse. Vastuu on itsellä, ei uskonnolla tai suurella kansallisella kertomuksella. Tämän vastuun kantaminen vaatii lujuutta. Aina on helpompi uskoa ja seurata kuin kävellä omaa tietä.
Tämän lisäksi ylipäätään ihmisten yhteisöissä ei välttämättä ole jatkuvuutta. Sosiologi Zygmunt Bauman kirjoitti 2000-luvun alussa Notkeasta Modernista. Bauman arvioi teoksessaan, että entiset jähmeät yhteiskunnalliset rakenteet alkavat liikkua yhä nopeammin, ja että esimerkiksi työelämä alkaa muuttua projektimaisemmaksi.
Baumanin mukaan myös ihmissuhteet alkavat muuntua enemmän hetkellisiksi ja jopa globaaleiksi. Hän kehitti ilmaisun ”naulakkoyhteisöllisyys” kuvaamaan tilannetta, jossa yksilö osallistuu johonkin yhteisöllisyyden muotoon jonkin aikaa, hakee takkinsa naulakosta ja siirtyy jonnekin muualle. Pienessä mittakaavassa voisi ajatella esimerkiksi intensiivisen televisiosarjan hetkellisesti muodostamaa yhteisöä, joka viestittelee toisilleen eri alustoilla ja siirtyy jonnekin muualle sarjan päättyessä. Tämä ei kuulosta suurelta kansalliselta tarinalta.
3. Voiko vanhasta selviytymistarinasta ponnistaa uuteen?
Toisaalta tarinassamme voi olla yllättävää voimaa. Suomi on itsenäisyytensä aikana keksinyt itsensä uudelleen monta kertaa. Sisällissodan jälkeen demokratia vakiinnutettiin, sovittiin koulujärjestelmästä, käytiin toinen maailmansota, muutettiin maalta ja Ruotsiin, tuli kaupungistuminen, vaurastuminen, hyvinvointivaltio, pankkikriisi, EU, Nato ja niin edelleen. Aina on on jotain keksitty, kun on pitänyt keksiä. Samalla suomalaisille on syntynyt käsitys, että Suomea on rakennettu ja puolustettu omin voimin.
Väitän, että tämä kansallinen tarina on erittäin hyvissä voimissa vielä nyt työelämän jättämässä olevan sukupolven keskuudessa. Mutta mikä se yhdistävä tarina jatkossa on, ken tietää?
4. Elämäntyylimme ei kannusta aktiiviseen rooliin
Suomalaisilla on enemmän vapautta ja hyvinvointia kuin koskaan, mutta vähemmän aikaa nauttia siitä. Ainakin siltä tuntuu. Johonkin se aika menee. Aina ja joka paikassa on mahdollisuus ”tehdä jotain muuta, olla jossain muualla”. Sinne muualle mennään älylaitteella.
Tällä on vaikutuksensa. Useimmilla elämänaloilla pitempikestoinen ponnistelu on edellytys uuden keksimiselle ja kehittymiselle. Yhä pirstaleisempi älylaitteiden ärsykkeisiin reagointi ei kannusta pitkäjänteiseen ponnisteluun.
Alkuperäinen renessanssi laajensi ihmiskunnan uteliaisuuden alaa vallankumouksellisesti. Renessanssin juuret ulottuivat menneisyyden ajatteluun, mutta uusi lähestymistapa synnytti uutta tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallisia innovaatioita. Renessanssi-ihmisen kuvataan olevan monitaitoinen, monesta kiinnostunut ja uudesta innostuva.
Jokainen meistä on tämän päivän renessanssi-ihminen. Tiede ja sen käytännön sovellukset tuovat eteemme kykyjä, joita ei muutama vuosi sitten ollut kuin tieteilijöiden visioissa. Kysymys kuuluu, tartummeko mahdollisuuteen?
5. Todellisuus on muutoksessa koko ajan – ja sitä ohjaa tekoälyn hallitsija
Mitä tekoäly tekee todellisuudellemme samanaikaisesti, kun yritämme päästä itse ohjaksiin? Yksi uhkakuva on, että ihmiset vetäytyvät jonkinlaiseen tekoälyavusteiseen viihteellistettyyn todellisuuteen, jossa yhä pienemmät yhteisöt kiinteytyvät yhä tiiviimmiksi enklaaveikseen.
Olemme kukin suurten valintojen edessä. Kuka ohjaa tulevaisuudessa todellisuuskäsityksen ja yhteisöllisyyden kannalta keskeisiä historioita, tarinoita ja sanoja – ja miten? Mitä päätöksiä järjestelmät tekevät puolestamme ja kuinka näitä järjestelmiä ohjataan tekemään päätökset? Miten paljon elämässäni on keinomaailmaa, kuinka paljon reaalimaailmaa? Kuka oikeastaan on tekoäly?
Toistaiseksi tekoäly on joukko ihmisiä, jotka käyvät nopeuskilpailua siitä, kuka saa eniten koukuttavia tekoälyvälineitä julki. Kulisseissa on kuitenkin käynnissä samaan aikaan kova kilpailu synkempienkin voimien kesken.
Kiina, USA, Intia ja Venäjä kaikki ovat kehitelleet monimutkaisia tekoälyavusteisia analyysi- ja valvontakeinoja. On huolestuttavaa, jos tekoälyn niin sanottu yhteiskunnallinen valvonta tapahtuu suljetuissa huoneissa ilman kansalaisten kontrollia.
Näihin kysymyksiin on löydettävä vastaukset. Ennen sitä – tai samaan aikaan – on ratkaistava monia tämän hetken kysymyksiä.
6. Todellisuuden lisäksi muutosmatkalla on myös ihmisyys
Tieteessä harpotaan parhaillaan kohti ihmisen syvintä olemusta. Aivotutkimus pohtii jo, kuinka ajatuksia voitaisiin aivosähköisiä havaintoja tutkimalla mahdollisesti lukea, kun DNA-ymmärrys lisääntyy. Ihmisen peruskomponentteihin tunkeudutaan yhä syvemmälle. Samaan aikaan yhä verkottuvamman elämäntavan ja räjähdysmäisesti kasvavan tietojenkäsittelykapasiteetin yhdistelmä yrittää ennakoida sitä, mihin me yksilöinä olemme tänään ja huomenna menossa. Missä se elämä on?
Kenties käyttäytymisdata kertoo sen. Olemme aikamme vankeja, mutta emme näe aikakautta, jota elämme. Joka tapauksessa voi arvioida, että olemme ihmisyyden peruslähtökohtiin ulottuvan ajan alkutaipaleella.
Mikäli erilaiset metaversumit yleistyvät ja tulevat luontevaksi osaksi arkielämän kokemuksia, voivat nämä maailmat alkaa erota toisistaan. Kun seuraamme auton navigaattoria, teemmekö vapaan valinnan vai valinnan, jonka joku on jo tehnyt puolestamme?
Jos valtavat datamassat ja yksittäisten elämiemme mallintaminen etenevät tilaan, jossa enimmäkseen reagoimme meille esitettyihin valintoihin jokapäiväisessä elämässämme, kenen elämää elämme? Mikä silloin on tärkeää? Entä onko suomalainen tekoälyelämä jotenkin toisenlaista kuin muunmaalainen?
Tekoälyn tuoma valtavien mahdollisuuksien meri voisi periaatteessa johtaa tilaan, jossa uskottelemme olevamme vapaita, vaikka olemme jonkun muun rakentamassa kehikossa. Tai jonkin muun.
Pelastus löytyy lopulta omasta toiminnasta
Miten Suomi keksii itsensä uudelleen tekoälyn aikakaudella? Aktiivisuudella.
Ajatellaanpa tilannetta, jossa olet lomalla suppailemassa trooppisella saarella. Meri ja ranta ovat tyhjiä, olet yksin. Käyt laudalle makaamaan. Maatessasi laudalla mela putoaa mereen ja aurinkohorroksesta herätessäsi lautta on ajautunut kauas rannasta. Meressä voi olla hai, etkä uskalla lähteä polskuttelemaan laudalla kohti rantaa. Otatko riskin ja alat uida rantaan vai tyydytkö siihen, että vuorovesi vie sinut avomerelle ja luotat siihen, että joku pelastaa?
Kyllä meidän on tekoälyn kanssa käytävä uimaan ja pelastettava itsemme.
