Menikö tunteisiin?

Sosiaalisen median halventavaan kysymykseen on vastaus: Toivottavasti meni, sillä empatia on kommunikaation edellytys.

Jokainen on törmännyt siihen somekeskustelussa. Jossain kohtaa, keskustelun kiihdyttyä asia-argumenttien tuolle puolen, joku sen kysyy. Kysymyksellä ei kuitenkaan ole tarkoitus selvittää toisen ihmisen vointia, vaan tehdä tämä naurettavaksi.

“Menikö tunteisiin” -lausahdus on epäkysymys, tarkoitettu pilkkaamaan ja halventamaan. Sen tarkoitus on osoittaa toisen keskustelijan tunteellisuus vastakohtana omalle kylmälle rationaalisuudelle. Mutta miten tuollaiseen kysymykseen edes voisi vastata? Ja ennen kaikkea: millainen kommunikaatio ei mene tunteisiin? Eikö kommunikaatio epäonnistu, jos se ei tunnu miltään?

Mainokset tekevät kaikkensa herättääkseen tunteen potentiaalisessa asiakkaassa. On lähestulkoon yhdentekevää mikä tunne on, kunhan se on olemassa. Mainos, joka raivostuttaa saattaa toimia jopa paremmin kuin positiivisia tunteita herättävä kaupallinen tiedote. Viha tarttuu ja jättää muistijäljen. Kaupan hyllyllä ostoskoomassa esiin pomppaavaa brändin nimeä ei välttämättä enää osaa yhdistää ärsyttävään mainokseen, mutta logo on jäänyt mieleen ja tuote päätyy ostoskoriin.

Samaan pyrkimykseen perustuvat median klikkiotsikot. Valitettavan usein uutisesta tulee toissijainen toimija suhteessa otsikkoon. Otsikon tehtävä on kiinnittää scrollaajan huomio ja saada pysähtymään juuri tämän median äärelle, lukemaan sen kolumnistin näkökulma maailman tilaan. Otsikko voi olla huvittava, ärsyttävä, järkyttävä tai surullinen – pääasia on, että se tuntuu joltain.

Kukaan ei elävässä elämässä nauti keskustelusta, johon toinen ihminen ei tule tunteella mukaan

Kukaan ei elävässä elämässä nauti keskustelusta, johon toinen ihminen ei tule tunteella mukaan. Jos jakaisin havaintojani päivästäni kumppanilleni, eikä tämä osoittaisi olevansa kiinnostunut, eläytyvänsä murheisiini ja iloitsevansa onnenhetkistäni, miettisin mikä on hätänä. Jos lapseni kertoisi fanittamistaan YouTube-videoista enkä eläytyisi hänen kokemuksiinsa tunteella, pahoittaisin lapsen mielen.

Ilman empatiaa, toisen asemaan asettumista, keskustelu ei ole kommunikaatiota. Yksisuuntaista viestintää voi tapahtua ilman tunteita, mutta kahdenvälinen kommunikaatio rakentuu sille, että viesti tuntuu joltain. Tunteisiin menemisen vastakohta on välinpitämättömyys. Millaisessa maailmassa ihannoidaan välinpitämättömyyttä meille tärkeistä asioista? Jos esimerkiksi ilmastonmuutos ei tunnu miltään, eikö silloin pitäisi vasta ollakin huolissaan?

Vähemmän välinpitämättömyyttä, enemmän empatiaa

Me emme tarvitse nettiin vähemmän tunnepuhetta ja tunteita, vaan enemmän empatiaa. Me emme tarvitse välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä, vaan kohtaamista. Tunteet itsessään eivät ole koskaan hyviä tai huonoja, oikein tai väärin. Sen sijaan se, miten toimimme tunteiden pohjalta määrittää meitä ihmisinä.

Tunteet eivät oikeuta toisten huonoa kohtelua tai kiusaamista, mutta negatiivisetkaan tunteet tai niiden näyttäminen ei ole itsessään huono asia. Some on onnistunut kanavoimaan aiemmin yksin koettua surua ja raivoa maailmaa muuttavaksi voimaksi. Siitä on sekä hyviä että katastrofaalisia esimerkkejä. Marginalisoidut ihmisryhmät ovat voineet tuoda näkyviin kohtaamansa epäoikeudenmukaisuudet, kertoa muille kokemastaan raivosta ja saada meidät asettumaan asemaansa. Ilmastolakkoliike on roihahtanut nuorten oikeutetusta raivosta meidän aikuisten saamattomuutta kohtaan ja somen kautta levinnyt ympäri maailman. Toistaalta koko tuhoisa incel-liike traagisine seurauksineen on myös netissä jaettujen tunteiden tulosta.

Some on onnistunut kanavoimaan aiemmin yksin koettua surua ja raivoa maailmaa muuttavaksi voimaksi

Ero on siinä, miten tunteita käyttää. Jos valtakulttuurin edustajan saa kokemaan empatiaa marginalisoituja ihmisryhmiä kohtaan, on tunnekokemus onnistuttu siirtämään uusiin ihmisiin ja näin luotu tasa-arvoisempaa maailmaa. Jos ilmastoahdistus saadaan kanavoitua toiminnaksi, peli ei ole pelattu. Jos taas tunnepuhe menee vain keskinäiseen vellomiseen, jolla oikeutetaan väkivaltaa muita kohtaan, tunteilla tuhotaan eikä rakenneta.

On mieletöntä vetää jakolinjaa tiedon ja tunteen väliin, koska emme koskaan toimi tai kommunikoi vain toisen ajamana. Jokainen meistä on valloittava kimppu tietoa, uskomuksia, jumissa olevaa niskaa, kauppaan unohtuneita klementiinejä ja tunteita. Jokainen meistä tulee keskusteluun koko pakettinsa kanssa.

Avain parempaan somekeskusteluun ei ole tunteiden unohtaminen, vaan toisten kohtaaminen tunteineen päivineen. Tunteiden ja tunteellisuuden pilkkaamisen sijaan omien ja toisten tunteiden ymmärtäminen avaa ympärillemme maailman, joka on vähemmän yksinäinen.

Tunteisiin meneminen pitää käsittää uudella tavalla: meidän pitää mennä toisten tunteisiin, asettua muiden tunnekokemusten sisään ja pyrkiä ymmärtämään näiden toimintaa tältä pohjalta. Menemällä toisen tunteiden sisään ja kokemalla ne itse saattaa ymmärtää maailman yhtäkkiä uudesta näkökulmasta. Ja se kai kommunikaation tarkoitus pitäisi ollakin.