Kumpi tuli ensin, moraali vai raha?

Aktivistin sydän vuotaa verta, kun yrityksiä näyttää palavan maailman keskelläkin kiinnostavan pääasiassa raha. Mutta voiko raha ohjata kerrankin myös moraaliseen suuntaan? Pelastavatko yritykset maailman?

En lähtökohtaisesti usko, että yrityksillä on moraalia. Let’s face it: Jos yritykset tekevät vastuullisia ja eettisiä tekoja, ne eivät tee sitä sydämensä hyvyydestä vaan siksi, että hyötyvät siitä. Poikkeuksia on tietenkin, mutta yleistyksenä tämä lienee paikkansa pitävä arvio. Aktivistimaailmasta tulevalle ihmiselle on ollut kova pala nähdä se, ettei etiikka kiinnosta suurta osaa yrityksistä vaan vain se, mitä jää viivan alle. 

Olen kärsinyt tästä ristiriidasta pitkään. Olen toivonut, että yritykset tekisivät moraalisia tekoja, koska se on oikein, ei vain silloin, jos käsienheiluttelija onnistuu slideillä vakuuttamaan sen olevan myös hyvää bisnestä. Hyvähän se on että meitä kuunnellaan ja dataa uskotaan, siitähän meille maksetaan! En kuitenkaan usko markkinoiden näkymättömän käden maagisesti ohjaavan yrityksiä maailman kannalta parempaan suuntaan – vain yritysten voiton kannalta parempaan eli tuottavampaan.

Vähemmän kyynisesti yrityksiin suhtautuu hallitusammattilainen Mika Sutinen, joka oli hiljattain vieraana Hissipuhetta-podcastissa Gigantin toimitusjohtaja Laura Tarkan kanssa. Myönnetään, että Sutisella on ihan natsojakin näkemyksensä taustalle. Mika pyöri konsulttimaailmassa jo silloin, kun allekirjoittanut vasta heilutteli käsiään ihan niiden löytymisen ilosta kolmikuisena.

“Historiallisesti on ajateltu, että omistaja on kapitalisti, ja työntekijät ylevöittävät yrityksen arvoja. Olen näkevinäni ilmiön, jossa asetelma voi olla joskus jopa toisin päin”, sanoo Sutinen podcastissa. Mika Sutinen on yksi “osaavista omistajista”, siis niistä tyypeistä, jotka pyörivät yritysten hallituksissa mutta tekevät muutakin kuin nostavat kokouspalkkioita. Sutinen on myös Ellun Kanojen hallituksen puheenjohtaja.

Sutinen sanoo, että jo 20 vuotta sitten ilmastokysymykset olivat yritysten johdon ja erityisesti pääomasijoittajien agendalla. Kun yritysten kasvumahdollisuutta ja riskejä on arvioitu, vastuullisuuskysymyksiä ja ilmastoriskejä on syynätty tarkkaan jo kauan ennen Pariisin sopimusta. Edelleen suuri osa vastuullisuusraportoinnista tehdään, koska rahoittajat – eivät kuluttajat – sitä vaativat.

Mistä tämä johtuu? Siitä, että sijoittajat pelaavat pitkää peliä.

Vaikka motiivina on mahdollisimman hyvä tuotto sijoitetulle pääomalle, voi ammattikapitalisti päätyä samaan lopputulokseen kuin ammattiaktivisti. Ilmastokriisi on nähty sijoittaja- ja omistajapiireissä uhkana yritysten toiminnalle ja aktivistipiireissä elämälle ylipäätään. Lopputulos on kuitenkin sama: jotain pitää tehdä ja nopeasti.

Johtavatko sijoittajat ja omistajat vastuullisuustyötä?

Data puhuu samaa asiaa. Yritysvastuuverkosto FIBS julkaisi vastuullisuustukimuksensa joulukuun alussa. Tutkimuksesta selvisi, ettei vastuullisuus ole yrityksissä enää viestintäosaston leideille sysätty väistämätön paha, vaan vastuullisuusstrategiat ohjaavat yritysten liiketoimintapäätöksiä. Vastuullisuutta käsitellään säännöllisesti jo lähes joka toisen suomalaisyrityksen hallituksessa ja johtoryhmässä. Jo yli puolella hallituksista on yritysvastuun kysymykset hallitseva jäsen ja johtoryhmistä valtaosalla on yritysvastuusta vastaava jäsen.

Sama viesti kaikuu myös maailmalta. YK:n Global Compactin “Climate leadership in the eleventh hour” -selvityksessä kysyttiin yrityksiltä mm. sitä, minkä sidosryhmän ne uskovat vaikuttavan omaan vastuullisuustoimintaansa merkittävimmin seuraavien viiden vuoden aikana. Asiakkaat ja kuluttajat ovat edelleen merkittävin ryhmä, mutta sijoittajat ja osakkeenomistajat ovat pompanneet kahdeksanneksi merkittävimmästä kolmanneksi merkittävimmäksi vaikuttajaksi. 

Raha pyörittää maailmaa. Pääoma ohjaa yritysten strategiaa, joka puolestaan ohjaa päivittäistoiminnan päätöksiä. Nyt näyttää siltä, että tulevaisuudessa yritysten toimintaa muuttavat eniten rahoittajat ja omistajat.

Katselen ilmiötä edelleen aktivistin epäluulon vallassa. En luota pääomaan, mutta joudun tunnustamaan sen olevan valtavan tehokas liittolainen maailman pelastamisessa. Siinä missä yksittäisten ihmisten kulutuspäätökset voivat olla kulttuurisesti ja yksilöille merkittäviä, niiden maailmaa muokkaava vaikutus on liian pieni. Valtioiden sitoumukset ja linjaukset taas vaikuttavat liian hitaasti. Yritykset eivät yksin pelasta maailmaa, mutta jos yritysten omistajat ja rahoittajat eivät ole mukana, voidaan muut ilmastotavoitteet heittää saman tien roskiin. Yritysten mahdollisuus tehdä muutoksia on huomattavasti nopeampi kuin valtioiden ja moninkertaisesti merkittävämpi kuin yksilöiden.

Yritysten vastuullisuuspyrkimysten kunnianhimon tasossa olisi toki vielä petrattavaa. Moni yritys voisi ottaa vastuullisuustyönsä mantraksi Vesalan uuden EP:n lainin: “Maailmas on monta tapaa hankkii kunnioitus. Yksi niist on ettei vaa oo ihan vitun mulkku.” Toivoisin, että enemmänkin vaadittaisiin, mutta tällaisessa maailmantilanteessa mennään tällä hetkellä.

Mutta ehkä omistajat ohjaavat yrityksiä isossa kuvassa vastuullisempaan toimintaan? Vaikkei yrityksillä ole moraalia, eivät ne ainakaan sijoittajien vaatimuksista voi olla  ihan vitun mulkkuja. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin siitä, että asiat saadaan kestävälle uralle, ei siitä miksi muutos tehtiin. Ainoa pysyvä asia maailmassa on muutos, ja jokainen meistä voi vaikuttaa sen suuntaan.