Kumpi itseohjautuu – tiimi vai yksilö?
Kun joku seuraavan kerran mainitsee sanan itseohjautuvuus, kysy, viittaako hän yksilöiden vai tiimien itseohjautuvuuteen. Suomen kielessä on vain yksi termi kuvaamassa kahta erilaista ilmiötä.
Kun suuret yritykset haikailevat itseohjautuvuuden perään, ne tarkoittavat ja toivovat usein sitä, että yksilö motivoituisi itse ja vastuuttaisi itse itseään. Näin byrokratian ja johdon päätettäväksi kasautuvien asioiden määrä vähenisi, ja henkilöstö alkaisi rohkeasti esitellä ideoitaan.
Etenkin tietotyöksi ja asiantuntijatyöksi luokiteltavat ammatit vaativat entistä enemmän itseohjautuvuutta yksittäiseltä työntekijältä, ja digitalisaatio kasvattaa tätä tarvetta entisestään (Ellun Kanojen muutoksen tekijä Miia Savaspuro kirjoitti tammikuussa kiinnostavan ja keskustelua nostattaneen kirjoituksen itseohjautumisen haasteista).
Moni organisaatio ja tutkija puhuu kuitenkin itseohjautuvuudesta toisessa mielessä eli tiimien itseohjautuvuutena.
Tehdään termit selväksi
Englannin kielessä on omat terminsä yksilöiden itseohjautuvuudelle (self-determination) ja tiimien itseohjautuvuudelle (self-organization ja self-governance). Me suomalaiset olemme pärjänneet yhdellä itseohjautuvuuden käsitteellä kahden sijaan. Tässäkin suhteessa olemme vaatimatonta kansaa.
Uusia termejä ei ehkä tarvita, mutta kahden itseohjautuvuuden välinen ero olisi hyvä tuntea.
Yksilön tasolla itseohjautuvuudella viitataan usein niin sanottuun itseohjautuvuusteoriaan (self-determination theory), joka esittää tulkinnan ihmisen perustarpeista ja niiden vaikutuksesta sisäiseen motivaatioon. Tämän teorian mukaan ihmiset alkavat motivoida itse itseään, kunhan he saavat positiivista vahvistusta kolmesta asiasta:
- omasta kyvykkyydestään
- omaehtoisuudestaan
- kuulumisesta yhteisöön.
Kun nämä toteutuvat, motivaatio kumpuaa luontaisesti ja ihmisen voi odottaa toimivan työssään innokkaasti, määrätietoisesti ja vastuuta ottaen.
Tiimi on itseohjautuva, kun se saa päättää projekteistaan ja niiden toteutustavasta suhteellisen itsenäisesti. Monet ketteriä menetelmiä, kuten Leania, Agilea tai Scrummia soveltavat ohjelmistoyritykset ovat enemmän tai vähemmän tiimien itseohjautuvuuteen pyrkiviä. Niissä tiimeillä on selkeät reunaehdot, joiden rajoissa päätökset voi hoitaa tiimin sisällä, ja kevyt raportointi pitää organisaation ajan tasalla tiimien toiminnasta.
Myös Zapposin ja Spotifyn kokeilut holakratia-johtamismallilla ja Supercellin tiimivetoinen pelinkehitysmalli edustavat tiimien itseohjautuvuutta. Yksilön motivaatiota ei näissäkään unohdeta, mutta sen oletetaan vahvistuvan enemmänkin hyvän tiimityön sivutuotteena.
Tiimi on itseohjautuva, kun se saa päättää projekteistaan ja niiden toteutustavasta suhteellisen itsenäisesti.
Organisaatioiden ja konsulttien olisi hyvä olla selkokielisiä siitä, milloin ne kehittävät tiimien ja milloin yksilöiden itseohjautuvuutta. Molemmat voivat itseohjautua, mutta niiden kehittäminen lähtee eri kulmista ja vaatii erilaisia rakennuspalikoita.
Kun joku seuraavan kerran mainitsee sanan itseohjautuvuus, älä siis poista aseestasi varmistinta. Kysy sen sijaan, viittaako hän ensisijaisesti yksilöiden vai tiimien itseohjautuvuuteen. Vältät monta sekaannusta.
