Kimi Räikkönen onkin ehkä nero

Kun Kimi Räikkönen alkoi puhua kirjailija Kari Hotakaiselle, lopputuloksena oli jotakin yllättävää ja viisasta.

Tarvitsin kirjailija Kari Hotakaisen, jotta voin tutustua formulakuski Kimi Räikköseen. Formulat eivät kiinnosta minua (edelleenkään). Sen verran ennakkoluuloinen olen, että jos Kimi Räikkösestä kertovan kirjan olisi kirjoittanut joku formulatoimittaja tai muu formulaentusiasti, en olisi kirjaan todennäköisesti tarttunut. Sen sijaan Hotakaiseen tartun aina.

Tällä kertaa Hotakainen esti tyhmentymisen eli Räikkösen kielellä koteloitumisen, sillä opin uutta. Hotakainen nimittäin kirjoittaa kirjassa Tuntematon Räikkönen (Siltala 2018) näin:

Kimin sanakirjassa kotelo tarkoittaa tyhmää.

Se, että Räikkönen ei ole lörpötellyt, ei tarkoita sitä, etteikö hänellä olisi kiinnostavia ajatuksia. Kimi Räikkönen onkin ehkä nero. Koteloituminen todella aiheuttaa tyhmyyttä.

Kun ihminen koteloituu omaan näkökulmaansa, lähiviiteryhmänsä kuplaan tai omaan erinomaisuuteensa ja oikeassa olemiseen, hän tyhmenee.

Kun ihminen koteloituu omaan näkökulmaansa, lähiviiteryhmänsä kuplaan tai omaan erinomaisuuteensa ja oikeassa olemiseen, hän tyhmenee. Kotelo katsoo aina itseensä ja sisäänpäin. Kotelo ei syleile uutta, se ei hae näkökulmia, se ei käy epämukavuusalueellaan vaan pysyy kotelossa turvassa. Omien ennakkoluulojen kanssa mukavassa pesässä.

Kotelovaiheessa ollaan paikallaan, ei nautita ravintoa (uusia ajatuksia tai asioita) vaan odotellaan. Tämä kotelo, joka on tyhmä, on kuitenkin välivaihe. Kotelo voi halutessaan muuttua. Se voi avautua maailmaan ja ottaa kontaktia muihin. Se voi haluta oppia uutta niin kanssaihmisistä kuin maailmastakin. Jokainen voi päättää koteloitua tai avautua, oppia uutta.

Oppiminen on kansalaistaito

Työeläkevakuuttajat TELA:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes kirjoitti tällä viikolla Helsingin Sanomien kolumnissaan uuden oppimisen tarpeesta ja siitä, kuinka oman uteliaisuuden vaaliminen on kaiken uuden oppimisen lähtökohta.

Siimes käsittelee oppimista työelämäkelpoisuuden kannalta, mutta myös laajemmin:

”Jatkuva oppiminen ja uusien näkökulmien etsiminen ovat myös tärkeitä kansalaistaitoja. Ilman niitä päädymme helposti ajattelemaan, että kaikki oli ennen paremmin, ja toimimaan sen puolesta, että tuo mennyt maailma palaisi. Se supistaisi myös oman loppuelämämme näköaloja ja vaihtoehtoja”, hän kirjoitti.

Australialainen koomikko Hannah Gadsby taas käsittelee näköaloja ja -kulmia omassa Netflixistä löytyvässä showssaan Nanette. Gadsby kertoo siitä, millaista on elää itsensä ja muiden kokemana “epänormaalina” maailmassa, joka katsoo kaikkea ”normaaliuden” silmälaseilla. Hän puntaroi, miltä tuntuu elää maailmassa, jossa ainoa tapa käsitellä omaa ”epänormaaliuttaan” on kääntää se itseään halventavaksi komiikaksi ja vitsiksi. Miltä tuntuu elää maailmassa, josta ainakin osa on päättänyt koteloitua.

Oppiminen on sitkeää koulimista

Me käsitämme helposti uuden oppimisen kirjaviisaudeksi. Oppiminen käsittää uusia tietoja ja taitoja, faktoja. Mutta kuten Siimeskin kirjoituksessaan toteaa, uuden oppiminen ei ole vain lisätietojen hankkimista. ”Se on myös omien asenteiden ja ajatusmallien aktiivista ja sitkeää koulimista”, kirjoitti Siimes. Uuden oppiminen on eri näkökulmien havaitsemista, toisen silmien kautta maailman katsomista ja toisen maailman ymmärtämistä.

Uuden oppiminen on eri näkökulmien havaitsemista, toisen silmien kautta maailman katsomista ja toisen maailman ymmärtämistä.

Gadsby lopettaa varsin koskettavan show’nsa kertomalla, kuinka tarpeellista ja välttämätöntä on saada yhteys muihin. Kun konmaritamme ympäristömme (ja ajatuksemme) vastaamaan omaa tyyliämme (jokaisen itseään kunnioittavan life coachin perusohje tuntuu olevan, että siivoa ystävistäsi ne, jotka eivät anna sinulle oikeanlaista energiaa), menetämme jotain välttämätöntä ja tärkeää: yhteyden erilaisuuteen.

Ehkä kukaan ei ole oikeassa tai väärässä

No miten tämä sitten liittyy bisnekseen, viestintään tai mihinkään?

Uuden oppiminen on sitä, että pakottaa itsensä kyseenalaistamaan omaa ajatteluaan. Pakottaa itsensä henkiselle epämukavuusalueelle missä ei olekaan itsestään selvää, että itse on oikeassa ja toinen on väärässä.

Tai entä jos kukaan ei ole oikeassa tai väärässä?

Bisneksessä nopeasti muuttuvassa maailmassa on oleellista pystyä nopeasti konfliktoimaan eli rakentavasti kyseenalaistamaan omaa ajatteluaan ja tapaansa toimia ja sitä kautta muuttaa tekemistään. Markkinajohtaja ei ole markkinajohtaja kauan, jos hän ei kykene löytämään yhteydessä asiakkaisiinsa ja näiden tarpeisiin uutta.

Erilaisuudenkin tulee olla oikeasti voimavara eikä vain korulause vuosikertomuksessa.

Viestintä taas on yhteyden hakemista. Läpinäkyvä ja verkostoitunut maailma vaatii yrityksiltä uutta tapaa olla olemassa, yhteydessä. Tämä haastaa organisaation ja sen kulttuurin. Erilaisuudenkin tulee olla oikeasti voimavara eikä vain korulause vuosikertomuksessa.

Gadsby puhuu show’ssaan lopuksi kubismista ja Picassosta (jota hän ei voi sietää – kannattaa katsoa Netflixistä, sillä perustelu on väkevää). Taidehistorioitsijana hän selittää kuinka kubismi (ja Picasso) olivat oikeassa siinä, että maailma ja elämä on hienompaa ja arvokkaampaa, kun sitä ei nähdä vain kaksiulotteisena vaan sitä voi tarkastella useasta eri perspektiivistä samanaikaisesti. Kotelo ei pysty siihen.