Kaksi eriarvoisuuskeskustelua, joita ei käyty
Suomen tuloerot ovat kasvaneet poikkeuksellisen suuriksi, kertoi Helsingin Sanomat otsikossaan joulunalusviikolla.
Muotoilu on aika vauhdikas. Kysymys on siitä, että tuloeroja mittaava Gini-kerroin on palannut samalle tasolle kuin se oli ennen finanssikriisiä. Muutos on pieni ja selittyy varmaankin suureksi osaksi viime vuoden talouskehityksellä ja hyvillä pörssituotoilla. Bruttokansantuotehan on myös viimein palannut finanssikriisiä edeltävälle tasolle.
Suomen tuloerot ovat maailmanlaajuisesti tarkasteltuna edelleen pieniä. Ainakin toistaiseksi Gini-kertoimen viimevuotinen muutos näyttääkin olevan vain osa sitä pientä heiluntaa, jota sen arvossa on viimeisen 20 vuoden aikana koko ajan esiintynyt.
Gini-kertoimen pikkuista muutosta mielenkiintoisempaa olikin havaita, että aiheesta ei käyty oikeastaan mitään keskustelua.
Miksi eriarvoisuushaukat vaikenivat?
Vain opetusministeri Li Andersson twiittasi aiheesta kokonaisen ketjun, jossa vaati osinkoverotuksen kiristämistä:
Tilastokeskus julkaisi uutta tietoa tuloerojen kehityksestä vuonna 2021. Tulokset ovat hätkähdyttäviä. Näin nopeasti tuloerot ovat Suomessa kasvaneet viimeksi vuonna 2000. Mistä tämä tämä kehitys johtuu? 1/8
— Li Andersson (@liandersson) December 20, 2022
Kukaan muu ei oikein sanonut mitään. Tavallisesti tuloeroja ja eriarvoistumista haukan lailla vahtivat poliitikot ja somepersoonat vaikenivat.
Lukija saattaa ajatella, että hiljaisuuden syynä on juuri tuloeromuutoksen vähäisyys. Kenties edes some-tuohtuneisto ei jaksa pöyristyä näin pienestä asiasta?
Itse en usko, että tästä on kysymys. Olen itse osallistunut tuloerotaisteluihin vuosikausien ajan ja maksanut siitä hinnan sieluani peittävän arpikudoksen muodossa. Siksi tiedän hyvin, että aiempina vuosina aivan yhtä pienet muutokset tuloeroissa ovat synnyttäneet katkeria vaatimuksia, että hälyttävä eriarvoisuuskehitys pysäytetään. Ihan mukavan esimerkin tästä tarjoaa nykyinen pääministeri. Hän otti vahvasti ja toistuvasti kantaa tuloerojen pahenemiseen viime hallituskaudella, vaikka Gini-kertoimen taso oli nykyistä alempana ja kasvu tämänvuotista pienempää.
Pääministerillä on tietysti hyvät syynsä olla puhumatta aiheesta nyt. Olisi ollut aikamoinen yllätys, jos hän olisi ollut johdonmukainen ja tuominnut oman hallituksensa tuloerojen kasvattamisesta yhtä väkevästi kuin edeltäjänsä.
Mutta koko muu tiedostava luokka vaikeni aiheesta yhtä lailla. Kenties syyt ovat samat kuin pääministerillä. Muutokset tuloeroissa, jotka porvarihallituksen aikana tulkittiin politiikasta johtuviksi, tulkitaan nykyisen hallituksen aikana sen päätöksistä riippumattomaksi luonnonlaiksi.
Joka tapauksessa on selvää, että tuloeroista valittaminen ei ole muotia tällä hetkellä.
Sähkötukien tulonjakovaikutuksetkaan eivät kiinnostaneet
En hirveästi jäänyt kaipaamaan tavanomaista vääntöä Gini-kertoimesta. Sen sijaan olen pettynyt siihen, että myös toinen – tärkeä – taloudelliseen tasa-arvoon liittyvä keskustelu jäi käymättä. Tarkoitan tällä keskustelua sähkötukien tulonjaosta ja etiikasta.
Tässä on vähän harkittua taiteellista liioittelua, ei keskustelu jäänyt ihan kokonaan käymättä. Kyllähän somessa käytiin aiheesta jotakin keskustelua ja kirjoittipa Taloussanomien Heidi Hagelin aiheesta hyvän kolumninkin.
Mutta syvällisempää keskustelua sähkötukien oikeutuksesta ei ole kuulunut. En esimerkiksi ole havainnut, että johtavat poliitikot olisivat julkisesti pohtineet sähkötukien yhteensopivuutta oman tai puolueensa aatteen kanssa. Tällainen pohdinta olisi ollut erityisen kiinnostavaa, sillä ei ole ihan helppoa sovittaa sähkötukia sen paremmin vasemmistolaiseen kuin oikeistolaiseenkaan maailmankatsomukseen.
En halua vähätellä sähkön hinnannousun vaikutusta pienituloisten perheiden toimeentuloon. Keskiluokkaiset omakotiasujat ovat kuitenkin asia erikseen.
Keskiluokkainen omakotiasuja kohtaa jatkuvasti erilaisia asumiseen kohdistuvia kustannusriskejä. Ehkä talon räystäät täytyy vaihtaa, öljypoltin uusia tai autotallin katto pitää korjata suunniteltua aikaisemmin.
(Rehellisyyden nimissä tunnustan, että keksin räystäsesimerkin omasta päästäni. En todellisuudessa tiedä, onko tavanomaisessa omakotitalossa räystäitä, pitääkö niitä vaihtaa ja paljonko mahdollinen räystäsremontti maksaa. Asun kerrostalossa juuri siksi, ettei tarvitse miettiä tällaisia asioita.)
Itse asiassa ei tarvitse asua edes omakotitalossa vastaavanlaisia riskejä kohdatakseen. Ei ole mitenkään tavatonta, että vaikkapa taloyhtiön putket tai ikkunat täytyykin remontoida kolme vuotta etuajassa.
Keskiluokkaisen ihmisen elämä on siis täynnä asumiseen liittyviä taloudellisia riskejä, joita ei voi omalla toiminnalla estää ja joihin on mahdotonta saada täyttä vakuutusta. Nämä riskit ovat suuruusluokaltaan helposti isoja, tuhansien eurojen suuruisia.
Yleensä näihin riskeihin suhtaudutaan kuitenkin – kuten oikein onkin – ihan tavallisena osana keskiluokkaista elämää. On hyvin toimeentulevan ihmisen oma velvollisuus hoitaa ne joko käyttämällä säästöjä tai turvautumalla pääomamarkkinoihin esimerkiksi luottokorttia vinguttamalla tai pankkilainaa ottamalla.
Keskustelu, jota jäin kaipaamaan on se, millä tavoin sähkölaskun väliaikainen moninkertaistuminen eroaa näistä karkeasti samansuuruisista tavanomaisemmista riskeistä.
Tulojen ja äänten uusjakoa
Minun on itse vaikea havaita niissä mitään eettisesti merkittävää eroa. Olen siksi vähän pettynyt, että niin hallituspuolueet kuin oikeisto-oppositiokin ovat yksimielisesti päättäneet, että sähkölaskun kasvaminen on jotenkin aivan eri asia kuin mainitsemani arkisemmat, yhtä kalliiksi tulevat taloudelliset koettelemukset.
Sekä vasemmisto- että oikeistopoliitikot näyttävät olevan sitä mieltä, että varautuminen muihin iskuihin kuuluu hyvin toimeentuleville ihmisille itselleen, mutta sähkölaskun kasvamisen korvaaminen on veronmaksajien vastuulla.
Tätä on vaikea perustella tavanomaisilla etiikkaan tai yksilön ja valtion työnjakoon liittyvillä argumenteilla. Siksi herääkin epäilys, että perustelu on jokin muu – esimerkiksi omakotiasujien äänestyskäyttäytymiseen liittyvä.
Toisin kuin tavalliset elämän kolhut, sähkölaskun kasvaminen kohdistuu suurehkoon, ahkerasti äänestävään ihmisryhmään samanaikaisesti. Vaalien alla on vaarallista suututtaa tällainen äänestäjäjoukko liiallisella aatteellisella johdonmukaisuudella tai tiukalla julkisella taloudenpidolla.
Varmasti myös sillä on vaikutuksensa, että sähkölaskun kasvamisen juurisyynä on Venäjän hyökkäys Ukrainaan.
Miten hyvinvointivaltio liittyy asiaan?
Suomessa on siis jo olemassa julkisilla varoilla toteutettu vakuutus elämän suuria riskejä vastaan: hyvinvointivaltio tulonsiirtoineen ja palveluineen. Hyvinvointivaltio tarjoaa ihmisille suojaa enemmän tai vähemmän tasapuolisesti aidosti pahoilta taloudellisilta vaikeuksilta.
Sen tehtävä ei kuitenkaan ole vakuuttaa ihmisiä kaikkia riskejä vastaan, vaan osa riskeistä voidaan jättää hyvinvoivien suomalaisten ihan itse hoidettavaksi.
Hyvinvointivaltion ajatukseen kuuluu myös tasapuolisuus. Sen vuoksi sähkölaskun takia vaikeuksiin joutuvia pitäisi kohdella samalla tavalla kuin jonkin muun ennustamattoman katastrofin uhriksi joutuvia. Hyvätuloisten sähkötukia on vaikea sovittaa yhteen tämän hyvinvointivaltion perusperiaatteen kanssa.
Eriarvoisuushaukat, missä olette kun teitä tarvitaan?
