Jos Rutger Bregman on oikeassa, olemme tuhoon tuomittuja

Kirjailija Rutger Bregman on ensisijaisesti tunnettu kolmesta asiasta:

1) Hän on menestyskirjan Hyvän historia kirjoittaja, jonka pääteesi on se, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä tai ainakin ok.

2) Hän ajaa voimakkaasti globaalia perustuloa.

3) Hän näytti keskisormea World Economic Forumissa Davosissa vuonna 2019 syyttämällä osallistujia siitä, että nämä näpertelevät hyväntekeväisyydellä, kun pitäisi pureutua syvälle oikeudenmukaisuuden ja osattomuuden peruskysymyksiin: eli verotukseen. ”Hollantilainen, joka raateli Davosin eliitin”, häntä kuvailtiin. Vuoden 2020 foorumiin ei enää tullut kutsua.

Mutta Suomeen vuonna 2022 tuli.

Bregman oli viime viikolla Suomessa puhumassa Nordic Business Forumissa, jossa sain haastatella häntä. Viime aikoina Bregman on kirjoittanut sankareista ja radikaaleista. Sankari on hänen mukaansa ihminen, joka sattumalta osuu paikalle ja suorittaa sankarillisen teon. Tämä esimerkiksi kävelee ohi, kun joku on hukkumassa ja pelastaa toisen. Bregmanin mukaan me olemme lähes kaikki pohjimmiltamme sankareita: kun tiukka paikka tulee, käyttäydymme kauniisti ja jopa sankarillisesti kanssaihmistä kohtaan. Sankaruus on jotain mikä tapahtuu meille. Sen sijaan radikaalius on valinta. Radikaali on ihminen, jolla on suunnitelma. Siinä missä sankari on valloittava henkilö, jota ihailemme, radikaali on haastava ja sietämätön. Siinä missä sankari suojelee pysyvää, radikaali muuttaa maailmaa.

Bregmanin mukaan tarvitsemme lisää radikaaleja. Tästä olen samaa mieltä. Tarvitsemme niitä, joita ei kylmää julistaa, että keisarilla ei ole vaatteita, jotka saavat meidät näkemään asiat toisella tavalla ja sitä kautta visioimaan myös toisenlaisen tulevaisuuden. Meidän pitää kaivaa se myös itsestämme. Muutoksen tie on pomppuinen ja hankala, vastoinkäymisiä on luvassa, luopumista tiedossa ja epävarmuutta horisontissa. Ja silti pitää uskaltaa edetä. Me tarvitsemme radikaaliutta niin yhteiskunnan uudistamisessa kuin yritysmaailman muuttamisessa kestäväksi, niin inhimillisesti kuin yhteiskunnallisestikin.

Tarvitsemme niitä, joita ei kylmää julistaa, että keisarilla ei ole vaatteita, jotka saavat meidät näkemään asiat toisella tavalla ja sitä kautta visioimaan myös toisenlaisen tulevaisuuden.

Haastattelussa Bregman kuitenkin totesi, että yli 30-vuotiaat eivät enää pysty muuttamaan elämäänsä. Ajatus on ilmeisesti se, että arvomaailma on jo niin kiinni juntattu, ettei isoja muutoksia voi tehdä. Elämä on asettunut uomiinsa ja vaikka ne uomat olisivat ilmastokriisin näkökulmasta kestämättömät, muutosta ei haluta tehdä: omaa radikaalia ei voi enää herättää.

Bregman on onneksi väärässä: radikaalius ja muutoskyvykkyys ei ole ikäkysymys.

On houkuttavaa ajatella, että radikaalius kuuluu nuoruuteen, muutosvastarinta vanhenemiseen. Uomittuminen on kuitenkin valitettavasti helppo tapa kaiken ikäisille. Esa Saarinen kuvaa luennossaan hienosti uomakipittäjää, ihmistä, joka on jäänyt omien tapojensa ja ajatustensa vangiksi ja kipittää samaa uomaa kadottaen lopulta näköyhteydenkin muuhun maisemaan ja vaihtoehtoisiin tapoihin ajatella tai toimia.

Hannah Arendt kuvaa uomittunutta ajattelua jäätyneinä ajatuksina, jotka ovat syvälle juurtuneita ajatuksia ja periaatteita, jotka olemme kauan aikaa sitten luoneet ja joita emme enää kyseenalaista. Omahyväinen luottamus tällaisiin hyväksyttyihin ”totuuksiin” liittyy ajattelemattomuuteen. Ne ovat ikään kuin automaatio, tietokoneen ohjelma. Ajattelu, jota tarvitaan päästäkseen tällaisten jäätyneiden ajatusten yläpuolelle, on Arendtin mukaan kriittistä ajattelua. Jäätynyt ajattelu ei anna tilaa uteliaisuudelle. Jäätynyt ajattelu vastustaa muutosta.

Joidenkin osalta nuo paradigmat eivät koskaan kehity, mutta niillä, jotka tekevät henkilökohtaisen vallankumouksen, ne muuttuvat. Uteliaisuus on tämän vallankumouksen käyttövoima. Utelias haluaa tietää, tiedosta syntyy kokemuksia ja motivaatiota toimia ja toiminnasta syntyy uusia parempia tapoja, innovaatioita ja ajatuksia. Isot innovaatiot eivät synny vastauksista vaan kysymyksistä: uteliaisuudesta. Uteliaisuus on siis radikaaliuden ytimessä.  Jos yli 30-vuotias ei pysty tähän henkilökohtaiseen vallankumoukseen, olemme pulassa. Noin puolet maailman väestöstä on yli 30-vuotiaita, joten radikaaliuden löytyminen näiden omasta taskusta on olennaista maailman muuttumisessa parempaan, kestävämpään ja oikeudenmukaisempaan suuntaan.

Utelias haluaa tietää, tiedosta syntyy kokemuksia ja motivaatiota toimia ja toiminnasta syntyy uusia parempia tapoja, innovaatioita ja ajatuksia.

Kaikki ei ole onneksi menetetty. Siinä missä Greta Thunberg antaa kasvot ilmastoahdistukselle tapahtuu myös muualla paljon. Muutos ei ole sukupolvikysymys. Maailman suurimman sijoitusyhtiön, BlackRockin, toimitusjohtaja Larry Fink (69 v.) on vuosikausia työntänyt toimareita vastuullisemman bisneksen suuntaan todeten, että jos nämä eivät tuota myös yhteistä hyvää, merkitystä, on turha odottaa sijoituksia. Unileverin ex-toimari Paul Polman (66 v.) johti koko kautensa Unileveriä kohti vastuullisempaa, nettopositiivista liiketoimintaa. Nykyään Paul Polman on IMAGINE -yrityksen ja säätiön hallituksen puheenjohtaja ja yksi sen perustajista. Yrityksen tarkoituksena on tuoda yhteen toimitusjohtajia ja yrityksiä eri toimialoilta ja ajaa yhdessä massiivista sosiaalista ja ympäristöön liittyvää muutosliikettä. Eräänlainen yritysmaailman Elokapina.

Rebecca Henderson opettaa Harvardissa nuorempia ikäluokkia luomaan kapitalismin uudelleen, kestävämmäksi ja vastuullisemmaksi, Patagonian perustaja Yvon Chouinard (83 v.) käytännössä lahjoitti yrityksensä planeetalle ilmoittaen samalla, että maapallo on yrityksen ainoa osakkeenomistaja ja tarkoitus.

Muutoskyvykkyys ei ole ikä vaan harjoittelukysymys ja se alkaa ihmettelystä, uteliaasta asenteesta.

Rutger Bregman on itse 34-vuotias. Keskustelimme radikalismista ja myös siitä, mikä mahtaa olla tämän päivän ”orjuus” meille: asia, joka on olemassa, josta voimme olla jopa vähän kiusaantuneita, mutta jota suurin osa meistä ei nouse vastustamaan. Bregman mainitsi lihansyöntiin ja hyväksikäyttöön liittyvän eläinten kohtelun. Kysyessäni onko hän itse vegaani, hän totesi, että on, äiti painosti. Varovaisenkin laskutoimituksen mukaan Bregmanin äiti on yli viisikymppinen. Ja radikaali.

Hieno matka uteliaisuuteen on muuten myös Ellun Kanojen harkKanalla, Anna Kanervolla omassa harjoitteluvuodessaan.