Introvertti löysi paikkansa avokonttorista – työyhteisö määrittelee, onnistuuko tilasuunnittelu vai ei

Erilaiset roolit ja tilat kuluttavat sosiaalista energiaamme eri tavoin. Tästä syystä Ellun Kanat suunnitteli uudet tilansa sekä intro- että ekstroverttien ehdoin. Kannattiko se?

Kun kuulin työnantajani muuttavan isompiin tiloihin, minä, introvertti ja tyyppi, joka vietti kesälomastaan kokonaisen viikon yksin, huolestuin. Olin käyttänyt ensimmäiset kolme kuukautta työpaikan ryhmädynamiikan tunnusteluun ja hiljaisten sääntöjen opetteluun. Mietin, minkälainen vaikutus muutolla on työyhteisömme tapaan toimia. Sain kuitenkin nopeasti kuulla, että tuleva työtila ei ole mallinnettu perinteisen avokonttorin kaltaiseksi. Että introverttikin löytäisi sieltä paikkansa.   

Shakespeare runoili jo 400 vuotta sitten, että maailma on näyttämö. Me omaksumme elinaikanamme lukuisia rooleja muilta ihmisiltä, instituutioilta, vallitsevasta kulttuurista ja sosiaalisten normien kautta. Kaikki meistä ovat ystäviä, vanhempia ja/tai työntekijöitä. Määrittelevät itsensä huumorintajuisiksi tai anteliaiksi, mutta saattavat olla tietämättään laiskoja tai ilkeitä. Joitakin rooleja emme saa päättää itse: voimme olla tahtomattamme esimerkiksi kiusattuja ja leskiä. 

Omakuvani kannalta ei ole merkityksetöntä, että olen herkkä, kauppatieteiden maisteri ja kaksoissisko. Roolit määrittävät ajatuksiani ja käyttäytymistäni, olin sitten ryhmässä tai yksin.  

Roolit määrittävät ajatuksiani ja käyttäytymistäni, olin sitten ryhmässä tai yksin.

Silti, siinä missä roolit syntyvät sosiaalisissa ja kulttuurisissa tilanteissa, intro- tai ekstroverttiys kumpuaa ihmisen nuoruudessa määräytyvästä temperamentista. Oxfordin sanakirjan määritelmästä poiketen introvertti ei välttämättä ole ujo ja pidättyväinen vaan kuvaa ihmistä, joka kaipaa ympäristöltään ekstroverttejä vähemmän yllykkeitä. Ambiverttien katsotaan asettuvan introvertti-ekstrovertti-jatkumon keskelle, sillä he tuntevat olonsa kotoisaksi sekä paljon että vähän sosiaalista energiaa kuluttavissa tilanteissa.

Introvertti väsähtää sosiaalisesti vaativissa tilanteissa. Itse asiassa tutkimukset ovat osoittaneet, että ekstrovertitkin väsyvät, mutta viiveellä. Siksi on tärkeää, että yritykset ottavat tilasuunnitelmissaan huomioon sekä intro- että ekstroverttien sosiaaliset tarpeet: itsensä introvertiksi kokee noin 30–50 % väestöstä (Cain 2012).

Onnistunut tilasuunnittelu on muutakin kuin huonekalujen sijoittelua

Ellun Kanojen Unioninkadun toimisto kävi kasvavalle kanalaumalle pieneksi, joten uusiin tiloihin Sörnäisiin muutettiin vuoden 2019 elokuussa. Tilan valmistelu työntekijöitä varten oli kuitenkin alkanut jo kauan aikaa sitten: tiloja alettiin etsiä jo puolitoista vuotta aiemmin. 

Muutto 609-neliön toimistosta uuteen, 1280-neliöiseen monitilatoimistoon alkoi epätavallisesta briiffistä, jonka keskeisinä ajatuksina olivat rytmi ja eri työskentelytavoille mukautetut vyöhykkeet. Lisäksi haluttiin korostaa sitä, että kaikista kanalan työtiloista tulisi keskenään samanarvoisia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokaisessa tilassa on mahdollista työskennellä leveästi, ison näytön äärellä tai halutessaan säkkituolissa. 

Työyhteisölle ominaiseen tapaan ketään ei pultata tietylle työpisteelle ja tiloja löytyy niin pitkiin palavereihin kuin pikaisiin kohtaamisiin. Intro- ja ekstroverttejen työtavoista tehtyyn tutkimukseen viitaten osa uuden kanalan tiloista on rakennettu keskittymistä vaativia tehtäviä varten ja toiset nopeiden, kymmenen minuutin muistiinpanojen tekoon. Onnistuneessa tilasuunnittelussa on näin ollen kyse paljon muustakin kuin huonekalujen sijoittelusta. 

Introvertti viestintätoimistossa

Kuukausi muuton jälkeen olen vihdoin oppinut kokoushuoneiden nimet ja löydän itselleni aiempaa helpommin eristäytyneen, hiljaisen sopukan, jossa kirjoittaa timanttista brändianalyysiä. 

Mutta jostain syystä en halua. 

Tilan vaihdos on saanut ihmiset irtautumaan vanhalla toimistolla muodostuneista rutiineista ja yhteiseen, ajoittain äänekkääseenkin työskentelyyn tarkoitettu Paja on alkanut vetää minua puoleensa. Jos päiväni alkaa sisäisen työn merkeissä toimistolla, lasken tavarani usein Pajassa vapaan pöydän ääreen avatakseni läppärini. 

Pystyn nauttimaan tilanteesta olematta siinä aktiivinen.

Seurassa istumisessa on monta hyvää puolta: jumiin joutuessa on helppo huikata työkaverilta apua ja sopia lounastreffeistä. En edelleenkään pyristele pois kuuntelijan roolista vaan hörähtelen työpöytien välillä lentäville jutuille satunnaisesti, katse ruudussa pysyen. Pystyn nauttimaan tilanteesta olematta siinä aktiivinen. Väljempi tila ja muiden rutinoitumattomat valinnat työpisteiden suhteen ovat ainakin hetkellisesti saaneet minut testaamaan eri tiloja erilaisten työtehtävien loppuun saattamiseksi. 

Iltapäivän tullen kuitenkin muistan, että olen edelleen introverttinä viestintätoimistossa. Kirjoitan tätäkin blogia kanalan hiljaisen työn tilassa, mutta edes huoneen paksut seinät eivät riittäneet pitämään työkaverini naurunremakkaa korvieni ulottumattomissa. 

Mietin usein itseäni muiden työkaverina ja roolia, joka minulle on muotoutunut työyhteisössä. Vaikka heittäytymättömyyteni ja herkkyyteni eivät ole hioutuneet pois, ovat ne nykyään helpompi hyväksyä osaksi työpaikalla toteuttamaani roolia. Näiden ominaisuuksien pakottaminen joksikin muuksi tekisi minusta mitä todennäköisimmin aiempaa huonomman työkaverin. 

Onneksi valinnan siitä, mihin istun, voin tehdä uudelleen joka päivä.