Hyvinvointialueet eriytyvät, miten se torjutaan?

Hyvinvointialueet eriytyvät Suomessa. Osalla alueista menee entistä heikommin toisten porskuttaessa vauhdilla eteenpäin. Siksi eri alueilla tarvitaan erilaisia toimia terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Politiikan tulee vahvistaa aluelähtöistä työtä.

Tammikuun aluevaalit lähestyvät vauhdilla vaikka suomalaisia ei asia tunnu kiinnostavan. Sote-uudistusten jatkuva jauhaminen on väsyttänyt eikä jaksamista saati intoa ole edes puolueilla, ehdokkailla saati medialla. 

Suomalaisten hyvinvointipalveluiden osalta vaalit eivät ole mitätön juttu. Vaalit käydään 21:lla hyvinvointialueella, ja alueilla on hyvin eri lähtökohdat vaaleihin. 

Eriytyminen on itse asiassa erittäin voimakasta alueiden välillä. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n johtava asiantuntija Timo Aro on tehnyt ansiokkaan työn kokoamalla eri hyvinvointialueita olosuhteiden, kantokyvyn, sairastavuuden ja tulevaisuuden näkymien mukaan neljään eri kategoriaan. Hyvinvointierot ovat jo nyt suuria ja ne jatkavat vain kasvuaan. 

Hyvinvoinnin perusteella hyvinvointialueet voidaan jakaa neljään ryppääseen, mm. alueiden väestönmuutoksen, ikääntymisen, sairastavuuden, työllisyysasteen, tulotason ja sosiaalimenojen perusteella:   

1. Erittäin hyvinvoivat alueet
   Helsinki, Länsi-Uusimaa, Itä-Uusimaa, Keski-Uusimaa ja Vantaa-Kerava

2. Hyvinvoivat alueet
   Pirkanmaa, Varsinais-Suomi ja Pohjanmaa

3. Demografialtaan haastavat alueet
   Satakunta, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Keski-Suomi, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Karjala

4. Heikosti pärjäävät alueet
   Etelä-Pohjanmaa, Kymenlaakso, Pohjois-Karjala, Lappi, Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Kainuu.

Jaottelussa nähdään, että hyvinvoivat alueet ovat siellä, missä kovapalkkaiset työpaikat ovat. Suuriin kaupunkeihin pakkautuu myös työttömyyttä ja sairastavuutta, mutta samaan aikaan hyvinvoivaa ja työssäkäyvää väestöä on paljon enemmän kuin heikosti pärjäävillä alueilla. 

Siksi eri hyvinvointialueilla tulisi keskittyä erilaisiin haasteisiin. Kuitenkin hyvinvointialueiden työkalut, esimerkiksi verotusoikeus on riisuttu pois, mikä tekee erikoistumisesta vaikeampaa. 

Kolme näkemystä eriytymisen torjuntaan

Tässä kolme ratkaisuehdotusta, millä hyvinvointialueet eivät ole rampoja ankkoja vastaamaan alueellisiin haasteisiinsa.

1. Aluevaltuusto ilman verotusoikeutta on rahoittajiensa vanki – siksi tarvitaan verotusoikeus

Hyvinvointialueet ovat suvereeneja toimijoita. Ilman verotusoikeutta hyvinvointialueen tehtäväksi jää mankua lisää rahaa valtiolta palveluiden pyörittämiseen. Näin alueilla, joilla tarvittaisiin erityisesti panostamista ennaltaehkäiseviin ja varhaisen puuttumisen palveluihin, ei rahaa välttämättä riitä kuin pakollisten ja raskaiden palveluiden pyörittämiseen. Näin ei onnistuta kääntämään terveydenhuollon painopistettä pelkästä sairauden hoitamisesta myös hyvinvoinnin tukemiseen.

Vaikka maan hallitus on sitoutunut maakuntaveron jatkovalmisteluun, ei verosta ole yksiselitteistä kantaa hallitusohjelmassa. Erityisesti keskusta pelaa korkealla riskillä, ja on asettunut voimakkaasti poikkiteloin uutta veroa vastaan. Puolue toivoo, että se saa siirrettyä rahaa kasvu-Suomesta haja-Suomeen. Jos hallitukset pitävät valtion rahanyörit tiukalla jatkossa, niin heikosti pärjäävät hyvinvointialueet ovat pulassa. 

Lisäksi Kokoomus vastustaa uutta veroa. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että kokoomus olisi voittamassa aluevaalit. Tämä jättää hyvinvointialueet puun ja kuoren väliin. Valtiovarainministeriö vaatii niiltä kustannuskuria, kun sosiaali- ja terveysministeriö sekä sisäministeriö pyrkivät pitämään huolen palveluista ja niiden kehittämisestä.

Ratkaisu: Vaikka parlamentaarinen maakuntaverokomitea ei samaan lopputulemaan kanssani tullutkaan, niin maakuntavero takaisi hyvinvointialueille mahdollisuuden päättää omista lähtökohdistaan omista palveluistaan, ja kuntien valtionosuusjärjestelmän kaltaisella siirroilla alueiden eroja voitaisiin tehokkaasti tasata.

2. Yhdenvertaiset palvelut vaatii eri fokuksia eri alueilla

Siellä missä hyvinvoiva ja koulutettu väestö asuu, on palveluiden järjestäminen edullisempaa. Digipalvelut, hyvät elintavat ja suurempi osuus väestöstä kattavan työterveyshuollon tai yksityisvakuutusten piirissä antavat mahdollisuuden julkisten palveluiden laajentamisen ja laadun parantamisen. 

Siellä missä heikot elintavat, kansantaudit ja työttömyys ovat suurimmillaan, rahaa kuluu niiden hoitamiseen. Vaikka hyvinvointialueet saavat rahoitusta myös kapitaation – eli esimerkiksi asukkaiden sairastavuuden – mukaan, niin rahoitukseen on leivottu sisään jo nyt useampia rahoitusleikkureita. Nämä rahahanoja kiristävät mekanismit asettavat suomalaiset herkästi palveluiden näkökulmasta eriarvoiseen asemaan. 

Ratkaisu: Heikommin pärjäävillä alueilla tulisi aloittaa suomalaisiin kansantauteihin ja heikkojen elintapojen ehkäisyyn keskittyviä uusia Pohjois-Karjala projekteja, jotta terveitä elinvuosia edistävää kulttuuria saataisiin luotua.

3. Hyvinvointialueiden yhteistyötä tulisi kannustaa, ei rajoittaa

Suomen väestön väheneminen kasvattaa painetta hyvinvointialueiden liitoksille todennäköisesti jo 2020-luvulla. Pienimmillä hyvinvointialueilla odotetaan jopa 15-prosentin väestökatoa vuoteen 2040 mennessä.

Vaikka hyvinvointialueita olisikin voinut olla alunperinkin vähemmän, niin alueille olisi hyvä antaa mahdollisuus tehdä yhteistyötä ja joustoja aluerajojen yli. Näin jatkuvasta rakennehumpasta saataisiin fokus itse palveluihin.

Ratkaisu: Poistetaan esteet alueiden tai niiden omistamien julkisten yhtiöiden yhteistyön väliltä. Lisäksi tulisi mahdollistaa pienille hyvinvointialueille mahdollisuus ottaa toisen asteen koulutus ja joukkoliikenne myös tehtäviinsä. Hyvinvointialueiden kannattaa tehdä yhteistyötä yli aluerajojen esimerkiksi palveluverkkoa suunniteltaessa.

Toivottavasti tämä blogi selkeyttää sote-soppaa ja saa tänne saakka lukeneet kiinnostumaan aluevaaleista, edes hieman.