Henkinen lockdown?

Tuntuuko siltä, että toimistoon menemiseen liittyy niin paljon hankaluuksia, että haluat jäädä mieluummin loppuelämäksi etätyöhön? Tai jos nyt et loppuelämäksi niin ainakin määrittelemättömään tulevaisuuteen saakka. Aikataulu, suihku, parranajo/meikkaaminen, asiallinen pukeutuminen – hankaluuksia.

Tuntuuko siltä, että vaikka aikaisemmin nautit uusista kokemuksista – taidenäyttelyistä, kahviloissa istuskelusta, matkustamisesta toisen kulttuurin ja kielen keskelle – nyt se tuntuu aika työläältä. Taidetta voi katsoa internetistä, kahvia saa kotonakin ja on sitä tässä elämän aikana jo tullut matkusteltua. Sitä samaa se kuitenkin on? Helpompi jäädä kotiin, tilata Woltista jotain eksoottista ja vaikka katsoa dokumentti valaista.

Onko mahdollista, että kun pikkuhiljaa pääsemme normaalimpaan elämään, olemme jäämässä henkiseen lockdowniin?

Kalle Silfverberg kirjoitti kolumnissaan matkailusta ja siitä kuinka ensimmäiset matkat eristäytymisen jälkeen jännittävät. Vaikka matkailu on sinänsä tuttua, epävarmuus iskee: ”Mitä minä siellä ulkomailla teen? Onko edes lapsilla kivaa?” ”Viruksen jälkioireena monien asioiden tekemiseen on jäänyt henkinen kynnys, vaikkei olisi erityisen säikky ihminen”, toteaa Silfverberg ja puhuu meistä ”kuntoutujina, joilla on henkistä työtä edessään.” Meidän pitää uskaltaa taas elää.

Merkitykselliseen elämään kuuluvat muut ihmiset. Merkitykselliseen elämään kuuluu uteliaisuus ja sitä kautta asioihin ja tilanteisiin kohti meneminen, oppiminen. Uteliaisuus on kuitenkin kuten Hanna Siefen kirjoittaa erinomaisessa ja omakohtaisessa kirjassaan Uteliaisuuden taito ”parhaimmillaan mahtavaa ja säväyttävää, mutta myös pelottavaa ja vaikeaa.” Ihmiskohtaamiset ovat arvaamattomia, ulkomaailma hallitsematon. Turvallisesti neljän seinän sisällä voi edes jotenkin yrittää kontrolloida asioita tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa? Ehkä, mutta samalla altistaa itsensä helposti apatialle. Sillä ihmisyyteen kuuluu sisäänrakennettuna ominaisuutena uteliaisuus. 

Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi -tutkimuksen mukaan erityisesti alle 36-vuotiaiden työssä tylsistyminen ja työuupumusoireet ovat kohonneet selvästi, yli 36-vuotiaiden hieman. Selvin ja haitallisin työhyvinvointimuutos on ollut työssä tylsistymisen yleistyminen. Yleisesti tämä näkyy monella alalla tällä hetkellä suurena vaihtuvuutena: jos on pakko olla koko ajan Teamsissa niin ainakin haluaa katsella uusia naamoja. TTL:n tutkimusprofessori Jari Hakanen muistuttaa, että ”Akuutin koronan jälkeisistä työn järjestelyistä sovittaessa työpaikoilla on hyvä ottaa huomioon, että riittävä määrä läsnätyötä näyttää olevan tärkeää työn mielekkyydelle.”

Työssä merkitystä tuovat myös muut asiat kuin varsinainen työ: ihmiset. Merkityksen kokemus on vahvasti sosiaalisessa kontekstissa. Ihmiskontaktien vähäisyyteen liittyvä merkityksettömyys luo apatiaa ja uupumusta. Elokuun lopulla julkaistiin kiinteistökonsulttiyhtiö JLL:n tutkimus, jonka mukaan vain kolme prosenttia suomalaisista ei halua tehdä etätyötä. Globaalisti heitä on 33 prosenttia. Selvitys ennustaa etätyön Suomessa kaksinkertaistuvan ennen koronakriisiä vallinneesta 0,9 päivästä pandemian jälkeen peräti 2,5 päivään viikossa.

Työolosuhteiden räätälöinti on erinomainen asia, mutta jos matka Twitteristä kadulle alkaa tuntua jo valtavalta loikalta, on vihoviimeinen hetki siirtyä epämukavuusalueelle.

Niin yksilöiden kuin yhteisönkin kannattaa tutkiskella tarkasti kokemuksia eikä ehkä mennä siitä missä aita on matalin. Pieni epämukavuus kuuluu elämään, on jopa sen suola. Työyhteisöllä ja yrityksellä on myös yhteisiä tavoitteita, jotka joskus tuntuvat rasittavilta, mutta lopulta ovat se merkityksen tuoja, jonka takia hommia paiskitaan. Yhteisiä voittoja, yhteisiä tappioita. Pakollisen koronaihmiskokeen jälkiajassa kannattaakin tutkia yhä paremmin inhimillistä vuorovaikutusta, kommunikaatiota, ja sitä millainen vuorovaikutus missäkin työtilanteessa on niin yksilölle kuin yhteisöllekin sopivinta. Joustavuus ja työolosuhteiden räätälöinti on erinomainen asia, mutta jos matka Twitteristä kadulle alkaa tuntua jo valtavalta loikalta, on vihoviimeinen hetki siirtyä epämukavuusalueelle, jotta ei jää lopulliseen henkiseen lockdowniin.