Ethän ole someankeuttaja?

Sosiaalisen median viestitulvassa kaikki eivät osallistu keskusteluun yhtä aikaa. Kun vanha vitsi alkaa turhauttaa, on parempi itse astua sivuun kuin tappaa jaettu ilo. 

Vitsit, meemit, kannanotot. Toisinaan ne täyttävät koko fiidimme. Jotkut niistä jaksavat naurattaa, toisiin kyllästyy nopeammin.

Tietyn pisteen jälkeen keskustelu kääntyy metatasolle. Turhautuneimmat yksilöt alkavat ottaa kantaa siihen, miten tämäkin vitsi on nyt ihan pöljä. Ja vanha. Ja että minä kyllä bongasin tämän jo kolme päivää sitten, miten te nyt vielä tälle jaksatte nauraa? Pois minun fiidiäni tukkimasta!

Asiallinen kritiikki tietenkin on ookoo. Jotkin ilmiöt nimittäin tukevat sukupuolittuneita rakenteita tai sisältävät vaikkapa rasistisia tai muutoin haitallisen stereotyyppisiä piirteitä, joita pitääkin nostaa esiin ja konfliktoida. Samoin on ymmärrettävää turhautua ja reagoida, jos joku varastaa vaivalla tuotetun sisällön ja käyttää sitä oman profiilinsa rakentamiseen. Sisältöään pyritään suojelemaan esimerkiksi olympialaisissa, joissa vain ison tukun rahaa tiskiin iskeneet yhteistyöyritykset saavat ratsastaa tunnetulla brändillä kaupallisesti.

Yleensä ilmiöstä valittaminen on kuitenkin vain turhaa ankeuttamista. Kaikille tulee paha mieli, eikä mitään hyvää seuraa. Paljon mieluummin ilahdun kiertoviestistä innostuneen ihmisen päivityksestä, kuin turrun turhautuneista ”taas tätä tuubaa” -tviittaajista. Viraalissa on nimittäin paljon hyvää.

Ilmiöt rohkaisevat laajemman joukon ääneen.

Kun törmää hauskaan ja herättelevään viestiin, alkaa helposti miettiä, miten tätä voisi soveltaa omaan elämään. Parhaat viraali-ilmiöt auttavat ihmisiä löytämään uuden näkökulman omaan elämäänsä. Vuorovaikutus ja tunne siitä, että pääsee osaksi isompaa vitsiä, voi olla arvokas kokemus niille joiden arkielämässä vitsailu muutoin on vähissä. Tätä käytetään myös tietoisesti: lyhyet, tunteita herättävät ja helposti lähestyttävät kysymykset ovat helppo keino rakentaa omaa näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa, kun ihmiset itseilmaisun tarpeessa lähtevät mukaan.

Oma kupla puhkeaa yhteisen aiheen äärellä.

Algoritmit suosittelevat sellaista sisältöä, josta itse pidät. Viraali-ilmiöt puhkovat tämän kuplan. Tutkimusmatka vastausketjuihin ja hashtagien ääreen voi puhkaista oman somekuplan. Syksyllä käynnistyi Twitter-ketju, jossa ihmiset saivat pohtia menneen vuosikymmenen kulkua. Tviiteistä paistoi ilo kokemuksista, kaiho menetetyistä läheisistä, sekä innostus tai ahdistus tulevasta. Inhimillistä. Samalla pääsi yhtäältä samaistumaan, toisaalta havainnoimaan sitä, miten erilaisia kokemuksia ihmisillä yhteisössä on.

Innokas osallistuminen vie kotimaan ilmiöt myös kansainvälisiksi.

Eilen SDP:n puoluevaltuusto valitsi puolueen pääministeriehdokkaaksi Sanna Marinin. Toimittaja Tuomas Niskakangas julkaisi Twitterissä kuvan, jossa tulevan hallituksen johtoviisikko on esitetty. Näppärä, yksinkertainen visualisointi lähti leviämään kansainvälisesti. Tviitti on osoitus siitä, että onnistunutta mahdollisuusviestintää voi valmistella ennakkoon. Tviitin seurauksena yleensä suomeksi tviittaavat pääsivät näyttämään ylpeyttä kotimaastaan – omassa syötteessäni kuva on tullut vastaan kymmenillä saateteksteillä. Aito innostus uudenlaisesta hallituksesta on tukkinut Twitterin, ja ymmärrän kyllä, miksi joku tästä ärsyyntyisi. Innolla on kuitenkin arvonsa: Niskakankaan kuva on alle vuorokaudessa noussut rakentamaan Suomen maabrändiä. Se edellyttää, että tavalliset ihmiset voivat ilmaista innostuksensa siitä, minkä Twitter-eliitti on jo ehtinyt bongaamaan.

Finland’s government is now led by these five party leaders. #newgeneration pic.twitter.com/vis0qB9tO8

— Tuomas Niskakangas (@TNiskakangas) December 8, 2019

Jos kuitenkin ärsyttää, onko se pakko sanoa ääneen?

Ei. Jos lopulta kuitenkin koet jonkin ilmiön ärsyttävänä spämminä, siitä valittaminen ei poista ikävää tunnetta vaan ainoastaan lisää negatiivista sävyä samaan viestitulvaan. Kenenkään ei ole pakko syleillä joka ilmiötä, joten eri palvelut tarjoavat varsin käteviä työkaluja näkemäsi sisällön optimointiin. Esimerkiksi Twitterissä on kätevä toiminto, jota voi käyttää myös ilmiöiden hiljentämiseen. Jos siis ensi kesänä koko kansan tviittailu Huuhkajien EM-otteluista ärsyttää, ei kannata tyhjentää seurattavien listaa. Seuraavan kerran kun toisten ilo alkaa ärsyttää, klikkaa vain hiljennä.