Case OpenAI – Kilpajuoksu ihmiskunnan kustannuksella
Käänteet OpenAI-yrityksessä pakottavat pohtimaan johtajien ja sijoittajien lähes rajatonta valtaa, sidosryhmäkapitalismin mahdollisuuksia ja valtioiden roolia. Miten voimme estää tekoälyn katastrofiskenaarioita toteutumasta? Kannattavatko hitaampi kasvu ja lisäarvon tuottaminen kaikille sidosryhmille?
Talous- ja tech-journalistit sekä alasta kiinnostunut Twitter-jengi ovat kohisseet viimeiset pari viikkoa yhdysvaltalaisen OpenAI-yrityksen johdossa tapahtuneesta myllytyksestä. Kiinnostuksen takana on yksi yrityshistorian merkittävimpiä sekoiluja.
ChatGPT -tekoälyavustajasta tunnetun yrityksen ja tutkimuskeskuksen johtopaikoilla on pyöritetty maailmanluokan karusellia, kun ensin yrityksen hallitus irtisanoi yllättäen yhtiön perustajiin kuuluvan toimitusjohtaja Sam Altmanin, ja sitten monen vauhdikkaan käänteen jälkeen palkkasi hänet takaisin vanhaan tehtäväänsä. Samassa rytäkässä irtisanomisen juoninut hallitus laitettiin kokonaan uusiksi.
Miksi ihmeessä alansa johtavan tekoälyfirman valovoimainen, henkilöstön palvoma johtaja irtisanottiin yllättäen? Taustalla vaikuttaisi olevan yhtiön epätyypillinen rakenne yhdistettynä potentiaalisesti ihmiskunnan tulevaisuutta horjuttavan tekoälyn kehittämiseen.
OpenAI:n keskiössä on ollut julkilausuttu missio: tekoäly on liian vaarallinen teknologia voitonnälkäisten yritysten tai valtaa hamuavan valtion kontrolloitavaksi. Siksi kehittäjänä on voittoa tavoittelematon säätiö, joka on luotu toimimaan ensisijaisesti “ihmiskunnan parhaaksi”.
Tällaiset säätiöt eivät ole teknologiassa uusi ilmiö. Koko internet-maailman avainta, koko WWW-protokollaa, hallinnoi Tim Berners-Leen perustama W3C-konsortio, joka tosin on varsinaisen säätiön sijasta yritysten ja yhdistysten yhteenliittymä. Linux-ydintä – jonka päälle suuri osa maailman älylaitteista Android-kelloista supertietokoneisiin rakentuu – ei taas omista kukaan, vaan sen kehittäminen tapahtuu täysin avoimen lähdekoodin periaatteella.
Toisenlaisen tien valittuaan sekä Berners-Lee että Suomen oma Linus Torvalds olisivat voineet olla miljardöörejä. Kuten Bill Gates tai Mark Zuckerberg ovat.
Olemme Ellun Kanoilla kutsuneet 2010-lukua sidosryhmäkapitalismin (stakeholder capitalism) ajaksi. Ajattelemme, että menestyvä yritys ei voi miettiä vain omistajiensa voiton maksimointia, vaan sosiaalisesti, ekologisesti ja loppuviimein taloudellisestikin kestävä yritystoiminta sitoutuu aina myös asiakkailleen, työntekijöilleen, alihankkijoilleen ja ympäristölleen tuottamaan lisäarvoon – tai ainakin haitan minimoimiseen.
Nyt kun yhteiskunnallisen yritystoiminnan ja sidosryhmäkapitalismin kultapoika on luiskahtamassa ihan tavalliseksi – joskin helvetin vaaralliseksi – yritykseksi muiden joukossa, on kysyttävä: onko hyvisyrityksiä olemassakaan?
Karismaattiset johtajat kaiken vartijana
OpenAI-yhtiön hallituksen huoli tuntui olevan, että alunperin yleishyödyllisyyteen ja eettisyyteen sitoutunut säätiö on lipunut liian pitkälle startup-toimintalogiikan puolelle: laajenna aggressiivisesti, tuhoa tai osta kilpailijasi, ole toimialasi ravintoketjun huipulla.
Onko teknologiamaailman kultapoika Sam Altman siis sankari vai konna? Altmanin näkökulmasta kysymyksellä ei liene väliä; hänet palkkaisi Piilaaksossa kuka tahansa, millä hinnalla tahansa. Tiimeineen.
Vaan tässä piileekin koko jutun vaaran paikka. Piilaakso ja teknologiaskene ovat täynnä karismaattisia johtajia, yritysmaailman yksisarvisia, joita tavallisten kuolevaisten säännöt eivät koske. Tällaisen statuksen saavat usein yritysten perustajat, jotka onnistuvat yrityksen kasvaessa pitämään enemmistöomistuksen yhtiössä tai ylläpitämään omaa valtaansa erilaisten etuoikeutettujen osakkeiden (kuten Zuckerbergin enemmistöäänet Metassa) ja muiden sääntökikkailujen avulla. Altmanin roolia OpenAI:ssa voisi kuvailla jopa ”kulttijohtajamaiseksi”, sillä hänen alaisensa olivat valmiita luopumaan omista osakeoptioistaan seuratakseen Altmania minne hän ikinä päätyykään.
Valta voi korruptoida, vaikka palvelisit ihmiskuntaa
Tällaisten järjestelyjen ongelmia ei tarvitse kaukaa etsiä. Vilkaisu X:n suuntaan antaa käsityksen siitä, mitä karismaattisen johtajan liian suuri valta voi isommassakin yhtiössä tehdä. Usealla startup-skenen Ikaroksella, kuten FTX:n Bankman-Friedillä, Theranoksen Holmesilla ja WeWorkin Neumannilla oli kaikilla lähes yksinvaltiaan rooli yrityksissään. Se, että miljoonien ihmisten kanssakäymistä, työntekoa ja arkea fasilitoivien yhtiöiden johdossa on tällaisia hahmoja, on huolestuttava tilanne niin sijoittajille, yhtiöiden hyvälle hallinnolle kuin yhteiskunnille laajemminkin.
”Lähes rajaton valta yhdistettynä miljardien riskirahoitukseen on tilanne, johon harva maailmanhistoriassa on joutunut.”
Valta korruptoi, ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti, totesi lordi Acton jo vuonna 1887. Lähes rajaton valta yhdistettynä miljardien riskirahoitukseen on tilanne, johon harva maailmanhistoriassa on joutunut. Sam Altman on yksi heistä. Koitapa itse johtaa ihmiskuntaa palvelevaa yhtiötä tiedostaen, että 13 miljardilla eurolla yhtiötä ja säätiötä rahoittanut Microsoft odottaa jotain, mitä kukaan ei ole koskaan ennen nähnyt. Microsoftin on voitettava kisa kansan tekoälystä, tämä on sen mahdollisuus harpata Googlen tavoittamattomiin maailman suurimpien yritysten joukossa.
Vastuullisuus kärsii, kun tarjolla on suunnattomia voittoja
“Go woke, go broke” -aktivistit kun ovat valitettavasti edes yhdessä asiassa jokseenkin oikeassa: vastuullisuus ja altruismi ei tosiaankaan aina ole liiketoimintaetu. Ei meillä muuten olisi laajaa työturvallisuuslainsäädäntöä, päästökauppajärjestelmää tai uutta vihreiden investointien taksonomiaa. Hiili on halpaa, jälkien korjaaminen on kallista ja 16 tunnissa saa enemmän aikaan kuin kahdeksassa – ainakin jos tuoreita työntekijöitä on jatkuvalla syötöllä tarjolla.
Ezra Klein kuvaili vasta New York Timesin mielipiteessään kapitalismia järjestelmänä, johon jarruttelu ja erilaisten kestävyyksien pohtiminen sopii huonosti. Kapitalistinen markkinalogiikka luo innovaatioita nopeasti, ja pitää huolta että ne monistetaan kuluttajien hyödyksi mahdollisimman tehokkaasti.
“But if the capabilities of these systems continue to rise exponentially, as many inside the industry believe they will, then nothing I’ve seen in recent weeks makes me think we’ll be able to shut the systems down if they begin to slip out of our control. There is no off switch.”
OpenAI voi päättää vaikka luopua tekoälystään, mutta sen DNA on jo karannut paremmin tuottaville markkinoille. Se, mikä on mahdollista ja tuottaa suunnattomia voittoja, tapahtuu, ja sen tekee se, joka pääsee maaliin ensimmäisenä. Tätä eivät ymmärrä ainoastaan yritykset, vaan myös suurvallat, kuten Kiina ja Yhdysvallat.
Katso tästä the Economist-lehden KAL’s cartoon 2.11.2023
Tylsiä ratkaisuja jännittäviin ongelmiin
Lienee selvää, että tekoälyn kaltaisia, maailmaa mullistavia teknologioita kehittäviä yhtiöitä ei voi jättää säätelemään itse omaa toimintaansa. Pukki ei voi toimia kaalimaan vartijana. Niin tylsältä kuin se kuulostaakin, paras keino estää – tai ainakin hidastaa – tekoälyn katastrofiskenaarioiden todeksi tuleminen on sääntely. Euroopan, Yhdysvaltojen ja BRICS-maiden on otettava tuska maailman kohtalosta Sam Altmanin ja kumppaneiden harteilta ja kannettava vastuuta kansalaistensa ja koko ihmiskunnan puolesta.
OpenAI-tapaus nimittäin osoittaa, kuinka harvoin itsesäätely onnistuu, varsinkin jos tarkoitus olisi uida koko systeemin virtausta vastaan. Epätäydellinenkin julkinen sääntely onnistuu äärettömän paljon itsesäätelyä useammin.
Juuri nyt tulisikin pitää silmällä sitä, ettei tekoälyn saralla suuren markkina-aseman saaneet yhtiöt pääse liiaksi vaikuttamaan lakeihin, joita heidän tulisi noudattaa. OpenAI:n roolia Euroopan unionin AI Actin valmistelussa tulisi pitää huolestuttavana esimerkkinä tilanteesta, jossa häntä heiluttaa koiraa.
Vaan mitä yritykset ja sijoittajat voisivat tehdä, jotta he eivät lankeaisi karismaattisten lahkojohtajien pauloihin? Maailmalla puhutaan jo, miten sijoittajien katseet ovat kääntyneet korkojen noustessa yritysmaailman yksisarvisista, noista nollasta miljardeihin yhdessä yössä pongahtavista juggernauteista, seeproihin. Seepraksi kutsutaan yhtiötä, joka priorisoi kannattavuutta nopean laajentumisen sijaan.
Hitaamman kasvun uralla olevat yritykset pystyvät todennäköisemmin kehittämään ja sitoutumaan myös sosiaalista ja ekologista kestävyyttä edistäviin toimintatapoihin, kun kaikki aika ja energia ei mene tuhoamisen tai tuhotuksi tulemisen miettimiseen.
