Älä ole ujo huomiolle!
Yritys tarvitsee huomiota. Ilman huomiota ei yrityksellä ole asiakkaita, työntekijöitä, sijoittajia tai edes liiketoimintaa. Organisaatio tarvitsee huomiota oli se sitten voittoa tuottamaton tai tuottava. Jos toiminta ei ole ymmärrettyä ja tunnettua se kuihtuu nopeasti.
Ihminen törmää arviosta ja ihmisestä riippuen noin 5 000-35 000 mainosviestiin päivittäin. Huomiosta siis kilpaillaan verisesti. Kun me illalla menemme nukkumaan ei kovin moni näistä viesteistä ole jäänyt mieleen. Ihminen tekee päivittäin erään arvion mukaan noin 60 000 päätöstä. Suurin osa on vaistonvaraisia, tapoja toimia, ilman että edes miettii olevansa päätöksentekotilanteessa. Se, joka on osannut herättää huomiota oikealla tavalla on vahvoilla silloin kun päätös tapahtuu nopeasti.
Kommunikaatioympäristö on muuttunut nopeasti toiseksi kuin mitä se on ollut. Me olemme nopeampia myös omaksumaan asioita. Siinä missä television leviäminen siten, että se oli 50 prosentilla eli puolella kuluttajista kesti noin 30 vuotta, Facebook teki saman kymmenesosassa tuosta ajasta; 3,5 vuodessa. Kykymme, organisaatioiden kyvystä puhumattakaan, ymmärtää tai pysyä muutoksessa mukana on koetuksella. Uusi kommunikatiivinen ja hälyä täynnä oleva maailma tarvitsee uusia tapoja herättää huomiota.
Miten siis huomiota saa? Perinteinen mainonta ei kiinnosta enää yhtä yksiselitteisesti kuin aikaisemmin, yritykset ovat joutuneet vuoropuhelun maailmaan. Maailmaan, jossa ne joutuvat kilpailemaan huomiostamme kanavissa, joissa samasta huomiosta kilpailevat perheemme ja kaverimme, meille tärkeät asiat. Ainoa keino saada huomiota on muuttaa tapa olla läsnä maailmassa, kertoa yrityksen tarinaa vuoropuhelussa kanssamme ja pyrkiä olemaan siinä viitekehyksessä mikä on meille tärkeä. Ei mielellään siloitellulla ja steriilillä viestillä, vaan meille tärkeissä asioissa relevantilla tavalla.
Maailman muutos edellyttää yritysten ja organisaatioiden viestinnältä sitä, että sillä on selkeä strateginen ydin, yrityksellä on identiteetti, jonka avulla se voi kommunikoida ja ydinviesti, jonka tehtävä on viedä se ihmisten mielissä sinne missä yritys haluaa olla. Sen pitää kyetä kommunikoimaan reaaliaikaisesti ja vuoropuhelun säännöin. Sen pitää rakentaa organisaatio, joka ymmärtää kommunikaation uuden tavan ja rytmin sekä kyetä toimimaan siinä. Sen pitää pystyä näkemään viestintä mahdollisuutena, johon kannattaa tarttua ja maailma mahdollisuuksien tarjoajana. Ennen kaikkea organisaatio tarvitsee luvan viestiä. Ja oikeassa rytmissä.
Jos yritys ei ole siellä missä sen asiakkaat ovat, se kuolee.
Nykymaailmassa kyse ei ole niinkään jostain paikasta vaan rytmistä, tavasta toimia. Se ei riitä, että on läsnä kanavissa, sosiaalisessa mediassa. Kun yritys osaa toimia samassa rytmissä asiakkaittensa kanssa, se on todellisuudessa siellä missä sen asiakkaatkin.
Uusi rytmi on täynnä mahdollisuuksia. Se vaatii kuitenkin uudet tavat toimia. Nopeasti.
Kuten musiikkilegenda Bob Dylan toteaa: ”It’s far better to be controversial than irrelevant.”