Yrityskulttuuri

Vaikeista asioista vaikeneminen käy yrityksissä kalliiksi

Käsittelemättömät asiat muuttuvat työyhteisöissä häkäkaasuksi, joka tihkuu kaikkialle.

Tim Voorsin kirja The Great Alone kertoo hollantilaisen luovan johtajan (luonnollisesti, koska tällaisia opuksia eivät koskaan kirjoita nurmeslaiset kuntavirkamiehet) vaelluksesta Meksikon rajalta Kanadaan. Pidin kirjasta, joka herätti erinäisiä fantasioita erämaissa raahustamisesta ja kuivamuonasta. 

Jo takakannen perusteella osasin odottaa tietyn teeman käsittelemistä, ja siellä se odottikin sivulla 49: And I believe, that it´s also good to take some distance and create a space for myself. How else can I face my fears?

En ole koskaan todella sisäistänyt, mitä tämän tyylinen kohtaa pelkosi -ajatus tarkoittaa. Ymmärrän toki ajatuksen paperilla: kun on tarpeeksi kauan yksin, alitajunnan kellariin teljetyt möröt tulevat esiin, kun ajatuksiaan ei voi hukuttaa muiden ihmisten kanssa chattaamiseen tai internettiin. Mutta jos on elänyt itsensä kanssa jo useita vuosikymmeniä, mitä yllätyksiä enää voi odottaa?

Jos on elänyt itsensä kanssa jo useita vuosikymmeniä, mitä yllätyksiä enää voi odottaa?

Kun matkustan yksin, ainoat uudet ajatukset joita löydän itsestäni ovat luokkaa ”ahaa, pidän siis cheddar-popcornista, vaikka en ole cheddarin ystävä” tai ”helvetti soikoon, unohdin laittaa Minnan lahjatilille rahaa vaikka väitin, että olin jo maksanut sen”. 

Minua ei pelotakaan yksinäisyys, vaan seura: mitä löydän itsestäni muiden edessä?

”Kunhan ei kasvot mene”

Kommunikointi muiden kanssa – etenkin silloin kun keskustelut käyvät kuumaksi ja tilanne stressaavaksi – manaa meistä usein esiin puolia, joiden olemassaolosta emme ole ylpeitä. Sen sijaan, että keskustelisimme avoimesti hankalista asioista, taannummekin käyttäytymiseen, joka ei ole erityisen ylevää. 

Vaikenemme merkitsevästi, heitämme teräviä piikkejä, vähättelemme muita. Toisin sanoen teemme mieluummin mitä tahansa muuta kuin puhumme siitä, mistä oikeasti pitäisi puhua. 

Teemme mieluummin mitä tahansa muuta kuin puhumme siitä, mistä oikeasti pitäisi puhua

Tämä on tuhoisaa, mutta inhimillistä. Yksi suurimmista peloistamme on pelko kasvojen menettämisestä. Vaikeassa keskustelussa aktivoituu paitsi tämä riski, myös pelko lauman ulkopuolelle sysäämisestä tai statuksen menettämisestä. Mitä jos en osaakaan perustella kantaani tarpeeksi hyvin? Mitä, jos en tiedäkään kaikkea? Mitä, jos minua pidetään tyhmänä? Mitä, jos toinen suuttuu verisesti? Mitä jos tähän ei ole olemassa mitään ratkaisua?

Pako näiden pelkojen parista on jatkuvasti vain yhden ajatuksen päässä: tästä pitää kyllä puhua – heti huomenna. Vaikeiden kohtaamisten väistäminen tuottaa välitöntä helpotusta, ja siksi on niin helppo kääntää katse pois ja toivoa, että asiat muuttuisivat itsestään. On sietämättömän vaikeaa asettaa itsensä tilanteeseen, jossa olemme vaarassa menettää sen mielikuvan, jonka haluamme muille antaa.

Avaa suusi silloinkin, kun vastauksia ei ole

Amerikkalainen valmentaja ja kirjoittaja Peter Bregman on sanonut osuvasti, että jos uskaltaa tuntea mitä tahansa, voi tehdä mitä tahansa. Työyhteisössä tämä merkitsee sitä, että uskaltaa avata suunsa silloinkin, kun valmiita vastauksia ei ole. Miten toimin, kun olen väärässä? Eri mieltä? Kiukkuinen toiselle? Turhautunut? Pelokas? Rajoilla? Yksinäinen ja hukassa omassa porukassa? 

On raflaavaa kohdata pelkojaan reppu selässä autiomaassa, mutta uskon, että arjen louhikot – erimielisyyksien, loukkaantumisten ja pettymysten purkaminen, peloista puhuminen, oman vajavaisuutensa paljastaminen – koulivat itsetuntemustamme paljon syvemmin.

Yrityksissä vaikeneminen ja vaikeiden kohtaamisten väistely käy kalliiksi. Käsittelemättömät asiat muuttuvat häkäkaasuksi, joka tihkuu organisaatiossa kaikkialle. Se haurastuttaa luottamussuhteita, hidastaa kehittymistä ja leikkaa tekijöiden potentiaalia.

Yrityksissä vaikeneminen ja vaikeiden kohtaamisten väistely käy kalliiksi.

Tilannetta yritetään usein hoitaa välttelyllä, syntipukkien etsimisellä, pelottelulla tai savustamalla ihmisiä ulos. Näiden heikkous on siinä, että ne lievittävät kipuja vain hetkellisesti. Tällaiset tavat eivät myöskään, tutkimusprofessori Brené Brownia mukaellen, tue yrityksen integriteettiä tai houkuttele työntekijöitä, joille etiikka ja ihmisten hyvä kohtelu on työn ydinarvoja.

Vaikeista asioista vääntäminen on yksinkertaisesti epämiellyttävää. Mikseivät kaikki voisi vain hoitaa hommiaan ja olla ihmisiksi?

No siksi, että ihmisiksi oleminen on usein juuri vajavuutta ja inhottavaa epävarmuutta tilanteissa, joissa sitä ei todellakaan kaivattaisi. Emme pääse pakoon väistämällä, minkä vuoksi päin ja läpi meneminen on tervehdyttävämpi vaihtoehto. Ja tyydyttävämpi. Arvostamme itseämme niin paljon enemmän sen jälkeen kun olemme rehellisesti selvittäneet jotain vaikeaa.

Kuva: Jouni Harala 

Meitä kiinnostaa yhteistyö kanssasi!

Otathan yhteyttä, niin voimme auttaa!