Yrityskulttuuri

Mitataanko hyvän elämän suorituskyky hauiksesta?

Fysiikka ja urheilu pitävät energisenä fyysisesti mutta eivät korvaa ajattelua. Ajattelun parantamiseen auttaa ajattelu.

Jos yritysjohtaja Petteri Kilpistä on uskominen, minä elän ”korkeintaan keskinkertaista elämää”. Kilpinen ja yritysjohdon johtamisen ja kehittymisen ohjelmien valmentaja Antti Hagqvist julkistivat tällä viikolla kirjan Varianssi – Lataa itsesi täyteen energiaa, ja Kilpisen provosoivasti otsikoitu blogikirjoitus markkinoi sitä.

Kilpinen kirjoittaa, kuinka suurin osa kovia tuloksia tavoittelevista ihmistä saavuttaa vain keskinkertaisen suoritustason. Itse asiassa koko Suomi on täynnä keskinkertaisuuksia, kuten on koko maailmakin.

Mitä nämä ”kovat suoritukset” ovat? Kilpisen mielestä keskinkertaisuus on sitä, että olemme kaukana omasta potentiaalistamme. ”Aikaa emme saa lisää, mutta energisyyttä ja jaksamista voisimme kehittää vielä huomattavasti enemmän”, hän kirjoittaa.

Eli kovat suoritukset työelämässä mitataan jälleen kerran fyysisestä kunnosta?

Mittaan elämää laajemmin kuin vain sillä, kuinka ”korkea suoritus- ja tuloksentekokyky” minulla on tai kuinka monta lenkkiä viikossa juoksen, vatsalihastuokioita harrastan tai joogasessiota matolla suoritan

Väittäisin, että en elä keskinkertaista elämää, vaikka toki aina paremminkin voisi mennä. Oura ei anna nukkumisesta kruunuja joka aamu, ja ”readiness” voisi olla parempikin. Mittaan kuitenkin elämää laajemmin kuin vain sillä, kuinka ”korkea suoritus- ja tuloksentekokyky” minulla on tai kuinka monta lenkkiä viikossa juoksen, vatsalihastuokioita harrastan tai joogasessiota matolla suoritan.

Keskinkertaisuus tai suuruus ei ole niin yksinkertainen asia, että sen voisi mitata hapenottokyvyllä tai triathlonsuorituksella. Siihen, olemmeko keskinkertaisuuksia vai suuruksia, vaikuttaa moni muukin tekijä – joista näissä valmennusohjelmissa ja -ideologioissa ei puhuta mitään.

Ajattelun parantamiseen auttaa ajattelu

Otetaan esimerkki. Kumman johtajan johdettavana haluaisit olla: sen, joka kertoo kahvitauolla uintinopeutensa kehittymisestä vai sen, joka haluaa keskustella viimeisestä Murakamista?

Sen, joka kehittää itseään ja omaa kovaa suoritustaan vai sen, joka pitää johtamisen tärkeimpänä asiana vuorovaikutteisten ihmissuhteiden kehittämistä ja omaa kehittymistään niissä?

Jos puhutaan kovista suorituksista, keskinkertaisuuden välttämisestä ja tuloksentekokyvystä, nousee lukeminen ajankäyttönä helposti yli fyysisen suorituksen ja kunnon maksimoinnin (jos minulta kysytään).

Ajattelun parantamiseen auttaa ajattelu. Fysiikka ja urheilu pitää meitä energisenä fyysisesti, mutta eivät ne ajattelua korvaa. 

Eivätkö liikkuminen ja urheilu sittenkin ole vähän kuin hampaiden pesu: kaikkien kannattaa tehdä sitä, mutta ei siitä kiinnostavaksi keskustelunaiheeksi tai pääasialliseksi elämäntarkoitukseksi ole. 

Sain tilaisuuden keskustella aiheesta tällä viikolla Akateemisen kirjakaupan bisneskirja-aamiaistilaisuudessa, jota varten piti listata kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet omaan ajatteluun. Tilaisuuden luonteen vuoksi toivottiin bisneskirjalistaa, mutta en malttanut olla listaamatta myös muunlaisia kirjoja. Erityisesti fiktiivisen kirjallisuuden lukeminen on bisneksessä tärkeämpää kuin kuvitellaan, mutta silti sitä helposti väheksytään ”harrastuksena”, kun taas bisneskirjallisuus on ”osa työtä”.

Erityisesti fiktiivisen kirjallisuuden lukeminen on bisneksessä tärkeämpää kuin kuvitellaan, mutta silti sitä helposti väheksytään ”harrastuksena”, kun taas bisneskirjallisuus on ”osa työtä”

Maailman ymmärtäminen ja johtaminen ovat kuitenkin monitahoisia asioita, joissa ei pelkkä ”eat the frog” riitä.

Fiktion lukeminen on oikeastaan ainoa tapa päästä toisen ihmisen pään sisään, ymmärtää syvällisesti toisia maailmoja, ihmiskohtaloita ja elämäntilanteita ja sitä kautta lisätä omaa kykyä kohdata erilaisuutta. Lukemisen myönteisestä vaikutuksesta empatiakykyyn, ihmisten ymmärtämiseen ja kohtaamiseen on tehty useita tutkimuksia. BBC:n artikkeli summaa tämän jo otsikolla Does reading fiction make us better people? 

Vastaus on tietysti, että riippuu siitä, millaista ihmistä me pidämme parempana ihmisenä, keskinkertaisuutena tai suuruutena.

Suorituskyky on monen asian summa

Eli puhutaanpa hetki, Petteri ja Antti, keskinkertaisuudesta tällä mittarilla mitattuna. Artikkelissa perustellaan monin tavoin se, kuinka vuorovaikutussuorituskyvyssä lukemisen merkitystä on vaikea voittaa: ”In fact, these bookworms might be better than everyone else at understanding human beings.”

Ennen kuin kukaan pillastuu, totean, että Kilpinen ja Hagqvist ovat aidosti tärkeän asian äärellä. Varianssi perustuu ”jatkuvasti muuttuvaan energiankäyttöön, ei tasaiseen puurtamiseen tai lineaariseen lisätehon tuottamaan oletukseen paremmasta tuloksesta”, kuten Kilpinen kirjoittaa. On totta, että tasaisen määrän taktiikalla mistä tahansa hommasta tulee tylsää suorittamista, uuvuttavaa. Sitä näemme ihan liikaa.

Urheiluterminologia vie meitä kuitenkin usein työelämän ja ihmisen kokonaisvaltaiseen elämän näkökulmasta outoon suuntaan. Yksilöurheilusuoritus mitataan yleensä varsin yksinkertaisella mittarilla. Joukkueurheilussakin yksilö hoitaa omaa suorituskykyään, ja siksi varsinkin huipulla esimerkiksi perhe pyörii urheilijan ympärillä ja hänen tahdissaan.

Työpaikalla tehtävä työ on useimmiten enemmän joukkueurheilua, sillä erotuksella, että maailma ei pyöri johtajan navan ympärillä, eikä sen pidäkään.

Vaikka fyysinen suorituskyky on tärkeä, suorituskyky on monen asian summa. Toisin sanottuna: fyysinen suorituskyky mahdollistaa osan henkistä suorituskykyä, mutta vain osan. Jos aivoihin ei syötä mitään, tai jos ajattelukykyä ei kehitä, ei siellä mitään tapahdu eikä siinä auta vaikka veri virtaisi vinhasti päässä ja pohjelihakset olisivat timmissä kunnossa, energiat tikissä ja nukkumisscoret huippua.

Jos ei aktiivisesti kehitä maailman ja ihmisen ymmärtämisen taitoja, voi todella puhua johtajana keskinkertaisuudesta. 

Jos haluat tietää mitä kirjoja suosittelin Akateemisen aamuun, ne ovat tässä. Kohteliaisuudesta tilaisuuden luonnetta kohtaan pääosin siis muuta kuin fiktiota. Ja aion tarttua kyllä Varianssi-kirjaankin. Kirjoittajat tietäen, luvassa on kuitenkin viisasta asiaa.

Brian Tracy: Eat the Frog

David Epstein: Range

Edwin Catmull: Creativity Inc

Ray Dalio: Principles

Simon Sinek: Start with why

John Doerr: Measure what matters

Leif Babin & Jocko Willink: Extreme Ownership

Beau Lotto: Deviate

John Kotter: Accelerate

Angela Duckworth: Grit

Tim Harford: Messy

Adam Morgan: Eating the Big Fish

Sherry Turkle: Reclaiming Conversation

Ingrid Fetell Lee: Joyful

Safi Bahcall: Loonshots

Adam Grant: Power moves

Diane Hamilton: Cracking the Curiosity 

Joseph Joubert: Mitä ajattelen 

Atul Gawande: Being Mortal

Miia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Henry David Thoreau: The civil disobedience and other essays

Michel de Montaigne esseet I-III

Walter Isaacson: Leonardo da Vinci

José Saramago: Kertomus sokeudesta

Bret Easton Ellis: White

Will Storr: The Science of Storytelling

Brian Grazer: A curious mind

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

 

Kuvitus: Unto Helo

Meitä kiinnostaa yhteistyö kanssasi!

Otathan yhteyttä, niin voimme auttaa!