Viestintä

Jargon: kaameaa skeidaa vai tietäjien kieli?

Kaksi kielen ystävää intoutui miettimään jargonia ja ymmärsi lopulta, että kaiken kertomiseen riittäisi 65 sanaa.

HANNA: Huomasitko Taneli taannoin, että Kelaan on palkattu kielenhuoltajia? Kelastahan lähtee kansalaisille joka vuosi yli 15 miljoonaa kirjettä, ja niissä kolisee viranomaisjargon ja kapulakieli. 

TANELI: Tämä on edistystä! Seuraava askel on kääntää asiasisällöt gifeiksi. Sitten me kansalaiset myös lukisimme viestit.

H: Tai emojeiksi! Kuulin myös hiljattain Kotimaisten kielen keskuksen kielitieteilijä Ulla Tiililän kertovan, että virastoissa helposti erilaiset tekstipohjat ja lomakkeet jämähtävät vuosikausiksi muottiinsa. Vaikka työntekijät vaihtuvat, harva tohtii kritisoida sanamuotoja ja kyseenalaistaa niitä. Mutta nyt Kelassa voi tapahtua muutos.

T: 👍

H: 💃

H: Aika monen viraston, yrityksen ja kielenkäyttäjän olisi syytä tehdä kelat. Kapulakieltäkin enemmän monia ärsyttävät jos jonkinlainen jargon ja kummalliset uudissanat. Hesarikin muistutti hiljattain, että paskapuhe rehottaa erityisesti työpaikoilla. Jargonhan ei tarkoita oikein mitään. Tai ehkä tarkoittaa, mutta rajatulle porukalle. Tiedätkö sä, mitä on coachaava innovatiivisuusvolitiojohtaminen muuttuvassa ekosysteemissä? Volitio?

T: Ainakin se kuulostaa hieman siltä, että korkean teknologian aikakaudella kaikille ei riitä järkevää työtä… 

H: Mutta eivät jargon ja uudissanat ole vain konsulttien vika. Kuulin, että eräässä koulussa viikkokokous alkaa aina parastamispalalla. Sehän on niin hillitön, että tulen melkein hyvälle tuulelle.

T: Ah! Mua kiinnostaa se tilanne, missä myötähäpeää herättävä termi lyödään pöytään ensimmäisen kerran. Että miten se voi mennä niin. Kaikki kun ymmärtävät, että ilmaus on hupsu ja täysin järjetön. Mutta keksijän kasvot on pelastettava! Mielessään jokainen lohduttautuu, että tämähän on vain työnimi. Sitten sanan kuuleekin toistamiseen: kauhun ensi tahdit. Ja yhtäkkiä sana leviää kuin kevätflunssa. Yhtäkkiä on myöhäistä. Kaikki suihkivat suvereenisti parastamispalalle. Kenestäpä on silloin ilonpilaajaksi, kun ei nyt kuitenkaan suuren vahingon äärellä olla? Organisaatiotutkimuksen professori André Spicer kirjoittaa aiheesta hyvin kirjassaan Paskanjauhantabisnes.

H: Lukulistalle!

T: Törmäsin itse jokin aika sitten tällaiseen viranomaistekstiin:

Palveluyksikössä on käytössä akkreditoidun sertifiointiorganisaation sertifioima eurooppalaisten tai kansainvälisten standardien mukaisesti sertifioitu laadunhallintajärjestelmä.

H: Aikkauhea. Substantiivitauti! Eikun sertifiointitauti!

T: 😄

T: En muuten oikeasti nauranut.

H: Ei huolta, osaan lukea emojien välistä.

T: Emojikielessä on muuten rahtunen samaa kuin pahimman sortin jargonissa. Molempia käytetään sujuvasti, eikä sen nyt niin väliä, ettei merkitys osu nuottiin tosiasioiden kanssa.

H: En tohdi enää käyttää emojeja kuten ennen, koska niitäkin pitäisi opiskella. Niiden merkitykset kehittyvät liian nopeasti.

T: Mullakin on kynnystä käyttää emojeja. Siksikin, että niistä on tullut yhä esittävämpiä, siis alleviivaavampia. Emojien kaltaisille apupyörille on paikkansa, mutta kiinnostava sanaton viestintä on viitteellistä.

H: Eräs suomen kielen vaalija parahti vuosia sitten, kuinka selkeä viestintä on karismaattista mutta nykyään yhtä “harvinaista ja virvoittavaa kuin lähdevesi erämaassa”. Hänen mielestään esimerkiksi konsulttikielen vaikeaselkoisuus johtuu laiskuudesta, ja vaikeaselkoisuudella halutaan nimenomaan hämätä. Jos todellinen ajatus puuttuu, puhalletaan uuvuttava hölynpölyn pilvi aukon peitteeksi…

T: Voi niinkin käydä, mutta usein konsulttikieltä kavahdetaan ihan suotta. Eihän se lopulta niin paha asia ole. Huono ajattelu on. Ehkä ne vain nähdään liian usein samassa paikassa?

H: Oi, raikas näkökulma. Eli vastustat kapulakieltä mutta voit elää konsulttijargonin kanssa?

T: Tärkeintä on, että ajatus välittyy. Ja että ajatus on hyvä.

Parhaimmillaanhan se on samalla alalla työskentelevien kesken suoraa ajatuksenvaihtoa

H: Ulkopuolisten korvissa jargon on kuitenkin kaameaa skeidaa, kielen pahoinpitelyä, mutta on sillä kieltämättä puolensa. Parhaimmillaanhan se on samalla alalla työskentelevien kesken suoraa ajatuksenvaihtoa. Ja osuvaa ja tarkkaakin se voi olla – onhan kyse erikoisalan sanastollisesti eriytyneestä kielimuodosta, kuten Kielitoimiston sanakirja jargonin määrittelee.

T: Niin ei kai jargonia oikeastaan ole tarkoitettukaan ulkopuolisille? Välillä viattomat vain joutuvat ristituleen.

H: Itse asiassa minusta on ollut kiva oppia itselleni vieraan alan jargonia. Se on kuin vierasta kieltä. Tiedätkö, mitä tarkoittaa käpistellä? Se on sitä kun tutkitaan, kokeillaan ja opitaan tietojenkäsittelyyn liittyvää dataa. Vinkeä verbi! En tosin käytä sitä itse, koska se kuulostaisi naurettavalta mun suussani.

Näiden uudissanojen kanssa käy vain helposti niin, että kun alkaa käyttää niitä, niistä on vaikea luopua. Olen itsekin tukevassa parisuhteessa itseohjautuvuuden kanssa.

T: Ei sana ajatusta pahenna! Jos todella ymmärtää, mitä itseohjautuvuus tai vaikka digitalisaatio ja koneoppiminen tarkoittavat, mikäs niitä helkytellessä.

Uudissanoille on tilansa, jos ne kirkastavat sanomaa tai jos on varma, että yleisö ymmärtää ne

H: Uudissanoille on tilansa, jos ne kirkastavat sanomaa tai jos on varma, että yleisö ymmärtää ne. Itsehän tosin heittelen välillä termejä englanniksi. Siitä tuleekin sitten sanomista. Sorry vielä.

T: No problem. On kahvi ja alkoholikin lainattu lähi-idästä ja sellainen supisuomalainen tunteentunnustus kuin perkele!! balttilaisista kielistä. Tästä näkökulmasta suomen kielen rappiosta sauhuaminen on vähän historiatonta. That being said, pidetään mielessä kieliguru Janne Saarikiven herkkä saarna: kieli on kulttuurin aluskasvillisuutta, josta ajatuksemme versovat.

H: That being said ja having said that saavat mut nykyään kyllä kihertelemään. Taidankin alkaa käyttää puheessani suurieleisesti sanottuani tämän…

T: Hear hear 👆 (Oma inhokkini.)

H: Koodarien jargonin taustallahan on englanti. Olisi muuten suorastaan hassua, jos he alkaisivat keskenään kääntää jokaista termiä yleiskielelle, koska heillähän on oma kielensä. Buildata ja debugata, kuinka tehokasta! Kuuntele tätäkin sulosointua: Tän bäkkärifeaturen prioriteettiin kyl vaikuttaa tekkistäkkivalinnat kanssa. Ja hei, onko tämä muuten groomattu?

T: Ja onhan kieli tuossakin enemmän kuin viestinvaihtoa. Se on tapa erottautua. Oikeanlaisella puheella ansaitaan paikka porukassa. Kieli on kiila, joka isketään sisä- ja ulkoryhmän väliin.

H: Totta tuokin, mutta onhan kielen keskeinen funktio välittää tietoa ymmärrettävästi. Sellaisen kirjoittaminen vie enemmän aikaa kuin sanojen ja lauseiden räiskiminen. Jos kirjoittaja ei kykene muotoilemaan ajatustaan selkeäksi, ajatus ei ole selkeä. Yksi kiteyttämisen keino on käyttää selkeitä päälauseita ja karsia turha bullshit.

T: Word! Tiesitkö, että uutterat kielitieteen tutkijat ovat keksineet universaalin hölynpölyhuiskan? Maailman kaikki asiat voidaan kertoa vain 65 alkusanaa käyttämällä. Kaikki muu on lyriikkaa, kuorrutetta, korvanlumetta. Ehdotan, että seuraava diablogimme ilmestyy 65 alkusanalla kirjoitettuna!

H: ¡Se taitaa jäädä sun monoblogiksi! Mutta tuossa kielessä ei takuulla ole ainakaan jargonia. Kieltämättä kiinnostaa tutustua sellaiseen puhetapaan, jonka idea on minimoida väärinymmärrykset. Minä en luota sinuun on hähmäisempi lause kuin 65 alkusanan mallin mukainen en voi tietää, onko se, mitä sanot, totta

T: Hyvä kun muistutit. Olinkin jo unohtanut, mitä luottamus tarkoittaa, kun poliitikot ovat runnelleet sanan sairaalakuntoon. Siitä on tullut rampa termi, joka viittaa sekä ei-mihinkään että mihin-vain.

H: Poliitikoilla on toinenkin ongelma. Kun heitä arvostellaan esimerkiksi alentavista kommenteista, he sanovat jälkikäteen valinneensa väärät sanat. He ovat kuitenkin saattaneet paljastaa todelliset arvonsa.

T: Onhan kieli tavattoman henkilökohtaista. Etenkin arkisemmissa yhteyksissä se, miten puhumme, kuorii meistä kerroksia. Tapamme puhua kavaltaa kuin mikroilme: enemmän kuin tahtoisimme. Toki poliitikkojen kommentit toisinaan irrotetaan asiayhteydestä epäreilusti. Mutta ei sen taakse voi aina mennä. Miltäköhän maailma näyttäisi, jos vallanpitäjien vokabulaariin kuuluisi vain 65 alkusanaa? 

H: Silloin kieli olisi ymmärrettävämpää ja yksiselitteisempää ja siten tasa-arvoisempaa. Mutta ehkä myös vähän tylsää. Ja abstrakteista asioista puhuminen voisi mennä melkoiseksi selittämiseksi. Miten välittyisivät nyanssit? Voisimmeko kuitenkin sopia, että monipuolinen sanasto on rikkaus ja jopa jargon on joskus ihan okei.

T: Yhdellä ehdolla: pitää ajatella ensin. Ja sitten vielä toisin. Liian usein törmää siihen, että vuotavaa venettä paikataan uudella kerroksella maalia.

H: Ja ehkä olemme samaa mieltä siitä, että taitavin kielenkäyttäjä osaa valita kulloiseenkin tilanteeseen juuri oikeat sanat.

T: Kyllä. Ja oikeat emojit.

Kuvitus: Unto Helo

Meitä kiinnostaa yhteistyö kanssasi!

Otathan yhteyttä, niin voimme auttaa!