Vaikuttaminen

Analyysi: Eduskuntavaaleihin reilut 300 päivää – puolueiden on siirryttävä tarkkailusta kiritysvaiheeseen

Puolueiden seuraava paikka uusien strategisten askelmerkkien tekemiseen on elokuun perinteiset kesäkiertueet.

Eduskuntavaaleissa puolueilla on kaksi päämäärää: 1) Maksimoida oma kannatus ja sen tuomien kansanedustajien määrä ja 2) päästä valtaan.

Puoluekokoukset ovat yleensä puolueille erinomainen tilaisuus jalkauttaa strategiaansa tuleviin vaaleihin – ja niitä seuraaviin hallitusneuvotteluihin.

Jos siis strategia on tehty.

Viime viikonloppuna keskusta kokoontui Sotkamossa ja kokoomus Turussa. Molemmista puoluekokouksista välittyi vaikutelma siitä, että on tärkeämpää huolehtia puolueen sisäisestä tilasta, huoltaa ja hoitaa yhteishenkeä kuin suunnata valtavasti energiaa ulospäin. Erityisen vahvasti tämä välittyi Sotkamosta, missä rituaalit ja viihdyttävä lavashow olivat pääosassa. Kummankaan puheenjohtajan linjapuheet eivät sisältäneet merkittäviä uusia avauksia eivätkä poliittisia pelisiirtoja. Vaihtoehdot pidettiin avoimena.

Kummankaan puheenjohtajan linjapuheet eivät sisältäneet merkittäviä uusia avauksia eivätkä poliittisia pelisiirtoja. Vaihtoehdot pidettiin avoimena.

Mutta, kun eduskuntavaaleihin on reilut 300 päivää, mitkä ovat eduskuntapuolueiden strategiset valinnanpaikat kannatuksen maksimoimiseksi ja valtaan pääsemiseksi?

Aloitetaan gallup-ykkösestä, SDP:stä.

Kannatus on toki korjaantunut, mutta yhä päätä lyödään 21 prosentin kattoon, jota puolue ei tunnu millään pystyvän murtamaan. Tämä on ongelma. Miksi?

No, 21 prosentilla voidaan olla suurin puolue vaaleissa ja nousta pääministeripuolueeksi, mutta samalla se käytännössä takaa, että Antti Rinteestä tulisi vain yhden kauden pääministeri. Viimeisen noin 50 vuoden aikana vain kahdesti pääministeripuolue on onnistunut seuraavissa vaaleissa nostamaan kannatustaan.

Viimeisen noin 50 vuoden aikana vain kahdesti pääministeripuolue on onnistunut seuraavissa vaaleissa nostamaan kannatustaan.

Ilonaihe demareille on se, että jes, SDP:lle on vihdoinkin tulossa kunnon vaalivoitto! Johan tässä monissa vaaleissa on otettu takapakkia ja torjuntavoittoja. Puolueen strategia lähtee kuitenkin siitä, että puolue voi olla varma valtaan pääsystään vain, jos se on suurin. Tämä voi olla oikea peliteoreettinen johtopäätös, mutta samalla se on järkevä myyntipuhe omille. Meillä on nyt kunnon missio! Maa tarvitsee sosialidemokraattisen pääministerin!

SDP tuntuu käyttävän kolmen kärjen taktiikkaa. Ensimmäinen kärki on Rinne, joka tuntuu jo sovittelevan pääministerin viittaa ylleen. Samalla pidetään hallitustunnustelijan optiot auki. Toinen kärki on puolueen ohjelmatyön koneisto, joka suoltaa avauksia ja aloitteita. Osa on keskenään ristiriidassa, mutta ei sillä väliä. Ratkotaan loogisuuspuutteet vaaliohjelmassa. Tavoitteena on pitää itsellä keskustelualoite, ja siinä SDP on onnistunut.

Kolmas kärki on savuverho. Varapuheenjohtajista Sanna Marinille on annettu rooli puhua punavihreästä hallitusunelmasta. Jos ja kun enemmistöhallitus muodostaa noin 185 kansanedustajan eduskunnasta (perussuomalaisten tulevat noin 15 edustajaa ovat hallituspaitsiossa), ei punavihreä unelma ole realismia. Kaiken kaikkiaan SDP:llä on nyt hyvät mahdollisuudet olla luova ja ottaa riskejä.

Gallup-kakkonen on kokoomus.

Murheet ensin. Kannatus varmasti huolettaa. Puolueelle syötetään sotea. Soten läpimeno tekee tätä, soten kaatuminen tuota. Katsokaa, kuinka paljon kansa sotea vihaa! Soten läpimeno on Petteri Orpon johtajuustesti. Soten kohtalo on kokoomuksen suurin välitön viestintähaaste. Kävi siinä lopulta niin tai näin.

Soten kohtalo on kokoomuksen suurin välitön viestintähaaste. Kävi siinä lopulta niin tai näin.

Positiiviset asiat? Elina Lepomäen kirjasta ja Harry Harkimon lähdöstä alkanut sisäinen kuohunta näyttää rauhoittuneen (Harkimolta tulee kirja “vasta” syksyllä). Petteri Orpo nauttii edelleen suurta kannatusta seuraavaksi pääministeriksi, ja tämän kortin peluu voi olla yksi kokoomukselle strateginen etenemistapa.

Siunaus on toki sekin, että edellisissä eduskuntavaaleissa kokoomus teki huonon tuloksen. Sillä puolue on 14.4.2019 yksi vaalivoittajista. Vaali-illan psykodraamalla – onko kannatus noussut vai laskenut – on iso merkitys. Hallitustunnustelijan, oli hän kuka tahansa, voi olla vaikeaa jättää vaalivoittajia ulos seuraavasta hallituksesta. Varsinkaan, jos asiakysymyksillä ovia ei ole suljettu.

Kokoomuksen suurin strateginen haaste on vihdoin päättää se, mitä puolue post-Jyrki-ajassa haluaa olla.

Kokoomuksen suurin strateginen haaste on vihdoin päättää se, mitä puolue post-Jyrki-ajassa haluaa olla. Yhä edelleen puheissa kuuluu kaikuja Kataisen vuosilta ja poliittisista ohjelmista. Uusi periaateohjelma ei vaikuta revoluutiolta eikä edes evoluutiolta. Mukana retoriikassa on vahvempi ripaus yksilöä ja vapautta.

Tämän ongelma?

Se ei ole poliittinen ohjelma, joka puhuttelee kansan syvejä rivejä. Puhdas liberaalioikeisto on Suomen pienin poliittinen arvoryhmä.

Kannatusmittausten kolmonen, keskusta, on kiusallisen tietoinen historiasta.

Vuoden 2011 eduskuntavaalien murskatappion mörkö kummittelee taustalla. Samalla tupailloissa, myös Kesärannassa, muistellaan Esko Ahon keskustan käymää ylvästa taistoa vuoden 1995 vaalien alla. Kannatusalhossa oltiin, mutta kannatusta onnistuttiin nostamaan useampi prosenttiyksikkö. Se ei riittänyt. Jotkut voivat muistella myös Paavo Väyrystä, puolueen ex-kunniapuheenjohtajaa, ja kassakaappisopimukseksi kirjattua missiota tulla pääministeripuolueeksi. Ei pelastanut sekään.

Keskustan isoin strateginen haaste on synnyttää uskottava narratiivi siitä, miksi asiat menevät tällä kertaa toisin. Muuten iskevät halvaannus ja pakkosuorittaminen.

Keskustan isoin strateginen haaste on synnyttää uskottava narratiivi siitä, miksi asiat menevät tällä kertaa toisin.

Ratkaisun on todennäköisesti löydyttävä jostain muusta kuin Juha Sipilästä, jonka taikapöly uudesta poliittisesta toimintakulttuurista rehabilitoi keskustan edellisen konkurssin jälkeen.

Sittemmin lumo on kaikonnut.

Sipilä sai Sotkamosta haluamansa tiimin. Hankalammat konfliktoijat, kuten Antti Kurvinen ja Jirka Hakala, eivät saaneet tukea. Sipilällä on nyt aika näyttää, että hän pystyy tekemään puolueelle sen tuloksen, että keskusta pystyy vallassa maakuntien ylösajon kriittisessä vaiheessa. Iso vaalitappio tietäisi puolueelle taloudellista katastrofia.

Nähtäväksi jää, ratkeaako keskustan kokoon parsittu paketti jossain vaiheessa. Nykyiset kannatusluvut tietävät kylmää kyytiä monelle kansanedustajalle. Tiedossa lienee sen johdosta kireitä tunnelmia eduskuntaryhmässä.

Nuoret ja opiskelijat arvostelivat Sipilän työlistaa olemattomaksi ennen puoluekokousta. He tuskin ovat tyytyväisiä saamaansa vastaukseen.

Nykykannatuksella edessä oleva 10–15 paikan menetys voi olla sitä luokkaa, että vaali-iltana Sipilälle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin todeta, että tässä se nyt oli. Oppositio kutsuu. Kansa on puhunut.

Strateginen vaihtoehto on varautua tähän mahdollisuuteen, ottaa se annettuna tosiasiana ja luoda oppositioon menolle kilpaileva narratiivi. Tämän vaihtoehtoiskustannus? Se syö pohjan uskottavalta nousutarinalta. Valinnan paikka siis.

Vihreiden puoluekokous pidetään ensi viikonloppuna.

Siellä voidaan huokaista helpotuksesta, koska kannatuksen hapertuminen on loppunut. Oletettavasti siellä myös kollektiivisesti raavitaan päätä. Miten on mahdollista, että ylivoimaisen imagon ja ylivertaisen potentiaalin omaava puolue on jämähtänyt neljännelle sijalle, kun sen pitäisi kaiken järjen ja datan mukaan olla pääministerikahinoissa esillä?

Miten on mahdollista, että ylivoimaisen imagon ja ylivertaisen potentiaalin omaava puolue on jämähtänyt neljännelle sijalle?

Tuon mysteerin lisäksi vihreiden suurin strateginen haaste on ratkaista se, kuinka aggressiivisesti puolue lähtee nyt tavoittelemaan valtaa. Vaalivoitto on tulossa, mutta riittääkö se hallitusovien avautumiseen? Pystyykö vihreät tekemään itsestään kaikkiin kokoonpanoihin halutun ja itse asiasa välttämättömän hallituskumppanin? Suurin kysymys taitaa loppupeleissä olla se, millaiselle hallituspolitiikalle vihreissä on sietokykyä.

Touko Aalto on nyt ollut vihreiden puheenjohtaja vuoden verran. Siinä ajassa Jyväskylän ihmeidentekijän maine on ottanut lommoja. Aallosta itsestään on tullut Twitterissä riehuva spin doctor, joka vääntää faktoista välittämättä, keskustelua juuri käymättä.

Puoluekokous on Aallon tilaisuus toisaalta puhutella omia, mutta myös vakuuttaa ulkopuoliset. Se tapahtuisi uskottavimmin vahvalla yhteiskunnallisella visiolla, ei pinnallisilla palopuheilla.

Vasemmistoliitolla on tällä hetkellä Suomen suosituin puolueen puheenjohtaja.

Mitä vasemmistoliitto tekee Li Anderssonin suosiolla? Ei mitään. Puolueen politiikka näyttää raskaalta ja tunkkaiselta. Ristiriita puheenjohtajan imagon kanssa on huutavan ilmeinen. Puolueen strateginen haaste on muuttaa tämä hukattu mahdollisuus aidoksi vahvuudeksi.

Vasemmistoliitolle keskustan ja PS/sinisten edessä oleva vaalitappio merkitsee kunnon vaalivoittoa. Mutta mitä puolue sillä tekee? Hallitustie taitaa olla tukossa. Vappupuheissa toivottiin punavihreää hallitusta tai vanhaa kunnon kansanrintamaa. Strateginen valinta on sekin, että lähteäkö purkamaan tukosta vai tyytyäkö osaansa Rinteen hätävarana.

Perussuomalaisissa seurataan, millaisen jytkyn ruotsidemokraatit ottavat syyskuun vaaleissa.

Jussi Halla-ahon strategia on rakentaa perussuomalaisista yhden vahvan mission puolue, joka saa riittävästi kannatusta ottaakseen vaa’ankieliaseman – ja joka siitä positiosta vivuttaa oman vaikutusvaltansa sen ydinkannattajille tärkeissä maahanmuuttopoliittisissa kysymyksissä.

Vaali-illan viestiksi riittää se, että naureskellaan sinisten surkealle kohtalolle.

Hallitusammattilainen RKP on totutellut elämään oppositiossa.

Puolueen tärkein missio on palata neljän vuoden karenssin jälkeen valtioneuvostoon. Rahaa säätiöiltä on tulossa, mutta onko puolueella voittavaa strategiaa? Puoluekokous vietiin Ouluun, koska puolueessa on panostettu viime vaaleissa pohjoisen vaalipiireihin. Eniten puolustettavaa olisi etelässä, missä Calle Haglund toi ison vaalivoiton (neljännen paikan Uudeltamaalta!) viimeksi. RKP joutunee valitsemaan, kenen pääministeriehdokkaan apupuolueeksi se pyrkii.

Viimeisenä kohtalonparina ovat KD ja siniset.

Siniset täyttää vuoden, eikä puolue ole vieläkään löytänyt itselleen sopivaa lokeroa, poliittisesti suotuisaa biotooppia. Nyt vaikuttaa, että strategia on lyöty lukkoon. Siihen kuuluu KD:n haastaminen arvokonservatiivisena, poliittis-uskonnollisena liikkeenä. Näkyvin manifestaatio uudesta linjasta on katolisen Timo Soinin aborttivastaisuuden politisoiminen, mitä ei perussuomalaisissa koskaan tapahtunut. Aiemmin se kuului henkilökohtaisen vakaumuksen piiriin, nyt siitä on tullut poliittista aktivismia.

Kehitys haastaa KD:n johonkin reaktioon – vai luottaako Sari Essayah, että oma porukka ei sinisten seireenien lauluja kuuntele? KD:n strateginen haaste on murtautua hallitukseen muulloinkin kuin kerran kahdessakymmenessä vuodessa.

KD:n strateginen haaste on murtautua hallitukseen muulloinkin kuin kerran kahdessakymmenessä vuodessa.

Mutta kuka pääministeri haluaa pieniä puolueita hallitukseen tilanteessa, jossa yhdelläkään ei ole toisen päähallituspuolueen kanssa yli 100 paikkaa ja sitä kautta vetoa pienten vaatimuksiin?

Äänestykset sotesta siirtyvät syksyyn. Sipilän hallitus ei kaadu kesällä. Seuraava paikka uusien strategisten askelmerkkien tekemiseen on elokuun perinteiset kesäkiertueet. Jossain vaiheessa nykyisestä tarkkailusta siirrytään kunnon irtiottojen kirivaihteeseen.

Meitä kiinnostaa yhteistyö kanssasi!

Otathan yhteyttä, niin voimme auttaa!