Pohjolan Peruna ja Ellun Kanat yhdistivät voimansa luodakseen Pohjolan Perunan kehittämille uusille perunalisukkeille niitä kuvaavan ja kohderyhmää puhuttelevan brändin, tarinan ja ilmeen.
Asiakkaamme Pohjolan Peruna oli lanseerannut uudenlaisen lisukkeen, perunapohjaisen nuudelin, joka olisi vehnänuudeleita ympäristöystävällisempi tuottaa ja helppo valmistaa. Pohjolan Perunan tunnetuin brändi, ikoninen Mummon, ei kuitenkaan istunut tähän innovatiiviseen ja eteenpäin katsovaan tuotteeseen. Huomasimme, että perunanuudeli oli tuotteena oikea, mutta sen tarina ei iskenyt toivotulla tavalla kohderyhmään: muutoksennälkäiseen sukupolveen. Perunanuudelin ohessa Pohjolan Peruna oli kehitellyt uutta tuotetta, kuluttajalle täysin tuntematonta perunasta tehtyä riisiä. Näille tuotteille ryhdyimme kehittämään niitä kuvastavia ilmettä, brändiä ja tarinaa.
Tuotteiden ja brändin keskiössä on ajatus lisukkeesta, joka on kiltti ihmiselle ja maapallolle. Sen lisäksi, että perunanuudelilla ja perunariisillä on pieni hiilijalanjälki, ne ovat terveellisiä lisukkeita, jotka on helppo valmistaa. Tätä ydinajatusta halusimme korostaa niin tuotteiden ilmeellä, nimellä kuin tarinallakin. Halusimme uudistaa vanhaa tapaa rohkeasti ja luoda brändin, joka erottuu kohderyhmää puhuttelevalla tavalla.
Tuloksena syntyi Rooty – The Kind Side. Vientituotteena brändin nimeksi valikoitui englanninkielinen Rooty, joka istuu suomenkielisenkin suuhun. Samalla tuotteet muuttuivat perunanuudelista pannunuudeliksi ja perunariisistä perunahipuksi. The Kind Side -liite syntyi kuvastamaan Rooty-tuotteiden ympäristöystävällisyyttä ja helppoutta. Muutoksen ytimessä oli brändin visuaalisen ilmeen uudistaminen, minkä ansiosta tuotteista välittyi halutut asiat: ekologisuus ja valmistamisen helppous.
Rooty-brändi voitti kultaa pohjoismaisessa Transform Award Nordics -kilpailussa kategoriassa Best strategic or creative development of a new brand. Lue lisää täältä.
muutoksen tekijä, asiakkuusjohtaja