Mitä tapahtui Suomen cleantech-ihmeelle?

Kun Maailmanpankin entinen pääekonomisti Nicholas Stern julkaisi lokakuussa 2006 kuuluisan raporttinsa ilmastonmuutoksen katastrofaalisista seurauksista ihmiskunnalle, hän ei ehkä arvannut, että kuluisi lähes 10 vuotta, ennen kuin maailma ottaisi 700-sivuisen pumaskan ydinviestin tosissaan.

shutterstock_155265725

Sternin raportin keskeinen sanoma oli, että ilmastonmuutos on ihmiskunnan historian suurin ja laaja-alaisin markkinahäiriö, jonka torjuminen tulee maailmalle huomattavasti halvemmaksi kuin sen haittavaikutusten paikkaaminen. Ajatus oli vallankumouksellinen, sillä siihen asti ilmastonmuutoksen torjuminen nähtiin kustannuksena, ei investointina. Vallalla oli myös käsitys, jonka mukaan talouskasvua ja päästöjen kasvua ei voi erottaa toisistaan. Tästä ajatuksesta kumpusi muun muassa talouskasvua yhteiskunnallisena normina voimakkaasti kritisoinut degrowth-liike.

Viime lauantaina ihme viimein tapahtui: 195 Pariisin ilmastokokouksen osanottajamaata solmivat maailman ensimmäisen, kaikkia maita oikeudellisesti sitovan kansainvälisen ilmastosopimuksen.

Sopimuksesta tekee historiallisen sekin, että sitä kritisoivia ääniä on kuulunut hyvin vähän. Monet myöntävät, että se ei ole lähimainkaan riittävä, jos todella halutaan päästä 1,5 asteen tavoitteeseen. Mutta ensimmäistä kertaa ilmastoneuvottelujen historiassa se on jotain, jonka päälle voi edes rakentaa.

”Laiva kääntyy hitaasti, mutta se kääntyy. Me olemme tiellä, joka askel askeleelta johtaa hiilen ja öljyn korvaamiseen uusiutuvilla energiamuodoilla”, totesi ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen yritysvastuuverkosto FIBS ry:n After Paris -seminaarissa tiistaina.

Yksimielisiä oltiin myös siitä, että sopimus tuo valtavia mahdollisuuksia yrityksille. Globaali kysyntä energiatehokkaille ratkaisuille kasvaa räjähdysmäisesti. Sopimus antaa yrityksille strategisesti selvän suunnan: investoinnit kannattaa siirtää fossiilisista uusiutuviin, sillä tulevaisuudessa kivihiiltä ei käytetä enää ollenkaan ja öljystäkin vain mahdollisimman korkeita jalosteita. FIBSin seminaarissa puhunut Nesteen vastuullisuusjohtaja Simo Honkanen kiteytti asian näin: sopimus tuo yrityksille ennustettavan, stabiilin ja selkeän toimintaympäristön, jossa ei tarvitse pelätä lainsäätäjien vaihtumista joka vaalikaudella.

Entä miltä näyttää Suomen cleantech-toimiala Pariisin sopimuksen valossa? Olemmeko lunastaneet ylivertaiseksi mainostetun cleantech-osaamisemme ja tehneet siitä vientivaltin? Olemmeko nyt etulyöntiasemassa, kun kilpailu todella vasta alkaa? Tuliko cleantechistä viennin pelastaja, kuten juhlapuheissa on moneen kertaan lausuttu?

Emme ole ja ei tullut. Suomessa on Cleantech Finlandin mukana noin 3000 cleantech-liiketoimintaa harjoittavaa yritystä, mutta kuten Markku Ollikainen totesi:

”Meillä on noin kymmenen vakavasti otettavaa cleantech-yritystä, that’s it.”

Suomen cleantech-vienti lepää siis edelleen, vuosien harjoittelemisen ja satojen miljoonien t&k-tukien jälkeen Nesteen, Wärtsilän ja Kemiran kaltaisten suuryritysten harteilla. Syitä on haettu milloin regulaatiosta, milloin kotimarkkinoiden pienuudesta ja siitä johtuvasta referenssien puutteesta, milloin julkisen tuen vähyydestä. Fakta on kuitenkin se, että globaalissa maailmassa muutoksen nopeus ja kilpailutilanne on sama kaikille.

Fakta on sekin, että valtioiden rahat eivät riitä ilmastonmuutoksen torjuntaan. Tarvitaan yksityistä pääomaa ja investointeja. Tiede voi tuottaa uutta tietoa, poliitikot voivat säätää lakeja, kuluttajat voivat tehdä pieniä valintoja, mutta ratkaisun avaimet ovat yrityksillä. Vain ne voivat tuoda markkinoille sellaisia tuotteita ja palveluja, joiden avulla lämpeneminen saadaan kuriin.

Suomi tarvitsee lisää mikaanttosia, perttikorhosia ja pekkalundmarkeja, kansainvälisen tason elonmuskeja, jotka ovat tehneet cleantechistä menestyvää bisnestä ja osanneet vielä kertoa siitä muillekin. Me tarvitsemme luovuutta, visionäärisyyttä, hulluutta ja rohkeutta tarttua mahdollisuuksiin, joita meille avokätisesti tarjoillaan. Jos kasvupotentiaalia oikeasti on, se pitää nyt oikeasti käyttää.

Kuten ilmastoneuvotteluissa mukana ollut ympäristöneuvos Harri Laurikka totesi: ”Sopimus tarkoittaa valtavia markkinoita yrityksille. Me voimme valita, olemmeko siellä mukana vai emmekö ole.”

Jos emme, hallituksen cleantech-strategiaan kirjattu visio Suomesta cleantechin globaalina suurvaltana vuoteen 2020 mennessä alkaa näyttää entistäkin hassummalta.