iso_kuva_katsoo

Ellun Kanat palkitsee jälleen parhaat mahdollisuusviestijät – valitsijaraadissa mukana mm. Reijo Karhinen, Pekka Sauri, Kaarina Hazard ja Emilia Kullas

Suomessa osataan tehdä entistä paremmin merkittäviä viestintätekoja, jotka herättävät tunnetta, tavoittavat suuren yleisön ja ylittävät uutiskynnyksen. Ellun Kanat palkitsee jälleen viime vuoden parhaita mahdollisuusviestijöitä, joiden viestinnän teoilla on muutettu maailmaa.

Ellun Kanojen Mahdollisuusviestijät-kilpailussa on kolme kategoriaa: yritykset, yleishyödylliset sekä henkilöt. Näistä parhaat valitsee Ellun Kanojen kokoama raati. Käynnissä on myös viikon kestävä Facebook-äänestys, jossa selviää yleisön suosikki. Äänestys päättyy keskiviikkona 11.4. klo 12.00, jonka jälkeen julkistetaan myös raadin valitsemat voittajat.

“Ehdokkaat ovat tehneet kiinnostavia, massasta erottuvia viestinnän tekoja ja tarttuneet rohkeasti maailman tarjoamiin mahdollisuuksiin. On hyvä huomata, että parhaassa tapauksessa viestintä myös aidosti muuttaa maailmaa sen lisäksi, että se vauhdittaa liiketoimintaa”, raadin puheenjohtaja Kirsi Piha sanoo.

”Parhaassa tapauksessa viestintä myös aidosti muuttaa maailmaa sen lisäksi, että se vauhdittaa liiketoimintaa.”

Vuoden mahdollisuusviestijät valitsevat käsikirjoittaja Kaarina Hazard, OP:n entinen toimitusjohtaja  ja vuoden 2016 mahdollisuusviestijä Reijo Karhinen, Talouselämän päätoimittaja Emilia Kullas, Nesteen viestintäjohtaja Kaisa Lipponen, WWF:n viestinnän asiantuntija Mari Paavoseppä, työelämäprofessori, vuoden 2015 mahdollisuusjohtaja Pekka Sauri, IBM:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Susa Valvio sekä Ellun Kanojen hallituksen puheenjohtaja Kirsi Piha.

Raadin valintojen lisäksi yleisö pääsee sanomaan sanansa. Käynnissä on parhaillaan viikon mittainen yleisöäänestys, jossa omaa suosikkiaan pääsee äänestämään Ellun Kanojen Facebook-sivulla.

Ellun Kanat järjestää kilpailun yhteistyössä Talouselämän, IBM:n ja WWF:n kanssa.

EHDOKKAAT: katso tarkemmat ehdokaskuvaukset täältä

YLEISHYÖDYLLISET
Ateneum: Refugees Welcome
CMI: Älä kerro Martille
Kaskas Media: Vaihtoehto Eskolle
Plan: 12-vuotiaiden äitiysvaatemallisto
Poliisi: #kivapuhe-kampanja
Slush: Nollatoleranssi häirinnälle

YRITYKSET
Aamulehti: Sukupuolineutraali kielenkäyttö
BrewDog: Terassinkaltainen taideteos
Ruka: Lunta jääkarhuille
Kotipizza: Lapset pyörittämässä pizzaa
Transfluent: Trumppia espanjaksi
TPS: Pride-päivitys
VR: Kivimiehet kaapista

HENKILÖT
Aki Riihilahti: Natsit & alpakat
Jenni Häyrinen: #kukkakaalitalkoot
Kari Kanala: Uskon uudistus
Mika Anttonen: Ilmastonmuutoksen ääni
Olli Kärkkäinen: Taloustiedettä Twitterissä
Petra Laiti: Päivystävä saamelainen

LISÄTIETOJA:
Anniina Sulku
muutoksen tekijä, kilpailun koordinaattori
0504911182
anniina.sulku@ellunkanat.fi

Ellun Kanat on strategisesti ajatteleva muutosyritys, jonka sydän sykkii kommunikaatiosta ja jonka olemassaolon tarkoituksena on ravistella muutokseen, tehdä muutoksesta ymmärrettävä ja tehdä maailmasta parempi. Työkaluinamme on viestintä, yrityskulttuuri, vaikuttajaviestintä ja arvoliittolaisuus.

Eihän siinä mitään järkeä olisi, että asiat olisivat ennallaan tekemisemme jälkeen.