Haastaja-low-res-020

Ei v***u tällä tasolla!

Tämä ei ole kolumni urheilusta vaikka otsikko onkin Rion olympialaisissa hävinneen mitalitoivon, painija Petra Ollin, tuhahdus kisansa jälkeen.

Tämä on kolumni asenteesta.

Petra Olli sanoi ääneen sen, mitä tässä nurisevassa, näivettyvässä, sisäänpäin kääntyneessä maassa pitäisi sanoa joka neuvotteluhuoneessa, johtoryhmässä, hallituksessa, opettajainhuoneessa, henkilökuntapalaverissa, asiakaspalvelussa, virkamiehen työhuoneessa, eduskunnassa, pääministerin virka-asunnossa kuin painimolskillakin.

Ei vittu tällä tasolla!

Rion kisat olivat iso pettymys Suomelle, joka toivoo urheilukisoissa aina saavansa tunnustuksen olemassaolostaan ja jonka itsetuntoa hivelee pienenä maana se, että voitamme isompia kilpakumppaneita. Nyt sellaista itsetunnon kohotusta ei saatu. Jälkipyykki on kiinnostavaa ja kertoo paljon. Nyt puhutaan esimerkiksi siitä, että huippu-urheilun sijaan kannattaisikin investoida vain junnu-urheiluun. Onkohan niin? Eikö kyse ole ketjusta: junnu-urheilu tarvitsee motivoivia ja innostavia esikuvia, joita olympiaurheilijat parhaimmillaan ovat. Olympiaurheilijoita taas ei tule jos ei ole junnuja, jotka innostuvat.

Yritysmaailmakin tarvitsee ”olympiaurheilijansa” ikoneiksi, esikuviksi ja innoittajiksi. Ruotsilla on Hennes ja Mauritzinsa, Abbansa ja Ikeansa. Menestys ruokkii menestystä, toisen onnistuminen nostaa myös omia tavoitteita ja toisen saavutukset innostavat ylittämään ne.

Kun huippu-urheilussa ei pärjätä, on ratkaisu siis lopettaa huippu-urheilu. Silmät sulkemalla maailma ei kuitenkaan muutu. Muut jatkavat, Suomi puuttuu. Muussa kuin urheilumaailmassa vertaus voisi olla vaikka seuraava. Sen sijaan, että yritykset pyrkivät olemaan maailman parhaita jossain, sinnitellään vanhoilla keinoilla säästämällä kustannuksista. Tai: jos yliopistomme eivät yllä maailman 10 parhaan yliopiston joukkoon, lopetetaan koko touhu ja satsataan kaikki paukut peruskouluun. Ja odotellaan kuinka pojasta sitten polvi paranee ja aikanaan saadaan sitten – niin mitä?

Ei vittu tällä tasolla!

Mikä tuon lausahduksen viesti sitten oikein on?

1) Silmiä ei suljeta tosiasioilta. Kun homma ei toimi, se ei toimi. Selittely ei auta vaikka siitä hetkellisesti tulisikin itselle parempi mieli. Resurssien vähäisyys ei sittenkään selitä kaikkea. Kokeilkaapa joskus asiakkaillemme tekemäämme harjoitusta. Ensin tehdään tavoitteet. Sitten katsotaan kuinka paljon resursseja (ml. aikaa) tarvitaan, jotta tavoitteiden toteutuminen olisi mahdollista. Sitten puolitetaan kaikki resurssit. Silmiä avaava harjoitus myös siitä näkökulmasta kuinka ihmiset toimivat. Ryhtyvät ratkaisemaan mahdotonta ongelmaa vai jäävät nurisemaan sen mahdottomuutta.

2) Itseltä pitää aina vaatia eniten. Kun itse ei pysty parhaaseen pitää itseltä vaatia enemmän, ei toivoa, että kilpailija olisi seuraavalla kerralla huonompi. Ei nimittäin ole. Ja uusia pelaajia tulee koko ajan. Nurkassa narisija voi saada sympatiaa mutta ei pokaaleja, asiakkaita tai muita voittoja.

3) Kun peli on kovaa, pitää olla parempi, nostaa omaa tasoa, ei poistua pelikentiltä. Globaalilla pelikentällä yrityksellä ei ole mahdollisuutta oikein enää pelata Suomen mestaruuksista. Rytmihäiriön maailmassa kuluttajan liikkuessa digitaalisessa maailmassa kuin kala vedessä, ei yritys voi jäädä rannalle räpistelemään. Pelin tason määrittävät asiakkaat ja kilpailijat globaalisti. Se, mikä riittää kotimaassa ei ehkä riitä maailmalla. Koko Suomen tavoitteen pitäisi olla niin kunnianhimoinen, että ”If I can make it there, I’m gonna make it anywhere”.

 

Haastaja-low-res-015

Meillä on useita menestystarinoita, joissa ei olla jääty tuleen makaamaan. Wärtsilä on noussut useasta konkurssiuhasta menestykseksi. Nokia onnistui muodonmuutoksessaan vaikka näytti jo toivottomalta. Rovio ei jäänyt kituuttamaan pelimarkkinoilla vaan satsasi isosti ja riskillä elokuvaan. Tuhon ennustajat liikkuivat koko ajan ympärillä.

Mutta me pystymme vielä parempaan.

Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Nostetaanko omaa tasoa?

Tai sitten sammutetaan valot ja todetaan tosiasiana, että koska ne ruotsalaiset (ja kaikki muutkin) vaan osaavat myynnin ja markkinoinnin (ja kaiken muunkin) paremmin kuin me, ei meidän kannata tässä pyristellä vastaan. Lopetetaan koko homma. Satsataan peruskoulun kuvaamataidon opetukseen.


KIRSI PIHA