Video-tappoi-bloggaavan-poliitikon-merja-mahka

Video tappoi bloggaavan poliitikon

Modernit viestintäkeinot ravistelevat yleisen mielipiteen muodostumista. Taitavimmat poliitikot ja puolueet haluavat sinut puolelleen videoilla, joista keskustelu ja kriittinen tulkinta loistavat pohjoiskorealaiseen tyyliin poissaolollaan. 

[Kamera kuvaa Li Anderssonia.] 

”Työn veron keventäminen on hallituksen näkökulmasta…

[kamera siirtyy Petteri Orpoon] 

… työllisyyttä, kasvua tukeva toimenpide, ihmisten ostovoimaa parantava toimenpide. Ja se suuri ero ehkä vasemmistoliittolaiseen ajatteluun on se, että kun teillä menevät nämä menot ja veronkevennykset autuaasti sekaisin…

[kamera siirtyy takaisin Anderssoniin, joka levittelee käsiään] 

… ihan niin kuin nämä rahat olisivat valtion rahoja. Eivät ne ole valtion rahoja. Ne ovat ihmisten rahoja. Haluamme ottaa niistä mahdollisimman vähän, jotta kannattaa tehdä töitä.”

Kokoomuksen elokuun alussa julkaisema videoklippi eduskunnan istuntosalista keräsi 83 retweettiä ja 265 tykkäystä. Video näytti siinä tuhovoimansa. Li Andersson saattoi vain levitellä hämmentyneenä käsiään, kun Petteri Orpo paukutti vasemmistoliiton näkemyksiä työn verotuksesta tavalla, jota Andersson ei tunnistanut, mutta joka tuki Orpon agendaa.

Jaakko Lyytinen esitti sunnuntain Helsingin Sanomissa erinomaisen analyysin visuaalisen viestinnän voittokulusta. Lyytinen oli vieraillut lontoolaisessa, sosiaalisen median videoihin erikoistuneessa toimistossa, joka pakkaa videonsa täyteen tämän päivän kuuminta vaikutusvaluuttaa, emootiota. Ilman niitä aihe kuin aihe tuppaa menemään ohi. Täytyy koskettaa tai unohtua.

Lyytisen mukaan poliitikot maailmalla ovat jo ottaneet visuaalisen viestinnän propagandakäyttöön.

Niin Donald Trump kuin Barack Obama ovat panostaneet siihen omalla tavallaan. Obaman tapa herätti yleisesti ihailua, samoin kun Kanadan Justin Trudeaun. Trumpiin on toistaiseksi suhtauduttu vaihtelemalla kauhusta ivaan.

Mutta osataan sitä Suomessakin. Videoiden edelläkävijä on oman tuntumani mukaan vihreät. Emma Karin eduskuntasaliklipeistä olen monesti miettinyt, kummalle ne on suunnattuja, eduskuntasalille vai vihreiden kannattajille. Jälkimmäisessäkään ei tietenkään ole mitään pahaa. Päinvastoin, se madaltaa kynnystä kiinnostua politiikan suurista kysymyksistä.

Puheenvuorojen suuntaaminen kannattajille johtaa kuitenkin helposti siihen, että salissa lausuttujen näkemysten täytyy olla entistä poleemisempia. Muuten ne eivät toteuta tehtäväänsä, eli somejakojen kiihdyttämistä. Tässä pelissä salissa istuvista muista kansanedustajista tulee studioyleisö tarkasti hioituille viestintäohjuksille. 

Halla-aho taas saattaa jäädä historiaan viimeisenä ja ensimmäisenä poliitikkona, joka nousi suosionsa huipulle Scripta-bloginsa kirjoituksilla. Seuraavat komeetat syntyvät vahvoilla videoilla.

Vinkki politiikan huipulle haluaville: nyt kannattaa ottaa 60 sekunnin videoilmaisu haltuun.

Sosiaalisen median ja perinteisen median ero poliitikon näkökulmasta on siinä, että somen kautta kansan voi tavoittaa suoraan, ilman ikävää kriittistä ja kaiken väärin tahallaan ymmärtävää mediaa välikätenä.

Somevideo on kuin somekirjoitus steroideilla. Se ei vain kerro, se näyttää. Se vie kansalaiselta vain 20 sekuntia – sen verran nyt jatkaa melkein jokainen keskittyä. Se vetoaa tunteisiin ja saa kansalaisen jakamaan ja peukuttamaan. Se jättää vastapuolen hölmistyneeksi ja vaille välitöntä mahdollisuutta puolustautua tehokkaasti. Se vie demokratialta dialogin.

Hyvät ihmiset, katsokaa ihmeessä hyviä videoita ja jakakaa niitä. Mutta seuratkaa myös perinteistä mediaa. Älkää jättäytykö emotionaalisesti viritetyn visuaalisen vietäväksi. Kuuntelu, myös niiden eri mieltä olevien, on viisauden alku.

Kuva: JESHOOTS.COM, Unsplash


MERJA MÄHKÄ