tumblr_nyi4srKd7u1sfie3io1_1280

Työelämän ulkomuseo – #firstsevenjobs on nostalgiaa, jota ei enää ole

#Firstsevenjobs on hyväosaisten ihmisten tapa kehuskella, miten on nuoruudessa tehnyt ”oikeita töitä”. Vastaväitteitä anyone? Näin toimittaja Eve Väyrynen pyöräytti käyntiin vilkkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa suomalaisiakin innostaneesta kampanjasta, jossa ihmiset listaavat ensimmäisiä työpaikkojaan. On varastoapulaista, lapsenlikkaa, kioskinhoitajaa, rahanlaskijaa, marjanpoimijaa….

Asiaa voisi lähestyä näinkin. Aivan yhtä hyvin minä täti-ihmisenä voisin sanoa, että ei ole nykynuorilla laittaa kunnon listoja, kun heille eivät ns. paskaduunit kelpaa.

Olemme kumpikin väärässä, kun ilmiötä rapsuttaa vähän syvällisemmin.

Ensinnäkin seitsemän duunin listat kuvaavat työelämän ulkomuseota ja ovat merkki syvällisemmästa työelämän murroksesta. Ja se on tapahtunut nopeasti viime vuosina. Yksinkertaisesti näitä listojen töitä ei enää ole, ne kuuluvat menneisyyteen.

Listat, joita monet keski-ikäiset nyt suoltavat, kuvaavat aikaa, jolloin kesätöitä ja erityisesti apuhommia oli ylipäätään helpommin tarjolla, vaikka koulutusta ei ollut, vaan enemmän intoa ja oman rahan tarvetta. Erilaiset paskahommat, oudot työkaverit ja hikiset kokemukset valmistivat monia meistä niihin nykyisiin unelmatöihin tai olivat varmistus siitä, mitä ainakaan ei halua tehdä.

Riippumattoman ajatuspajan Pew Research Centerin tutkimuksen mukaan vielä 70- ja 80-luvuilla yli puolella yhdysvaltalaisista nuorista oli kesätöitä, kun nykyään enää niitä riittää vain kolmannekselle. Ja saman ongelman kanssa painitaan myös Suomessa.

Nykynuorten listat muistuttavat myös yhä useammin mallia: harjoittelu, harjoittelu, sijaisuus, työtön, uusi koulutus jne.

Jalan saaminen oven väliin ja palkka ovat ylellisyyttä.

Tähän asti meille on myös tolkutettu, että koulutus, koulutus, koulutus… Se on tae hyvälle ja kiinnostavalle työpaikalle. Työelämän murroksessa sekään ei enää päde. Aloja kuolee pois, entiset hohdokkaat työt jättävät jälkeensä vain tyhjentyneitä kokoonpanosaleja. Kysykää vaikka Nokian insinööreiltä. Nyt viikate niittää työttömiksi myös korkeastikoulutettuja. Työelämän murroksen kouralta säästyy enää harva.

Työelämän murros ja sen kiihtyvä vauhti on suomalaisen yhteiskunnan suuria kohtalonkysymyksiä. Ja samaa keskustelua käydään kaikissa länsimaissa. Voidaanko hallituksen veroratkaisuilla ja työllisyyskeinoilla hidastaa ja helpottaa ilmiötä? Valitettavasti ei juurikaan. Miten väki saataisiin muuttamaan sinne, missä töitä voisi olla? Mutta entä asuminen? Jos töitä onkin, asuntojen hinnat ja vuokrat karkaavat monen tavallisen palkansaajan ulottumattomiin. Miten esimerkiksi identiteettinsä kanssa kipuileva SDP määrittelee itsensä uuteen työhön ja työn muutokseen. Täysin hampaattomasti tähän asti. Paljon kysymyksiä.

Samaan aikaan älykkäät algoritmit auttavat jo ihmisiä lakipulmissa. Robotiikka valtaa yhä uusia aloja. Jakamistalous ja digitaaliset alustat tärisyttävät hotelli- ja matkailubisnestä tai taksimonopoleja. Wolt, Treamer tai TaskRabbit ottavat työn tekemiseen uuden otteen. Ay-liike ja kaupat kiistelevät aukioloaikojen vapautuksen siunauksellisuudesta. Töitä katoaa ja jotain uutta tulee tilalle, mutta ei yhtä paljon, eikä samassa muodossa. Myös työn tekemisen tavat muuttuvat. Yhteiskunta hengittää 24/7-rytmissä. Yrittäjyys, projektit, useat työt…Työelämän murros on kaikkialla.

Samalla moni opiskelunsa aloittava nuori miettii valmistuuko alalle, jota ei kohta ole.

Koulun penkkejä kuluttaa myös moni sellainen, joka on päätynyt hankkimaan itselleen täysin uuden ammatin. Suomessa kannattaa seurata myös heitä, joille koko maailma on globaali työmarkkina. He lähtevät, koska voivat. Ja juuri heitä me tarvitsemme.

Älä siis mieti menneitä ja listaa seitsemää ensimmäistä työpaikkaasi. Valmistaudu mieluummin Plan B:hen. Mitkä ovat sinun #nextsevenjobs?

 


Sitä miettiessäsi voit kuunnella Taru Tujusen ja Suvi-Anne Siimeksen keskustelun, mitä työlle tapahtuu huomenna täältä.