XXTEK7APLA (1)

Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara – mikä klisee?

Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Onko sen kliseisempää toteamusta löydettävissä? No ehkä se, että Suomi on kriisissä. Molemmat ovat kuitenkin totta.

Kansainvälisen konsulttiyhtiö Deloitten tuoreen henkilöstöjohtajatutkimuksen mukaan suomalaiset henkilöstöjohtajat – tai varmaankin ennen kaikkea heidän edustamansa yritykset ja niiden johtoryhmät – keskittyvät tehostamiseen, kun muualla maailmassa keskitytään henkilöstön sitouttamiseen ja yrityskulttuurin vahvistamiseen. Yhtenä syynä tähän tietysti voi olla se, että Suomen talouskasvu – ja sitä myöten Suomessa toimivien yritysten liiketoimintanäkymät – ovat olleet lähes 10 vuotta pysähdyksissä. Rakenteellisiin ongelmiin ei ole nopeaa ratkaisua, joten Suomi pysynee lähivuosinakin euroalueen hitaimmin kasvavana taloutena Kreikan rinnalla. Nordea julisti Suomen hiljattain toivottomaksi tapaukseksi, eikä sitä ainakaan “epäisänmaalliseksi toiminnaksi” haukkumalla tuosta suosta nosteta.

Millä sitten? Tehostamalla lisää? Digitalisaatio, automaatio ja robotiikka hoitanee tästä tehostamisen tarpeesta helposti suurimman osan. Yritykset kuitenkin ovat olemassa vain ja ainoastaan asiakkaidensa ”armosta”, ja vaikka suurin osa yrityksen toiminnoista olisikin tulevaisuudessa automatisoitu ja robottien tekemää, asiakkaat kuitenkin – ainakin vielä seuraavat parikymmentä vuotta – ovat ihmisiä tai heidän tekemiensä päätösten vaikutuspiirissä. Yritykset tarvitsevat siis ainakin vielä jonkin aikaa työntekijöitä, talentteja, jotka osaavat innovoida ja suunnitella sellaisia tuotteita ja palveluita, joita toiset ihmiset haluavat ostaa.

Pitäisi siis löytää osaajia, jotka pystyisivät luomaan innovaatioita, joiden avulla yritykset pysyvät pystyssä. Ja sen jälkeen, kun nämä osaajat on löydetty ja saatu palkattua, niin pitäisi vielä saada pidettyä heidät yrityksessä, kohtuullisen tyytyväisinä ja sitä kautta tuottavina työntekijöinä. Deloitten tutkimuksen mukaan Suomessa henkilöstöjohtajat eivät nosta henkilöstön sitouttamista tärkeäksi prioriteettilistallaan. Suomalaisissa yrityksissä tunnutaan ajattelevan, ettähenkilöstölle riittää, kunhan ylipäätään on työpaikka.

Ja vaikka suurimmalle osalle tämä riittäisikin, se ei välttämättä riitä juuri niille talenteille, joiden innovaatiokyvykkyydestä yrityksen hengissäsäilyminen on kiinni. Elinikäiset urat yhden työnantajan palveluksessa ovat auttamatta mennyttä. Työntekijät rakentavat oman uransa yksittäisistä työtehtävistä eri työnantajien parissa. Suuri osa työtehtävistä pohjautuu tänä päivänä teknologiaosaamiseen, joka on siirrettävissä toimialalta toiselle. Tämä yhdessä internetiin yhä enemmän siirtyvän rekrytoinnin kanssa mahdollistaa sen, että suomalaisen osaajan käsien ulottuvilla ovat yhtälailla työmahdollisuudet Helsingissä, Abu Dhabissa tai Singaporessa – ja päinvastoin.

Voi siis olla, että suomalaistenkin yritysten kannattaisi panostaa työntekijöiden sitouttamiseen, niin sanottuun työntekijäkokemukseen (”employee experience”). Maailma on täynnä tutkimuksia siitä, kuinka työntekijöiden tyytyväisyys tai tyytymättömyys vaikuttaa yrityksen taloudelliseen menestykseen. Towers Perrinin tutkimuksen mukaan tyytymättömät työntekijät tulevat yritykselle kalliiksi: yritykset, joiden henkilöstö oli huonosti sitoutunutta, menettivät 33 % vuosittaisesta liikevaihdostaan ja vastaavasti yritykset, joiden henkilöstö oli hyvin motivoitunutta, kasvattivat vuosittaista liikevaihtoaan 19 %.

Innovaatioista ja innovatiivisuudesta on tullut hengissäsäilymisen ehto. Standard&Poor-listalla oleva yhtiö voi odottaa pysyvänsä pystyssä 15 vuotta. Sata vuotta sitten luku oli 67 vuotta. Vuoteen 2027 mennessä 75 % S&P-listan yrityksistä on korvattu uusilla; mittavista tuotekehitysinvestoinneista huolimatta. Asiakkaiden käyttötarpeisiin ja -vaatimuksiin sopivien tuotteiden ja palvelun suunnittelusta (”design-led innovation”) on tullut ”must”. Ne eivät synny sellaisten työntekijöiden toimesta, joille riittää se, että on edes joku työpaikka.

Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara, toivottavasti tänä ja ensikin vuonna myös muutenkin kuin vain juhlapuheissa.