LenitaLondonEgg_paakuva

Esikuvat esittelyssä. Koska emme voi elää ilman.

Ellun Kanat haastatteli aikamme esikuvia selvittääkseen, miksi esikuvat ovat elintärkeitä. Seurasi sarja suuria keskusteluja, joiden seurauksena ratkaisimme esikuvan koodin! Hyppää hetkeksi esikuvien mieliin, etkä ole entisesi.

Epäsovinnaisuus teki Lenita Airistosta esikuvan. Teatteriohjaaja Akse Petterssonissa kiehtoo rohkeus kulkea pelkoa kohti. Ravintola- ja hotellimatriarkka Mia Saari on viihtymisen visionääri. Kirjailija Anja Snellmanilla on kymmeniä esikuvia, joita kaikkia yhdistää herkkyys.

Entä mitä tapahtuu, kun esikuva romahtaa? Voiko pohjalta nousta? Tätä pohtii mediatutkija Vilma Luoma-aho.

LenitaLondonEgg

LENITA AIRISTO, YRITTÄJÄ JA TIETOKIRJAILIJA

Lenita lataa energiaa mutta karttaa tätienergiaa

”Kiltit tytöt menestyy, eivät tuollaiset omapäiset riiviöt kuin sinä Lenita. Näin minulle sanottiin kansakoulussa. Mikset voi olla niin kuin muutkin lapset? Onneksi oma isäni kannusti minua riskin ottoon, positiivisuuteen ja kulkemaan omaa tietäni vaikka umpihangessa.

On isäni ansiota, etten alkanut muuttaa itseäni – sieltä olen epäsovinnaisuuteni perinyt.

Muut tekee mitä ne osaa, meidän isä tekee mitä hän tahtoo oli meidän perheen mantra.

En koskaan lähtenyt tätienergiaan mukaan, jossa ”hyvät tädit” määräävät miten eletään ja vanhetaan, vaikka elinaikaodote olisi yli 100 vuotta. Tavoitteeni ei ole koskaan ollut miellyttää, enemmänkin haastaa ja ärsyttää. Minun onkin vaikea ymmärtää, miksi minua pidettäisiin esikuvana.

Myös karisma-käsitteeseen suhtaudun varauksella, koska ihmiset kokevat karisman niin eri tavoin. Itseeni vetoava karisma perustuu tilanteen ja osaamisensa hallintaan.

Pidän itseäni kekseliäänä. Jos asiat menevät pieleen, niin otan pienen paussin ja rekisteröin ongelman. Sen jälkeen pikkuaivoista rupeaa tulemaan ratkaisuehdotuksia isompiin aivolohkoihin. Niistä sitten valitsen parhaimman.

Toinen vahvuuteni on asioiden loppuun vieminen. Winners never quit and quitters never win – tämä amerikkalainen urheiluiskulause on hyvä eväs elämän matkalla ja on kantanut tähän asti.”

Lue lisää Lenitan elämän käännekohdista hänen keväällä ilmestyneestä elämänkerrastaan Elämäni ja isänmaani.

 

AkseHusky2

AKSE PETTERSSON, TEATTERIOHJAAJA JA TEATTERI TAKOMON TAITEELLINEN JOHTAJA

Pelottaa, mutta tekee silti

Esikuvat ovat uskaltaneet tehdä toisin – astua sosiaalisen normin yli.
Millaista rohkeutta se vaatii?

”Jos tekee siitä huolimatta että pelottaa, niin siinä mielessä olen rohkea. Taiteilijana ei ole yhtään sen helpompaa olla rohkea kuin missään muussakaan viitekehyksessä. Luomme yhteisöjä ja rankaisemme erimielisyydestä.”

On vapauttavaa kun esikuva uskaltaa nostaa esille kätketyt ja häpeällisetkin asiat.

”Kannamme mukanamme ristiriitaisia arvoja ja toimintamalleja. Keskeneräisyys ja riittämättömyys jahtaa meitä. Käsittelen näitä asioita teoksissani, jotta voisin olla vapaampi ja kokonaisempi itsessäni.”

Rohkeutta on valita rohkeus yhä uudelleen. Toteuttaa oma kohtalonsa.

Anjapeura5

ANJA SNELLMAN, KIRJAILIJA JA TERAPEUTTI

”Kaikkia esikuviani yhdistää herkkyys”

Anja Snellmanilla on useita kymmeniä tärkeitä esikuvia, joista jokainen on nainen.

”Nainen, joka on uskaltanut olla vahva ja näyttänyt herkkyytensä.
Nainen, joka on rikkonut rajoja ja kulkenut oman tiensä.
Nainen, joka on rakastanut miehiä, naisia, eläimiä, kauneutta ja rumuutta.
Nainen, joka on kuunnellut niitä, joita muut eivät pysähtyneet kuulemaan.
Nainen, joka on tiikerinä puolustanut lapsia; omia ja muiden.
Nainen, joka on uskaltanut seurata sydämensä ääntä.
Nainen, joka ei pelkää haavoittuvansa.
Mies kuin nainen, kuten August Strindberg ja Ernest Hemingway.”

MiaRuusu

MIA SAARI, ROYAL RAVINTOLOIDEN PERUSTAJA

Ei koskaan alta riman

Mia Saaren ansiot ravintola- ja hotellialalla ovat melkoiset. Royal Ravintoloiden toinen perustaja ja entinen osakas on muun muassa hotellikonseptien Lilla Roberts, Fabian, F6 ja Hotelli Haven takana. Kaikkea Mian tekemistä yhdistää tinkimättömyys yksityiskohdista. Tästä syystä hänen kädenjälkensä on tehnyt niin moneen lähtemättömän vaikutuksen.

Kukat ja maljakot.

”Minulla on vahva esteettinen näkemys ja kauneuden tasosta en ole koskaan tinkinyt.

Kun asiakas esimerkiksi tulee Hotelli Fabianiin saamiensa kukkien kanssa, saa hän huoneeseensa kimpulle täydellisesti istuvan maljakon. Sellaisen, jossa kukat pääsevät avautumaan juuri oikealla tavalla.”

Parhaimmat föönit.

”Palvelualalla jokainen detalji on suunniteltava huolella. Hotelli Fabianissa on parhaimmat föönit, eikä sellaisia leikkiföönejä kuten hotelleissa tyypillisesti. TripAdvisorissa olemme Helsingin ykkönen ja siellä niistä fööneistä erityisesti kiitellään. Asiakkaat panevat kaiken merkille.”

Henkilökunta. Henkilökunta. Henkilökunta.
”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan! Kaikkien onnistumisieni takana on upea henkilökunta. Ihmisistä – niin vieraista kuin omistakin – täytyy pitää hyvää huolta ja osoittaa arvostuksensa.”

VilmaAntenni

VILMA LUOMA-AHO, JYVÄSKYLÄN KAUPPAKORKEAKOULUN VIESTINNÄN JOHTAMISEN PROFESSORI

Rehellinen esikuva ei romahda

Axl Smith – hyvä tyyppi ja poikaystävämateriaalia. Juha Sipilä – yksi harvoista ei-opportunistisista valtionpäämiehistä. Vai eikö sittenkään? Mitä silloin oikeastaan tapahtuu, kun esikuvan asema romahtaa?

”Esikuvan romahtamisessa on kyse läpinäkyvyyden puutteesta. Mitä kauempana todellisuus on esikuvan julkisuuskuvasta, sitä suurempi on romahdus totuuden paljastuessa. Kertomalla rehellisesti mitä on ja mitä ajaa takaa, auttaa luomaan realistisemmat odotukset.”

Rakennamme luonnostaan parasosiaalisia suhteita esikuviimme, toisin sanoen luulemme tuntevamme heidät. Liitämme esikuviimme omista lähtökohdistamme rakentuvia odotuksia, jotka perustuvat henkilökohtaisiin tarpeisiimme.

”Pettymyksemme ovat siis pieleen mennyttä odotusten hallintaa.”

Esikuva itse voi välttää julkisen romahduksen sitä paremmin mitä vähemmän hän ahkeroi vilpillisiä mielikuvia ihmisten mieliin. Tällä tavoin myös ihailijoiden odotukset pysyvät realistisempina.


TEKSTI: Eveliina Nieminen
KUVAT: Kira Hagström