deb-collins-162842

Edes Niinistö ei voi käsikirjoittaa vaalien kulkua

Se on siinä ja kisa on käytännössä ohi, ajatteli moni politiikan penkkiurheilija kuultuaan maanantaina iltapäivällä tasavallan presidentin Sauli Niinistön ilmoituksen jatkohaluistaan.

Pieni yllätys oli ehdokkuuden muoto. Niinistö haluaa mittauttaa kansansuosionsa jo etukäteen keräämällä kannattajakortteja valitsijayhdistyksen perustamiseksi. Keräys käynnistynee jo tänä sunnuntaina, eikä 20 000 nimen saaminen ole suurta kansansuosiota nauttivalle Niinistölle mikään ongelma.

Niinistö ei siis halua leimautua vain yhden puolueen eli kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi.

Turun yliopiston poliittisen historian dosentin Mari K. Niemen mielestä Niinistön ratkaisu osoitti ”ymmärrystä ajassa elämisessä, koska ihmiset eivät ylipäänsä halua sitoutua enää niin paljon puolueisiin”.

Tämä on totta, mutta Niinistön ajatuksenjuoksuun liittyy myös ongelmia, jotka koskevat sekä mediaa, äänestäjiä että erityisesti puolueiden ehdokkaina olevia kilpakumppaneita.

Niinistön mukaan presidentinvaaleissa ei ole kysymys sisäpolitiikasta, eikä myöskään puoluevetoisesta politiikasta, vaan syytä olisi pysytellä ulkopolitiikassa, presidentin työn kovassa ytimessä.

Valitsijayhdistyksen ehdokkaana Niinistö tavoittelee laajempaa kannattajakuntaa, mutta samalla hän yrittää eristää itsensä päivän politiikan kuohuista. Vaalitilanteessa, joka siis pyörähti vauhtiin käytännössä eilen, Niinistö on asemastaan huolimatta yksi ehdokas muiden joukossa.

Media, kilpakumppanit tai varsinkaan äänestäjät eivät tee selvää eroa politiikan rajojen suhteen.

Että nyt kun minä niin haluan, puhutaan vain ulkopolitiikkaa. Pelkästä ulkopolitiikasta ei välttämättä myöskään irtoa suurta draamaa vaalikeskusteluihin, koska Suomessa ulkopolitiikan linjoissa kiistellään pääsääntöisesti vain niistä pilkun paikoista eli suurelle yleisölle vieraista yksityiskohdista.

Mikä sitten on selkeästi näinä aikoina vain ulkopolitiikkaa? Onko esimerkiksi maahanmuutto tai ilmastonmuutos hallituksen vai presidentin asia? Mitkä ovat ehdokkaiden tulevaisuusvisiot? Entä arvot, jotka ovat monille entistä suuremmassa roolissa ehdokasvalinnassa?

Vaalikamppailun rajaaminen omalle mukavuusalueelle ei enää päde

Kansalaiset keskustelevat villisti ja vapaasti presidenttiehdokkaista ja vaaleista kaikilla käytössään olevilla areenoilla. Presidentin persoonaan heijastetaan myös paljon toiveita, joilla ei ole paljonkaan tekemistä presidentin todellisen työn kanssa.

Niinpä vaalitenteissä, turuilla ja toreilla, sosiaalisissa medioissa puhutaan niistä aiheista, jotka äänestäjiä kiinnostavat juuri silla hetkellä. Ulkopolitiikka on toki yksi ja tärkeä aihe. Varsinkin Venäjän, EU:n tulevaisuuden ja Trumpin aiheuttaman epävarmuuden aikana, mutta maailmassa on myös paljon muuta. Myös media ja muut ehdokkaat tulevat haastamaan Niinistön.

Vaalien kulkua ei voi käsikirjoittaa. Eivätkä vastaehdokkaat suostu pelkkään statistin rooliin.

Ehdokkaaksi laskeutuminen ei ole välttämättä helppoa Niinistölle, kuten se ei ollut Tarja Halosella vuoden 2006 vaaleissa. Halosta haastettiin, eikä kansa äänestänyt häntä uudelle kaudelle suoraan ensimmäisellä kierroksella suuresta kansansuosiosta huolimatta. Varmaan myös Mäntyniemessä haluttaisiin tehdä historiaa eli toivotaan valintaa jo ensimmäisellä kierroksella.

Leikatuista valtaoikeuksista huolimatta presidentinvaalit sytyttävät äänestäjät. Siksi puolueet asettavat oman ehdokkaansa. Tästä keskustelusta ei ole varaa olla ulkona. Muut ehdokkaat hakevat itselleen, puolueelleen ja teemoilleen nostetta Niinistön ylivoimasta huolimatta. Nyt kokoomus ei pääse hyötymään tästä pöhinästä, koska puolueella ei todellisuudessa ole ehdokasta.

Kyllä näistä vaalit saadaan. Lopullisista teemoista ulkopolitiikan lisäksi ei voi vielä sanoa mitään varmaa, koska elämme epävarmassa, muuttuvassa ja nopeassa maailmassa.


EEVA LEHTIMÄKI