Hyppää sisältöön
Yksi elämä

Koko kansan terveystalkoot

Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto halusivat yhteisillä Yksi elämä -terveystalkoilla saada aikaan koko Suomen läpäisevän terveellisempien valintojen kansanliikkeen.

Muutostarve

Tavoitteena luoda terveempi Suomi.

Näkemys

Ellun Kanat tarjosi yhteistyölle uudenlaista tapaa ajatella ja tehdä terveysviestintää. Autoimme järjestöjä hyödyntämään hankkeessa perusviestinnän työkaluja, kuten mediayhteyksien luomista ja ylläpitoa sekä sosiaalista mediaa. Loimme käytännöt järjestöille nopeaan ja aktiiviseen mahdollisuusviestintään, joka mahdollisti ajankohtaisiin aiheisiin tarttumisen omalla äänensävyllä ja otteella. Loimme myös kohderyhmille innostavia väyliä osallistua yhteisiin talkoisiin.

Neuvoimme järjestöjä kokoamaan ja jakamaan päätöksenteossa hyödyllistä tietoa ja viestimään siitä päättäjille monipuolisesti, muun muassa hyödyntäen puoluekokouksia ja SuomiAreenaa. Rakensimme vaikuttajille suunnatun Puhutaan rahasta -seminaarikonseptin sekä valtakunnalliset pop up -tapahtumat “Unelmien liikuntapäivän” sekä Unelmien työpäivän”, ja yrityksille sopivan lähestymistavan lähteä mukaan. Unelmien liikuntapäivään ilmoittautui yli 2000 yksittäistä liikuntatapahtumaa ja yli 200 000 osallistujaa.

Muutos

Hanke kasvoi terveysviestinnän suunnannäyttäjäksi. Järjestöt ovat luoneet yhteisen äänen puhua terveyden edistämisestä, ja terveyspäätösten kustannusvaikutukset on tuotu päättäjien tietoisuuteen. Sadattuhannet ihmiset ovat osallistuneet terveystalkoisiin ja siten edistäneet terveellisten valintojen leviämistä edelleen. 

Terveystalkoot saa myös kiihtyvällä tahdilla yhteistyöpyyntöjä eri tahoilta ja uusia yrityksiä lähtee koko ajan mukaan terveystalkoisiin työelämässä. Mukana on jo 870 työyhteisöä. Mediassa hanke on saanut 1000 osumaa, joiden laskennallinen PR-avo on yli 4 miljoona euroa.

 

Ota yhteyttä

Elina Kiiski-Kataja

muutoksen tekijä, tutkimusjohtaja (vapaalla)

Haku