285H

Ahdistaako paluu töihin? Katso ensin peiliin ja sitten vasta ikkunasta ulos!

Moni meistä palasi tänään sorvin ääreen kesäloman jälkeen. Nukuitko huonosti, ahdistaako? Ei se mitään, se kuuluu ns. taudin kuvaan. Erilaisten tutkimusten mukaan loman jälkeiseen elämään sopeutuminen vie viikon tai kaksi. Siis viikon tai kaksi. Jos töihin meno vielä kuukaudenkin kuluttua öisin valvottaa ja päivisin itkettää, on syytä käydä vakava keskustelu ensiksi itsensä kanssa ja sen jälkeen mahdollisesti myös esimiehen kanssa.

Aina ei voi eikä tarvitse innostaa, mutta toivottavaa toki olisi, sekä työnantajan että työntekijän kannalta, ettei jokainen päivä olisi puuduttavaa kivireen vetämistä pitkin Via Dolorosaa, vaan kalenteriin mahtuisi enemmän niitä päiviä, jolloin poskilla palaisi innostuksen puna ja silmäkulmassakin kimmeltäisi onnenkyyneleet. Jos Kärsimysten Tietä on tallattavana ruusuilla tanssimista enemmän, ei kannata ensimmäisenä päätyä näennäisesti itsestään selvään johtopäätökseen vaihtaa työpaikkaa. Sen sijaan ensin kannattaa bisnesguru Jim Collinsin oppien mukaan katsoa peiliin ja vasta sitten ikkunasta ulos.

Liikkeelle voi lähteä oman asenteen tarkistamisesta: onko se oikea vai saattaisiko siinä olla tarkistamisen varaa? Suhtaudutko muutoksiin ja uusiin ideoihin kuin krooniseen vaaraan, jota varten kaivat vallihautaa, minkä ehdit? Lietsotko maanalaista vastarintaa murentaen muidenkin motivaatiota? Huomaatko kommentoivasi työkavereiden ehdotuksiin useammin ”ei tämä ole ennenkään toiminut” kuin ”mahtava idea, ilman muuta kokeillaan!”? Asennemuutoksen tekeminen ei ole ihan helppoa – joskaan ei myöskään mahdotonta. Sitä on ryhdyttävä määrätietoisesti harjoittamaan ja sitä on ennen kaikkea haluttava.

Sinä itse valitset ilmapiirin, positiivisen tai negatiivisen, jossa haluat elää ja tehdä töitä.

Jos asenne tuntuu olevan kohdallaan, voi miettiä, ovatko omat ja organisaation arvot synkassa. Omien arvojen tiedostaminen on kykyä löytää tärkeitä asioita elämässään, kykyä asettaa tavoitteita ja löytää oma paikkansa, tehtävänsä, kutsumuksensa ja intohimonsa. Arvojemme edestä olemme valmiita puurtamaan, vuodattamaan verta, hikeä ja kyyneliä. Onko työpaikkasi arvot (riittävästi) yhteneväiset omiesi kanssa?

Kun organisaatio on lastattu sen kannalta oikeilla ihmisillä ja he ovat oikeissa työtehtävissä, on mahdollista matkata kohti oikeaa suuntaa. Suurenmoinen visio ilman suurenmoisia ihmisiä ei ole minkään arvoinen. Oikeat ihmiset innostuvat ja syttyvät ja sytyttävät myös kanssamatkustajat, ja heidän kanssaan on myös mahdollista muuttaa suuntaa tarvittaessa.

Jos asenne ja arvot ovat kohdillaan, on syytä miettiä, ovatko nykyiset työtehtävät oikeat. Tarjoavatko ne riittävästi haasteita ja kehittymismahdollisuuksia, mutta myöskin riittävästi mahdollisuuksia onnistua? Ellei, niin kannattaa käydä keskustelua esimiehen kanssa siitä, miten työtehtäviä olisi mahdollista muuttaa ja millä aikajänteellä.

Mitäpä sitten, jos huomaatkin kaikesta huolimatta olevasi väärässä työpaikassa? Jos et koe olevasi osa työnantajasi unelmaa, olet todennäköisesti osa ongelmaa mutta myös osa jonkun toisen unelmaa. Silloin on tietysti syytä vakavasti pohtia ja ryhtyä toteuttamaan työpaikan vaihtamista.

 

Irtautuminen on ennen kaikkea reilua sinua itseäsi kohtaan: henkilö on oikea, työpaikka ei.

Mitä nopeammin löydät itsellesi oikean pestin, jossa voit syttyä ja toteuttaa päivittäistä rutiinipuurtamista suurempaa tarkoitusta, sen parempi.

Vaihtaminen on reilua myös muita kohtaan. Asiakkailla on oikeus saada parasta mahdollista laatua ja palvelua rahojensa vastineeksi, ja sitä ei puolivillaisella tekemisellä synny. Se on reilua myös esimiestä kohtaan. Hän voi luopua iltarukouksestaan ”anna rakas Jumala Niemisen löytää uusi työpaikka, uusi rakkaus, uusi asuinmaa tai elämänsä todellinen tarkoitus, kunhan ei tule maanantaina töihin”. Esimies joutuu käyttämään kohtuuttoman paljon aikaa aivan väärään asiaan, kun hän yrittää sytyttää – turhaan – työntekijänsä motivaation liekkiä.

Mutta ennen kuin päädyt tähän vaihtoehtoon, odota toki ne pari viikkoa. On näet hyvinkin todennäköistä, että asenteesi, arvosi ja työpaikkasi ovat juuri ne oikeat – loman päätyttyä siirtyminen laiturinnokasta velvollisuuksien maailmaan vie oman aikansa. Se on ihan ok.


SARI TOMPERI